Arsenalin kausi on katkolla, kun Mestarien liigassa alkaa tiistaina kevään viimeinen suora. Jukka, kuinka suuri katastrofi Arsenalille olisi putoaminen PSV:lle jo pudotuspelien avauskierroksella?

Lähestyisin asiaa hieman eri kulmasta.

En halua maalata piruja seinälle, mutta Arsenalia ei voi viime viikkojen käänteiden ja esitysten perusteella pitää enää yhtenä Mestarien liigan voittajasuosikeista. Pikemminkin näkymä on nyt sellainen, että Arsenalille tulee lähtö viimeistään puolivälierissä, jossa se saa vastaansa voittajan Real Madridin ja Atlético Madridin välisestä otteluparista.

Totta kai putoaminen PSV:lle jo nyt olisi uusi takaisku Arsenalin kaudessa, mutta isossa kuvassa se on se ja sama, putoaako Arsenal nyt vai vasta seuraavalla kierroksella.

Paljon oleellisempi kysymys on, miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty.

Kuulostaa siltä, että sinulla itselläsi on vastaus kysymykseen?

En tiedä, onko kenelläkään seuran ulkopuolisella vedenpitävää vastausta.

Arsenalilla on esimerkiksi ollut tällä kaudella erittäin suuria haasteita loukkaantumisten kanssa. Loukkaantumisia ei voida jalkapallon kaltaisessa lajissa täysin välttää, mutta Arsenalilla on ollut tällä kaudella niin paljon etenkin lihasperäisiä vammoja, että loukkaantumisten syyt selvitään Pohjois-Lontoossa vuorenvarmasti juurta jaksaen.

En usko, että Arsenal koskaan avaa syvällisesti tämän kauden loukkaantumissumansa syitä – ja siksi tämän kauden pettymysten koko kuva jää ainakin osittain pimentoon.

Moni ehti jo ihmetellä esimerkiksi Declan Ricen vaisuja otteita viimeisissä otteluissa, mutta uusimpien tietojen mukaan hän on joutunut pelaamaan viime viikkoina loukkaantuneena. Nämä ovat sen tyyppisiä asioita, joista ei välttämättä kerrota ulkopuoliselle. Ihmetellään vain, mikä miestä vaivaa.

Vaikka osa asioista jääkin pimentoon, yksi asia, joka voidaan aidosti kyseenalaistaa, on Arsenalin viime vuosien strategia ja tietyt keskeiset strategiset ratkaisut.

Jokainen ymmärtää, että seurojen on tänä päivänä oltava erittäin tarkkoja rahan suhteen. Kysymys ei ole enää niinkään siitä, onko seuralla rahaa, vaan miten paljon rahaa voidaan käyttää Valioliigan ja UEFA:n kulurajoitusten puitteissa.

Arsenalin haasteena on ollut, ettei se selvinnyt kuutena kautena peräkkäin Mestarien liigaan ja väliin mahtui jopa yksi kausi – 2021-2022 –, jolloin se ei pelannut lainkaan eurocupeissa.

Tämä on vaikuttanut suoraan siihen, miten paljon Arsenal on pystynyt käyttämään viime vuosina rahaa uusien pelaajien hankkimiseen.

Esimerkiksi viime kesäkuussa päättyneellä kolmen vuoden kulujentarkastelujaksolla Arsenalin oli mahdollista käyttää karkeasti laskettuna jopa 200 miljoonaa puntaa vähemmän rahaa siirtoihin ja pelaajien palkkoihin verrattuna siihen, että se olisi pelannut joka vuosi Mestarien liigassa.

Nyt käynnissä olevalla tilikaudella mukana on jo kaksi Mestarien liiga -kautta ja jos ja kun Arsenal selviytyy myös ensi kaudeksi Mestarien liigaan, silloin kaikki kolme kulurajoituksiin laskettavaa kautta ovat Mestarien liiga -kausia. Rahassa se tarkoittaa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna jopa tuon 200 miljoonan punnan eroa ja tähän kauteen verrattuna 60-80 miljoonan punnan eroa.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Arsenalia on rakennettu viime vuosina pala kerrallaan.

Sitten on kuitenkin toinen asia. Vaikka Arsenalilla on ollut vähemmän rahaa käytössään, se ei poista sitä kysymystä, onko käytössä ollut raha käytetty parhaalla ja tehokkaimmalla tavalla.

Ja tässä on Arsenalin suurin heikkous ja epäonnistuminen.

Arsenal on käyttänyt viimeisen kolmen ja puolen kauden aikana rahaa uusien pelaajien ostamiseen yli 600 miljoonaa puntaa. Nettokulutus on ollut toki pienempi, mutta oleellinen kysymys kuuluu, mitä näillä reilulla 600 miljoonalla punnalla on saatu – tai oikeammin, mitä niillä ei ole saatu ?

Jokainen tietää vastauksen. Nämä rahat on käytetty kaikkien muiden kentän lohkojen vahvistamiseen, muttei hyökkäys- ja maalintekovoiman vahvistamiseen. Arsenal maksoi toki Kai Havertzista kesällä 2023 60 miljoonaa puntaa Chelsealle, mutta hänet hankittiin Granit Xhakan korvaajaksi numero kasiksi, ei maalintekokoneeksi.

Tätä kritiikkiä Mikel Arteta ja joukkueen rakentamisesta viime syksyyn asti vastannut Edu eivät voi juosta pakoon.

Jossittelu on urheilussa turhaa, mutta Arsenal olisi voittanut viime kaudella liigamestaruuden, jos se olisi pystynyt kääntämään yhden tasapelin voitoksi – ja toissa kaudellakin se olisi kruunattu liigamestariksi, jos se olisi voittanut kotikentällään Manchester Cityn.

Ja mitä tapahtuu tällä kaudella? Havertzin ja Gabriel Jesusin loukkaantumiset olivat toki ikäviä takaiskuja, mutta onko heistä kumpikaan oikeasti maailmanluokan maalintekijä – tai miksi Arsenal ei hankkinut viime kesänä ketään Crystal Palaceen myydyn Eddie Nketiahin tilalle?

Miksi Arsenalin kaltainen seura on voinut tehdä näin alkeelliselta kuulostavan virheen?

Ongelma ei satavarmasti ole ollut siinä, etteivätkö Arteta ja Edu olisi ymmärtäneet ja tunnistaneet ongelman. Varmasti olivat.

Todennäköisin selitys on, että he olivat hirttäytyneet sokeasti Arsenalin pitkäntähtäimen strategiaan – siihen, että kysymys on vuosia kestävästä prosessista, jonka todellisia tuloksia mitataan vasta sitten, kun Arsenal pelaa kaudesta toiseen Mestarien liigassa ja sillä on sitä kautta käytössään ”täydet” Mestarien liigan rahat.

Tämä selittäisi sen, että esimerkiksi viime kesänä tai tammikuussa Arsenal ei hankkinut parasta saatavilla olevaa huippuluokan maalintekijää, vaan se jäi odottamaan listansa kärjessä olevia yhtä tai kahta unelmavaihtoehtoa.

Artetan ja Edun strategia voidaan kyseenalaistaa, mutta tässä kohtaa on hyvä muistaa historia. Kuka muistaa jälkeenpäin, että Sir Alex Ferguson rakensi yli kuusi vuotta Manchester Unitedia ennen kuin punainen mylly alkoi sylkeä mestaruuksia – tai että Jürgen Kloppin ensimmäisen mestaruuden voittamiseen Liverpoolissa meni viisi ja puoli vuotta?

Arne Slotilta ei voida ottaa mitään pois, että hän on johtamassa Liverpoolin liigamestariksi heti avauskaudellaan, mutta Slotin suuruutta Liverpoolin managerina ei määritellä yhden kauden perusteella, vaan siinä, mitä hän saavuttaa seuraavien 5-8 kauden aikana. Pystyykö hän rakentamaan kaudesta toiseen huipputulosta jauhavan koneen – varsinkin, kun siitä koneesta ovat poissa Mohamed Salahin, Virgil van Dijkin ja Alissonin kaltaiset Kloppin perintönä saadut kulmakivipelaajat?

Arteta on tehnyt Arsenalin uskomattoman työn nostaessaan Arsène Wengerin jäljiltä rappeutumassa olleen jättiläisen jälleen jaloilleen. Artetan itsensä mainostamassa viiden tason prosessissa on saavutettu nyt neljä ensimmäistä tasoa. Ottamatta on vielä kaikista haastavin askel – viidennen tason saavuttaminen.

Tämän kauden pettymyksiä on turha selitellä, mutta yhtä turha on takertua niihin. Jokainen Arsenalin kannattaja olisi halunnut juhlia liigamestaruutta toissa kaudella, viime kaudella tai tällä kaudella – mutta tärkeämpää kuin mitä on takana, on edelleen se, mitä on edessä, sillä ne vuodet määrittelevät Artetan onnistumisen tai epäonnistumisen Arsenalin managerina.