Joensuun Maila on ajautunut mielenkiintoiseen tilanteeseen.

On uusi huippustadion, on loistavat olosuhteet ja JoMan juniorimylly on alkanut tuottaa huippulaatua. Ensi kaudellakin JoMan Superin miehistössä pelaa avauksessa ainakin viisi JoMan itsensä kasvattamaa junioria ja lisää on luvassa, sillä Joensuu voitti tällä kaudella poikien Superpesiksen mestaruuden.

JoMan takaa löytyy myös taloudellista vääntöä. Sillä on miesten joukkueen lisäksi Superpesiksessä myös naisten joukkue, jota vahvistettiin tämän syksyn siirtomarkkinoilla huippuhankinnoilla.

On tehty paljon asioita oikein, mutta jotakin puuttuu. Puuttuu se kuuluisa viimeinen askel.

JoMa voitti vuosina 2018 ja 2019 kahtena syksynä peräkkäin Suomen mestaruuden. Sen jälkeiset kuusi kautta ovat tuoneet Joensuuhun vain yhden mitalin, pronssin syksyllä 2022.

Joensuu linjasi kahden Suomen mestaruutensa jälkeen, ettei se tarvitse jatkossa voittaa joka vuosi Suomen mestaruutta. Riittää, kun ollaan yksi kärkiseuroista.

Onko viime vuosien menestys kuitenkaan sitä, mikä oikeasti riittää Joensuun Mailan seurajohdolle ja joensuulaisille?

***

Kunnianhimo Joensuussa ei ole kadonnut minnekään. Se on käyttänyt siirtomarkkinoilla edelleen pelotta rahaa Niko Korhosen kaltaisiin tähtipelaajiin, mutta JoMa on menettänyt asemansa Superpesiksen kovimpana maksajana Manselle.

Eikä kilpailu ole ainakaan helpottumassa. Vaikka Puna-Mustat ei jylläisikään Superiin noustessaan samanlaisilla euroilla kuin Manse, sen vetovoima helsinkiläisseurana on jo nyt sellainen, että pelaajia pitää käännyttää ovelta pois.

Joensuu joutuu miettimään muuttuvien aikojen puristuksessa omaa strategiaansa ja sitä, miten joukkuetta pitää rakentaa; kuka tai ketkä ovat rakentaneet nykyisen joukkueen ja keiden vastuulla tulevien joukkueiden rakentaminen on?

Lähelle päästään tälläkin tavalla toimimalla, mutta jos JoMa haluaa nousta jälleen taistelemaan Suomen mestaruudesta, silloin jotain pitää tehdä toisin. Sen nämä kuusi viimeistä kautta ovat osoittaneet.

***

Joensuun nykyinen joukkue heijastelee osaltaan joukkueen rakentamiseen liittyviä ongelmia

Joukkueessa on viisi valtakunnan ehdottomaan eliittiin omassa roolissaan kuuluvaa sisäpelaajaa – ja viisi samanlaista eliittitason ulkopelaajaa. Ongelma on siinä, että vain kaksi pelaajaa, Niko Korhonen ja Konsta Kettunen, löytyvät molemmilta listoilta.

Konsta Piironen on huippuluokan sisäpelaaja, mutta ulkona hänen tonttinsa hakevana kopparina on ollut yksi iskun paikoista vastustajille. Piironen hakee nopeajalkaisena pelaajana hyvin palloja ja hän tekee näyttäviä syöksykoppeja, mutta hänen kätensä ei ole riittävän hyvä huippukoppariksi.

Kasperi Hämäläinen otti tällä kaudella paikkansa JoMan kärkenä ja meni kentälle komeilla 71,1 prosentin tehoilla. Ulkona Hämäläinen vakiinnutti paikkansa kakkoskopparina. Hän täytti paikkansa takakentällä, mutta huippukoppariksi Hämäläisellä on vielä matkaa.

Viides JoMan eliittisisäpelaajien listalla oleva pelaaja on lyöjäjokeri Juho Toivola, joka kuuluu lyöjäjokerina valtakunnan TOP5-kärkeen. Hänen arvoaan nostaa se, että Toivola on hyvä jatkamaan peliä. Hän purki esimerkiksi tällä kaudella kakkosvaihdon 69,2 prosentin tehoilla.

***

Ulkopelin tähtipelaajissa on sama ongelma.

Iiro Kuosa ja Joni Lehikoinen ovat molemmat ykköskorin etukenttäpelaajia, mutta kummankin rooli sisällä on vähäinen. Lehikoinen sai kesällä enemmän vastuuta sisällä, mutta hänen tehonsa olivat vaatimattomat. Kuosalla oli runkosarjassa 32 ottelussa vain 64 kärkilyöntiyritystä eli keskimäärin kaksi yritystä ottelussa.

Ville Kotro on yksi parhaista polttolinjan pelaajista Superissa, mutta sisällä Kotro oli vieläkin roolittomampi kuin Kuosa. Hänellä oli 32 runkosarjan ottelussa 34 yritystä eli nippa nappa yksi yritys ottelussa.

Se, että Joensuulla on sisäpelissä roolittomia pelaajia, ei kaada sen mestaruushaaveita. Sotkamo on pelannut monena mestaruusvuotenaan yhdellä kärjellä ja Roope Korhosella, mutta ero tulee ulkopelin kautta.

Joensuun ulkokentästä lyötiin vuosi sitten 30 runkosarjan ottelussa 220 juoksua eli 7,3 juoksua per ottelu. Tällä kaudella ulkopelin vuotaminen saatiin tukittua, sillä ottelukohtainen annettujen juoksujen määrä putosi 2,3 juoksulla per ottelu 5,0 juoksuun.

Ongelma tuli otteluissa kärkiseuroja vastaan, jotka pystyivät hyödyntämään JoMan ulkokentän heikkoudet. Kuvaavaa oli, että Joensuu voitti 12:sta ottelusta Mansea, Sotkamoa ja Kouvolaa vastaan vain kolme. Luvussa on mukana puolivälierissä kärsitty 0-3-tappio Manselle.

***

Joensuu ei juurikaan muutu ensi kaudeksi. Tämän kauden joukkueesta eivät jatka Alajärvelle siirtynyt lukkari Seeti Surakka ja Topi Hurskainen, mutta tärkein päätös oli, ettei joukkueeseen hankittu yhtään uutta pelaajaa.

Ratkaisu on mielenkiintoinen. Se kertoo, ettei tänä kesänä ollut vapailla markkinoilla sellaisia pelaajia, joista Joensuu olisi ollut aidosti kiinnostunut – tai jos oli, se ei heitä saanut.

Joensuussa valmistaudutaan siirtomarkkinoilla todennäköisesti jo seuraavaan kysymykseen: mitä tehdään ensi kauden jälkeen?

Rahaa joukkueen vahvistamiseen löytyy, mutta riittääkö JoMan vetovoima siihen, että se voisi poimia puusta itselleen sopivimmat marjat ja vahvistaa sitä kautta puutteitaan?

Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, miten paljon seurajohto näkee potentiaalia joukkueen omissa junioreissa.

Onni Hirvonen ja Elmeri Lonkainen kärkkyvät paikkaa ensi kauden pelaavassa koosteessa ja Mikael Virkkala saattaa hyvinkin palata vuoden mittaiselta lainalta Jyväskylän Kiristä taistelemaan muiden nuorten mestaruuden voittaneen junioreiden kanssa paikasta JoMan avauksessa kaudella 2027.

***

Joensuu kamppaili tällä kaudella runkosarjassa pitkään Kouvolan ja Sotkamon kanssa sarjan kärkisijoista, mutta se putosi lopulta kahden kärkiseuran kyydistä ja Vimpelikin ajoi sen ohi. Pudotuspeleissä JoMan matka tyssäsi jo kolmantena vuonna peräkkäin puolivälierissä, tällä kertaa Manselle 0-3.

Kun joukkue ei vahvistunut siirtomarkkinoilla, katseet kääntyvät nyt uuteen pelinjohtajaan Markus Wirzeniukseen ja hänen vielä nimittämättömään valmennustiimiinsä. Kuinka paljon he pystyvät kehittämään pelaajia talven aikana ja millaiset tehot he saavat puristettua joukkueesta irti kesällä?

Joensuu saa rakennettua viiden tähtiluokan sisäpelaajansa ympärille huipputason ykköskärjen. Vaikka kakkoskärjessä leveys loppuukin, suurin ongelma JoMalla on kotiutusosaston kapeus.

Joukkueella on kaksi todellista kotiuttajaa, Toivola ja toinen lyöjäjokeri Joosua Rättö. Vaikka Rättö löi runkosarjassa 53 juoksua, hänen onnistumisprosenttinsa oli runkosarjassa vain 39 ja pudotuspeleissä 25. Rättö on yksi niistä pelaajista, jonka on nostettava ensi kaudella tuntuvasti tasoaan.

Pelkkä Rätön tehojen nosto ei kuitenkaan yksin riitä. Lyöjäjokerikaksikon rinnalle pitäisi löytää apuja.

Korhonen on muista pelaajista potentiaalisin kotiuttaja, mutta hänen siirtämisensä neloseksi vaatisi kanttia, sillä Korhonen on edelleen valtakunnan paras kolmonen ja Joensuun tärkein pelintekijä. Korhosen käyttämistä saranapelaajana ja sitä kautta enemmän kotiuttajana kannattaa kuitenkin vakavissaan harkita.

Toinen pelaaja, jolla on myös selvää kotiutuspotentiaalia, on Ukko Schroderus. Hänestä voi kehittyä tulevaisuudessa hyväkin kotiuttaja, mutta joko taso riittää ensi kaudella ykköskärjen kotiuttajaksi vai olisiko Schroderusta järkevämpää peluuttaa kotiuttajana kakkoskärjessä?

***

19-vuotias Schroderus on avainroolissa myös ulkopelissä. Hän pelasi päättyneellä kaudella vielä poikien Superia ja jakoi runkosarjassa lukkarivastuun Surakan kanssa. Ensi kaudella Schroderus vastaa kuitenkin yksin Joensuun lukkaroinnista..

Schroderuksessa on paljon hyvää, mutta hän ei ole vielä samalla tasolla sarjan 4-5 kärkilukkarin kanssa. Yksi ensi kauden isoista kysymyksistä onkin, miten suuren kehitysloikan Schroderus pystyy ottamaan ja pystyykö hän murtautumaan jo ensi kaudella kaikista kovimpaan lukkarieliittiin?

Etukentästä ja polttolinjasta Joensuussa ei tarvitse huolta kantaa. Ainoa avoin kysymys on, kuka ottaa linjan neljännen paikan Korhosen, Kettusen ja Kotron rinnalla. Onko se loukkaantumisista pitkään kärsinyt Samuel Tirkkonen, Lonkainen, Hirvonen vai joku muu seuran omista junioreista?

Vaihtoehdoista Lonkainen voi olla se pelaaja, joka ottaisi paikan itselleen ja tekisi läpimurtonsa Superiin.

Suurin kehityspaine kohdistuu takakentälle. Miten uusi valmennusjohto näkee Piirosen ja Hämäläisen roolituksen ja tulevaisuuden? Voidaanko Piirosen heittokäteen saada niin paljon lisää tehoja, että se riittäisi takakentällä vai pitäisikö Hämäläisestä alkaa tehdä hakevaa ja johtavaa kopparia?

***

Vaikka Joensuu ei ole vahvistunut ensi kaudeksi, se ei ole myöskään heikentynyt. Näin sen pitäisi pysyä edelleen hyvin haastajaryhmän vauhdissa mukana. Murtautuminen välieriin vaatii kuitenkin täydellistä onnistumista niin joukkueelta kuin etenkin pelin- ja valmennusjohdolta.

JoMan ensi kauden joukkueessa on paljon pelaajia, joiden pitää ottaa kehitysloikka ylöspäin. Eniten todistettavaa on kuitenkin Wirzeniuksella. Hän on tähän mennessä johtanut vain naisten ja juniorijoukkueiden pelejä.

Hyvää Wirzeniuksessa on se, että hän asuu koko ajan Joensuussa. Se on kuitenkin vasta ensimmäinen perusvaatimus. Varsinainen testi Wirzeniuksella on se, mitä hän saa aikaan talvella ja millaiset tehot hän pystyy repimään irti joukkueesta kesällä – niin runkosarjassa kuin etenkin pudotuspeleissä.

JoMa on seurana suurempi kuin se, että pelit päättyisivät Mehtimäellä neljäntenä syksynä peräkkäin jo puolivälierissä.