Uutiset Chelseaa repivästä omistajien välisestä sisällissodasta eivät ole yllättäviä – kahdesta syystä:

Chelsea on ollut viimeiset kaksi vuotta niin sekopäinen tivoli, ettei mikään The Bridgelta tuleva uutinen voi olla kenellekään yllätys – paitsi korkeintaan se, että Chelseassa olisi tehty jonkin jalkapalloilullisesti looginen ratkaisu.

Toki yksittäisiä oikeita ratkaisuja Chelseassa on tehty, mutta sopii kysyä. onko niitä tehty ammatillisen prosessin lopputuloksena vai pelkästä siksi, että kun päätöksiä tehdään liukuhihnalta, joku päätös on pakostakin oikea.

Vaikka vain sattumalta.

Toinen asia on se, että kun Chelsea siirtyi kaksi vuotta sitten pakotteiden puristukseen joutuneelta Roman Abramovitšilta uusille amerikkalaisomistajille, uuden yhtiön omistuksen sisällä oli rakenteellinen aikapommi.

Chelsean suurin omistaja kesästä 2022 lähtien on ollut amerikkalainen sijoitusyhtiö Clearlake Capital. Se omistaa Chelsean osakkeista 61,5 prosenttia.

Loput 38,5 prosenttia omistaa ryhmittymä, jonka keulakuvana on kiistelty Todd Boehly. Boehlyn oma omistusosuus Chelseasta on 13 prosenttia.

***

Nyt julkisuuteen tulleessa ”sisällissodassa” on kysymys yksinkertaisesta asiasta.

Vallasta.

Clearlake ja Boehly olivat sopineet, että Boehly käyttää aluksi seuran urheilullisissa asioissa suurinta valtaa. Hän toimi aluksi jopa Chelsean urheilujohtajana, joka vastasi kesän 2022 siirtoikkunasta.

Chelsea käytti kesällä 2022 uusien pelaajien ostamiseen 270 miljoonaa puntaa. Hankinnoista osa oli Wesley Fofanan, Kalidou Koulibalyn, Carney Chukwuemekan ja Pierre-Emerick Aubameyangin kaltaisia hutiostoja tai Raheem Sterlingin kaltaisia epäonnen sotureita, jotka hukkuivat The Bridgen kaaokseen.

Ongelma ei ollut kuitenkaan se, mitä tapahtui kesällä 2022. Seuraavan vuoden tammikuussa Chelsea palasi siirtomarkkinoilla entistä hurjemmalla raivolla. Se hankki Enzo Fernandezin ja Mykhailo Mudrykin ja maksoi heistä yhteensä yli 200 miljoonaa puntaa. Sen lisäksi se vuokrasi loppukaudeksi Joao Felixin, josta se maksoi pelkästään lainoina ja palkkoina 20 miljoonaa puntaa saamatta sijoituksilleen juuri mitään vastinetta.

Sama meno on jatkunut Chelsea sen jälkeen. Chelsea on hankkinut reilun kahden vuoden aikana pysyvillä siirroilla 42 pelaajaa ja maksanut heistä yhteensä reilut 1,2 miljardia puntaa eli yli 1,4 miljardia euroa.

***

Hullunmyllyn takana on kuitenkin yksi optinen harha.

Vaikka maailma on puhunut Todd Boehlyn aikakaudesta, todellisuudessa Boehly on ollut Chelsean siirto-oopperassa vain säestäjän roolissa lukuun ottamatta kesää 2022.

Tammikuussa 2023 jalkapalloilullinen valta oli jo siirretty jo Clearlaken perustajalle Behdad Eghbalille ja Chelsean uusille urheilujohtajille Paul Winstanleylle ja Laurence Stewartille.

Mudrykin ja Fernandezin kaupoista ja Felixin lainasta ei suinkaan päättänyt enää Boehly, vaan Eghbali ja Winstanley – kuten myös kaikista muistakin siirroista tammikuun 2023 jälkeen.

Jopa Mauricio Pochettinon erottamista viime keväänä ajoi nimenomaan Eghbali, ei Boehly, joka olisi halunnut pitää Pochettinon Chelsean managerina.

***

Egbhalin ja Boehlyn valtataistelusta ja välien jäätymisestä viime viikolla uutisoinut Bloomberg piti kaksikon välirikon syynä ennen muuta kahta asiaa – Chelsean siirtopolitiikkaa ja sitä, ettei Chelsean stadionhanke ollut juurikaan edennyt. Ei sen enempää The Bridgen mahdollinen uusiminen tai kokonaan uuden stadionin rakentaminen Earl’s Courtiin.

On myös väitetty, että yksi syy erimielisyyksiin on aikatekijä.

Boehlylla – niin uskomattomalta kuin se Chelsean yhteydessä kuulostaakin – on sanottu olevan 30-vuotinen visio siitä, kuinka Chelseasta rakennetaan pala palalta maailman mahtavin ja kestävin jalkapalloimperiumi.

Clearken vision on sen sijaan sanottu olevan vain vuosikymmenen mittainen.

Ero on ymmärrettävä. Clearlake toimii, kuten pääomasijoittajat toimivat. Heidän liiketoimintansa perustuu siihen, että sijoituksen jälkeen sijoituksen arvoa nostetaan, yleensä 3-5-kertaiseksi, ja sen jälkeen se myydään.

Boehlyn 30-vuotinen visio kertoo puolestaan siitä, että Boehly pitää Chelsean ”työnä”, ei sijoituskohteena.

***

Jännittävin kysymys yhä hullummaksi muuttuvasta Chelsean näytelmässä on se, mitä näyttämöllä tapahtuu seuraavaksi?

Hamletin ja Laertesin kaksintaistelussa molemmat kaksintaistelijat kuolivat. Eghbalin ja Boehlyn kaksintaistelussa ei ole kuitenkaan kuolemanvaaraa, koska kaksintaistelun voittajan ratkaisee se, kuka omistaa ja kuinka paljon.

Boehly on halukas ostamaan Clealeken osakkeet ja hän on valmis maksamaan niistä arviolta 2,5 miljardia puntaa. Käypä summa varmaankin, mutta osakkeita ei voi ostaa, ellei joku myy niitä. Ja Clearlake on ilmoittanut, ettei sen osakkeet ole myynnissä, vaan yhtiö haluaa pikemminkin ostaa lisää osakkeita. Tarvittaessa vaikka kaikki osakkeet.

Jos sopua ei löydy, Boehlyn kohtaloksi jää kerätä ylpeytensä rippeet, poistua näyttämöltä lyötynä miehenä ja muistella sitä huumaavaa kesää, kun hän sai hetken aikaa leikkiä maailman mahtavinta jalkapalloseuran omistajaa.

***

Chelsean kohtalo on sen sijaan usvaisempi.

Boehlyn sanotaan ajaneen Chelsean sellaista johtamismallia, jossa omistus ja jalkapallopuolen operatiivinen johtaminen on erotettu toisistaan, ja jalkapallojohtaminen on annettu ammattilaisten käsiin.

Eghbali on sen sijaan halunnut johtaa myös jalkapallopuolta eturivistä käsin ja päättää siitä, ketä pelaajia Chelsea ostaa ja myy ja kuka valmentaa seuraa.

Sehän lupaa Chelsealle tietenkin vain pelkkää hyvää – jos hyvyys mitataan otsikoiden suuruudella.