Kun edellisellä kaudella Superiin noussut Manse hankki syksyllä 2020 Juha Puhtimäen, Tuomas Jussilan ja Henri Puputin johdolla kertarysäyksellä joukkueen, joka voitti seuraavalla kaudella Suomen mestaruuden, pesäpallopiireissä haukottiin henkeä.

Pelättiin, mitä Manse tekisi rahoineen. Sotkisiko se markkinat ja pesäpallon maailmanjärjestyksen vai tulisiko siitä uusi Kaisaniemen Tiikerit, jonka lento loppuisi lyhyeen?

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, vastaus tiedetään moneen kysymykseen.

Mansea voidaan, kuten kaikkia muitakin pesäpalloseuroja, arvostella yksittäisistä ratkaisuista, mutta Manse on viimeisen viiden kauden aikana pelannut neljä kertaa loppuottelussa – kahdessa voitokkaasti ja kahdessa hävinneenä osapuolena.

Kahden mestaruuden ja kahden hopean lisäksi Manse on voittanut tänä aikana kerran poikien Superpesiksen mestaruuden ja sen naisjoukkue on vienyt kaksi edellistä Suomen mestaruutta. Kaiken ohessa Kauppiin on noussut uusi ja komea pesäpallostadion.

***

Manse voitti päättyneellä kaudella seurahistoriansa toisen Suomen mestaruuden ja sillä on ensi kaudella materiaaliltaan ylivoimaisesti sarjan vahvin joukkue.

Pesäpalloa ei pelata kuitenkaan paperilla eikä menestys synny pelkästään sitä kautta, kuinka monta tähtipelaajaa joukkueessa on. Joukkue on osoittava rakentaa ja roolittaa oikein, jotta kokonaisuus toimii kaikilla pelin osa-alueilla.

Tästä päästään Mansen ensimmäiseen haasteeseen – ensi kauteen.

Mansella on koossa erittäin laaja edustusjoukkueen rinki, johon kuuluu laskutavasta riippuen likimain 20 pelaajaa. Päättyneen kauden pelaajien ja omien junioreiden lisäksi joukkueen pelaajaluettelossa on kaksi uutta nimeä – Vimpelistä hankittu lyöjäjokerihirmu Jukka-Pekka Vainionpää ja Kempeleestä hankittu huippuetenijä ja koppari Perttu Olli.

Päättyneen kauden mestarijoukkueen avainpelaajista poissa on kuitenkin kaksi pelaajaa, Henri Puputti ja Kalle-Tapio Huusko.

Puputista ja Huuskosta luopumiset ovat ratkaisuina mielenkiintoisia. Molemmat näyttivät arvonsa kylmäpäisinä ja taitavina pelaajina etenkin syksyn tärkeimmissä peleissä. Puputti oli luottopelaaja niin ulkona kuin sisällä ja vaihtajajokerina pelannut Huusko oli pudotuspeleissä joukkueen varmin sisäpelaaja Juuso Myllyniemen jälkeen 64,4 prosenteilla.

***

Vainionpää on lyönyt parhaalla kaudella runkosarjassa 139 juoksua, mutta päättyneellä kaudella hän löi Vimpelissä vain 58 juoksua, joka oli Vainionpään pienin lukema 13 kauteen.

Syitä pudonneisiin juoksumääriin on varmasti monia, mutta oleellista on, että ne on jotenkin ratkaistava, sillä Manse ei hankkinut 58 juoksun lyöjäjokeria.

Vainionpään hankintaan liittyy toinenkin haaste. Pesäpallossa oli pitkään vallalla oppi, että joukkueessa pitää olla kaksi lyöjäjokeria. Nyt ollaan siirtymässä kuitenkin yhden lyöjäjokerin ja numerolla lyövien kotiuttajien suuntaan.

Mansella on jo entuudestaan riveissään Perttu Ruuskan, Antti Korhosen, Tomi Lehtosen ja Aapo Komulaisen johdolla 4-5 vahvaa kotiuttajaa. On mielenkiintoista nähdä, miten Mansen uusi pelinjohtaja Altti-Jussi Ronkainen peluuttaa ja roolittaa kotiuttajansa. Esimerkiksi Korhosen yli jouduttiin jo tällä kaudella hyppimään lukuisia kertoja, vaikka Korhonen on Superin paras numerolla lyövä kotiuttaja.

Toinen hyvä kysymys on, miten Ronkainen peluuttaa Ruuskaa ja Vainionpäätä. Kumpi heistä tulee purkamaan ajolähtöä ensimmäisenä ja tyytyykö jompikumpi nurisematta kakkosjokerin rooliin edes yksittäisissä otteluissa?

***

Peluuttipa ja roolittipa Ronkainen sisäpeliä miten tahansa, Manse saa joka tapauksessa kaksi huippuvahvaa kärkeä ja Superin leveimmän kotiutusosaston. Olli tuo lisää nopeutta ja on erinomainen vaihtoehto ykkös- tai kakkoskärkeen.

Heikkoja lenkkejä Mansen sisäpelikoosteessa ei ole, varsinkin, jos Elmeri Lieto löytää loukkaantumistensa jälkeen ensi kaudella vanhan vireensä.

Myös ulkona Manse on äärimmäisen vahva. Komulainen on sarjan TOP3-lukkari, joka on parhaimmillaan kauden tärkeimmissä peleissä. Etukentän muodostavat Lehtonen ja Simo Vainikainen.

Linjassa Severi Tikkakosken, Myllyniemen ja Korhosen paikat ovat kiveen hakattuja. Lieto on edelleen potentiaaliltaan Superin parhaita polttolinjan pelaajia. Jos hän ei kuntoudu täyteen tikkiinsä, vaihtoehtona linjaan on pudotuspelien sensaatio Matias Paananen.

Mansen takakenttä on mielenkiintoinen. Kaapo Mäkelä nousi Paanasen tavoin pudotuspeleissä pelaavaan kokoonpanoon ja pelasi erinomaisia otteluita takakentällä Puputin parina. Olli ei ole vielä Puputin tasoinen koppari. Hän on kuitenkin vasta 23-vuotias, joten Ollilla on aikaa ja potentiaalia kehittyä huippukoppariksi.

Ensi kaudella takakenttä on kuitenkin Mansen ulkopelin ainoa kysymysmerkki. Valtteri Hämäläinen hankittiin vuosi sitten toiseksi koppariksi, mutta hän putosi kauden ratkaisuhetkillä joukkueesta epävarmuutensa vuoksi. Hämäläinen on kuitenkin edelleen vaihtoehto taakse.

***

Mansen kysymysmerkkeihin kuuluu ensi kaudella myös Jani Komulaisen pelinjohtajana korvaava Ronkainen.

Ronkainen on nykypolven pelinjohtajien tapaa niin sanottu tietopohjainen pelinjohtaja. Tiedosta Ronkaisella tuskin ensi kaudella hitsaa, mutta ihmisjohtaminen ja pelinaikainen pelin johtaminen kaikista kovimmassa paikassa ovat vielä testaamatta. Ronkainen ei ole vielä johtanut miesten Superpesis-joukkueen peliä, saati, että hän olisi johtanut Suomen mestaruudesta pelaavan joukkueen toimintaa ja peliä.

Kokemattomuus ei tarkoita, että Ronkainen epäonnistuisi tehtävässään. Hänen on kuitenkin todistettava, että hän hallitsee sellaista, mitä hän ei ole koskaan aiemmin tehnyt.

Tilannetta helpottaa se, että Manse hankki kakkospelinjohtajaksi valmentajana paljon kiitosta saaneen Saku Komulaisen Sotkamosta.

***

Ensi kausi on Mansen kannalta mielenkiintoinen ja kiehtova – mutta niin on myös Manseen liittyvä suurempi kuva.

Vaikka Manse on tehnyt paljon oikeita asioita ja noussut Ykköspesiksestä huimalla vauhdilla kaksinkertaiseksi Suomen mestariksi, sen kaikki sylinterit eivät toimi vielä optimaalisella tavalla.

Joukkueen rakentamisesta ja sen takana olevasta ajattelutavasta puuttuu vielä samanlainen selkeä punainen lanka, joka on ohjannut Sotkamon Jymyn toimintaa ja tuonut sille 35 viimeisen vuoden aikana 20 Suomen mestaruutta.

Mansen resepti on perustunut enemmänkin siihen, että se hankkii taloudellisten resurssiensa ja vetovoimansa voimalla parasta pakan päältä. Vainionpää oli tämän syksyn tähtihankinta, Komulainen ja Korhonen viime syksyn tähtihankintoja – ja siitä ketju jatkuu aina Puhtimäen, Jussilan ja Puputin kaltaisiin hankintoihin.

Mukaan on mahtunut toki myös erinomaisia vetoja pinnan alta. Tikkakoski ja Lehtonen olivat loistavia löytöjä Ykköspesiksestä ja Ollista voi hyvinkin kehittyä Tampereella yksi valtakunnan parhaista pesäpalloilijoista.

***

Sen lisäksi edustusjoukkueen ovea hakkaa entistä kovemmalla äänellä Mansen omat ja lahjakkaat juniorit.

Oma juniorituotanto on loistava voimavara, johon Manse on tietoisesti satsannut ja jonka se on saanut myös toimimaan. Nyt kysytään kuitenkin, millä strategialla joukkuetta jatkossa rakennetaan ja uskalletaanko Mansessa ajaa omia junioreita sisälle yhtä voimakkaasti, kuten Sotkamossa tai jopa Joensuussa?

Paananen ja Mäkelä olivat loistavia nostoja avaukseen tämän syksyn pudotuspeleissä, mutta Paanasen paikka avauksessa ensi kaudella ei ole mitenkään varma ja myös Mäkelän on onnistuttava kopparina, jos hän mielii pitää paikkansa.

Suurempi kysymys on kuitenkin tulevat vuodet.

Joel Helimo ja Valtteri Savilahti siirtyivät jo pysyvillä siirroilla muualle ja jos Manse jatkaa tähtipelaajien hankkimista edes suunnilleen samaan tahtiin kuin tähän asti, omien junioreiden tie avaukseen ja etenkin pelin avainpaikoille pysyy jatkossakin äärimmäisen kapeana.

Ensi vuotta ison kuvan kysymykset eivät kuitenkaan kaada. Manse lähtee ensi kauteen suurimpana mestarisuosikkina. Sen mestaruutta uhkaavat Sotkamon, Kouvolan ja Vimpelin lisäksi vain sisäiset haasteet: miten uusi pelinjohtaja Altti-Jussi Ronkainen onnistuu debyyttikaudellaan miesten Superpesiksessä ja miten Puputin ja Huuskon lähdöt vertautuvat Vainionpään ja Ollin hankintoihin – niin sisäpelissä kuin etenkin kopparipelissä?