Kempeleen kauden avaus on ollut erikoinen. Se oli hävinnyt ennen tiistaista Joensuu-voittoa kaikki neljä kotiotteluaan, mutta voittanut vieraissa Sotkamon ja Mansen ja hakenut pisteen Joensuusta ja Vimpelistä.

Tiistaina Sarkkirannassa nähtiin kauden parasta Kempelettä ja sellaista Kempelettä, jonne sen potentiaali parhaimmillaan riittää. Kempele ei vain voittanut sarjakärki Joensuuta, se oli myös selkeästi parempi joukkue.

Kempele on pelannut nyt kymmenen ottelua, joista se on voittanut neljä ja hävinnyt kuusi. Voitettujen ja hävittyjen otteluiden saldo on kahden viime kauden jälkeen pettymys, mutta toisaalta vaikeampaa kautta osattiin odottaa. Kempele menetti viime kauden avainpelaajistaan Antti Korhosen, Onni Määtän ja Sami Haapakosken. Heidän mukanaan Sarkkirannasta lähti valtakunnan ylimmän tason pesäpallo-osaamista.

Heidän tilalleen hankitut Olli Heikkala, Tuukka Sarkkinen ja Arttu Ruuska ovat täyttäneet odotukset ja jopa ylittäneet ne. Heikkala ja Ruuska ovat pelanneet etukentällä vahvan kauden ja 18 juoksua lyöneestä Sarkkisesta on tullut Kempeleen paras kotiuttaja. Sarkkinen on koko Superin lyöjätilastossa upeasti kolmantena.

***

Kempele on tässä vaiheessa kautta jotakuinkin siellä, missä sen odotettiin olevan. Arvioiden ja loppukauden ennustusten suhteen on kuitenkin oltava tarkkana, sillä tällä kaudella eivät päde samat kriteerit kuin aiempina vuosina. Sarjan voimasuhteet ovat tasoittuneet ja taso leventynyt, minkä seurauksena asetelmat eivät ole selkiintyneet vielä yhtä selvästi kuin aiempina vuosina.

Ensimmäisten viikkojen perusteella sarjassa on tällä hetkellä kolme kärkijoukkuetta – Sotkamo, Joensuu ja Kouvola.

Kouvolasta voi jo nyt sanoa, että joukkue on huippukova ja tulee varmasti pysymään kärkitaistelussa mukana. Sotkamo ei ole vielä vakuuttanut, mutta kaikki tietävät, minne se on matkalla. Joensuu on ollut positiivinen yllätys, mutta sen asemaa kärkiseurana ei ole valettu vielä betoniin, kuten tiistainen esitys Kempeleessä kertoi.

Sen jälkeen tulee kahdeksan joukkueen erittäin tasainen keskiryhmä, johon kuuluvat Manse, Vimpeli, Kitee, Kempele, Hyvinkää, Imatra, Alajärvi ja loukkaantumisista kärsinyt Pattijoki.

Kaikki kahdeksan joukkuetta mahtuvat viiden pisteen sisään. Se kertoo paitsi tasaisuudesta, myös siitä, että yksittäisissä otteluissa voi tapahtua mitä tahansa, kuten Imatran Manselle sunnuntaina antama selkäsauna osoitti.

***

Kempele tunnettiin aiemmin ennen muuta hyvänä sisäpelijoukkueena, mutta alkukauden aikana sen vahvuutena on ollut ulkopeli.

Kempeleen ulkokenttä oli aiemmin repaleinen ja sieltä löytyi otollisia pommituskohteita. Nyt ulkokentällä ei ole samankaltaisia selviä heikkoja kohtia.

Ulkopeliä johtaa talvella rekeen kiskaistu Ville Väliaho, joka on edelleen hankala ja taitava lukkari. Tiistainakin Kempeleen toisen jakson voitto voidaan pistää pitkälti Väliahon huippuesityksen piikkiin.

Heikkala ja Ruuska ovat onnistuneet hyvin etukentällä ja Tuomas Jussila on johtanut linjaa tutun hallitsevalla otteella.

Takakenttä on elänyt Teemu Hollannin loukkaantumisen takia, mutta Perttu Olli on ollut alkukauden tähti niin ulko- kuin sisäpelissä. Jussila on toki edelleen joukkueen johtohahmo, mutta Ollista on tullut hänen tärkein adjutanttinsa.

***

Kempeleen alkukauden murheenkryyni on ollut sisäpeli.

Kempele ramasi korttinsa viime ja toissa kaudella huippukovaan ykköskärkeen sekä vahvaan kotiutusosastoon, jossa Haapakoskella ja Antti Korhosella oli keskeinen rooli. Nyt on pyritty pelaamaan samalla reseptillä, vaikka pelaajat ovatkin vaihtuneet.

Sisäpeli ei ole kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla. Kempele on tehnyt tähän mennessä vain 2,2 juoksua jaksoa kohden ja Kempeleen pelaajista vain neljällä onnistumisprosentti on yli 50:n.

Lukemat kertovat juuri sisäpelin nihkeydestä.

Hollannin paluu loukkaantumisen jälkeen parantaa tilannetta ja sen myötä myös kakkoskärki saa lisää vastuuta. Aiemmin ykköskärjessäkin pelanneiden Aatu Saastamoisen ja Markus Keski-Petäjän sisäpelivastuu on jäänyt alkukauden aikana vähäiseksi.

***

Tässä kohtaa on katsottava myös pelinjohtaja Mikko Korhosta.

Alkukaudelle on ollut leimallista, että useimmat joukkueet Superpesiksessä pelaavat sotkamonjymymäistä sisäpeliä, jossa luotetaan siihen, että kun ollaan materiaaliltaan parempi joukkue, paremmuus näkyy väistämättä myös tulostaululla.

Korhonen kuuluu entisenä jymyläisenä tähän samaan kategoriaan. Hänen sisäpelinsä on laskelmoitua ja harkittua, mutta Korhosen peluuttamisesta voi yhtä hyvin kutsua myös varovaiseksi, jopa araksi.

Jos Korhosella olisi ohjissaan viime kauden Kempele, silloin Korhosen peluuttamista olisi helpompi perustella, mutta kysymys kuuluu, riittääkö jymymäinen pelitapa tämän kauden Kempeleelle?

Tasaisessa sarjassa Kempele ei lähde enää kovinkaan moneen otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, jolloin marginaalit eivät käänny oman joukkueen eduksi samalla logiikalla kuin Sotkamolla ja Kouvolalla.

Tiistainen voitto ja sen takana ollut peliesitys Joensuuta vastaan osoittivat, että Kempeleen sisäpelikoneesta löytyy vielä lisää tehoja, mutta löytyykö tehoja niin paljon, että se riittää välieriin ja mitaleille asti?

Joukkueessa on Ollin, Hollannin ja Sarkkisen kaltaisia nuoria ja Jussilan ja Heikkalan kaltaisia kokeneita pelaajia, jotka janoavat tehdä rohkeita ja pelottomia ratkaisuja ja joilta löytyy siihen myös taitoa.

Heissä on Kempeleellä sellainen sisäpeliase, jota ei ole vara hukata.