Reijo Jylhä naishiihtäjien valmentajaksi
Hiihtoliitto tiedottaa, että Suomen maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2001–2006 sekä 2014–2018 toiminut Reijo Jylhä liittyy vuoden sopimuksella osaksi Teemu Pasasen johtamaa maastohiihdon maajoukkueen valmennusryhmää.
Jylhä ottaa vastuulleen naisten A-maajoukkueen valmennuksen toukokuun alusta.
Hiihtoliiton mukaan valmennusryhmän tavoitteena on varmistaa laadukas valmistautumisprosessi Milano-Cortinan olympialaisiin, tukea siirtymää nuorten tasolta A-maajoukkueeseen sekä rakentaa uudenlaista toimintakulttuuria kohti tulevaisuutta ja Lahden MM 2029 -kotikisoja.
”Tavoitteena on, että saamme tulevaisuudessa hyödynnettyä laajemmin urheilijoiden ja valmentajien osaamista sekä toimintaympäristöjä entistä paremmin. Hiihtoliiton taloudellisista haasteista huolimatta en usko resurssien olevan este menestykselle. Kyse on maajoukkueessa etenkin toimintatapojen, yhteistoiminnan ja kulttuurin kehittämisestä, joilla luodaan edellytykset tuloksen tekemiselle. Keskeistä on myös Hiihtoliiton tulevan strategian mukaisesti toimintaympäristöjen kehittäminen sekä organisointi, jotta saamme hyödynnettyä olemassa olevaa osaamista maksimaalisella tavalla”, Jylhä kommentoi.
