Espanjan voitto Ranskasta on koruton tienviitta siitä, mihin jalkapallo pelinä menee seuraavaksi
Espanja eteni MM-finaaliin kaatamalla Ranskan 2-0. Jukka Rönkä näkee Espanjan voiton takana kuvan jalkapallon tulevaisuudesta.
Espanja eteni MM-finaaliin kaadettuaan Mikel Oyarzabalin rankkarimaalilla ja Pedro Porron osumalla Ranskan 2-0 (1-0). Jukka, oliko Ranska pettymys?
Ranskaa voidaan haukkua, mutta tärkein kysymys tässä ottelussa oli se, miksi Ranska oli heikko?
Se oli heikko, koska Espanja teki siitä taktisesti nerokkaalla pelaamisella heikon.
Jalkapallomaailmassa on kinattu koko kevät siitä, onko Michael Olise maailman tämän hetken paras jalkapalloilija vai onko se Kylian Mbappé. Olipa vastaus mikä tahansa, fakta on joka tapauksessa se, että Ranskalla on hyökkäystrio, jonka muodostavat kaksi maailman tämän hetken parasta jalkapalloilijaa ja viime vuoden Ballon d’Orin voittaja – Mbappé, Olise ja Ousmane Dembélé.
Näissä kisoissa Ranskasta on puhuttu joukkueena, jolla on maailman taitavin, vahvin ja pelottavin hyökkäyskalusto, ja silti tämä hyökkäyskalusto riisuttiin tässä ottelussa täysin aseista.
Ranskalla ei ollut avausjaksolla yhtään laukausta maalia kohtaan ja sen maaliodottama oli täysin käsittämättömästi 0,18 maalia. Toinen puoliaika korjasi useita tilastoja, mutta Ranskan maaliodottama oli toisellakin jaksolla vain 0,26.
On turha puhua, että Oliselle tai Dembélélle sattui huono päivä. Ei sattunut, Espanja teki heille ja pitkälti myös Mbappélle huonon päivän.
Espanja puolusti aiemmin pallolla, mutta tässä ottelussa ja näissä kisoissa se puolustaa muodolla, jonka perustana on joukkueen palloton pelaaminen. Miten kenttä miehitetään, miten syöttökanavat tukitaan, miten vastustajan pallollista pelaamista ohjataan ja kontrolloidaan muodon ja ryhmityksen kautta?
Ranska on edelleen fantastinen joukkue, jos heidän annetaan pelata vahvuuksillaan. Espanja ei antanut tätä vapautta ja kun Ranskalle ei syntynyt sille ominaista flow-tilaa, pelaajien usko omaan tekemiseen ja omiin mahdollisuuksiin alkoi selvästi murentua.
Espanjalaiset ovat edelleen erittäin taitavia ja teknisiä pelaajia, mutta olemme tulleet todella kauaksi tiki takan ajoista. Ehkä tämä ilta ei ollut voitto jalkapallolle, mutta se oli suuri voitto Luis de la Fuentelle ja Espanjan taktiselle pelaamiselle.
Lamine Yamal on Mbappén, Olisen ja Dembélén tavoin edelleen satumainen jalkapalloilija, mutta tämä välieräottelu oli silti suomalaisten jääkiekkomiesten rakastamaa termiä lainaten yhteistyön jalkapallon voitto.
Sanoit, että Espanjan voitto ei ollut välttämättä voitto jalkapallolle. Mitä tarkoitat?
Jalkapallon taktinen evoluutio elää koko ajan. Tähän elämiseen kuuluu, että kun kehitetään joku uusi ja toimiva taktinen elementti, se leviää kulovalkean tavoin maailmalle. Samalla kun tämä elementti kehittyy edelleen ja alkaa elää omaa elämäänsä, taktisissa taikapiireissä mietitään jo vastalääkkeitä tällaisiin kehitysaskeliin.
Nyt jalkapallossa ollaan selvästi siirtymässä pelin viihdyttävyyden kannalta negatiiviseen suuntaan. Maalien tekeminen on edelleen ilman muuta jokaisen joukkueen tavoite, mutta on hyvä kysymys, onko evoluution kärjessä kulkevilla joukkueilla maalien estäminen ja sen takana oleva pelin kontrollointi noussut jopa tärkeämpään asemaan kuin maalien tekeminen?
Ainakin näiden kahden muuttujan suhde ja painatus on muuttunut.
Tämä Espanjan ja Ranskan ottelu on siitä hyvä esimerkki. Me voimme toki edelleen lepuuttaa silmää sellaisissa otteluissa, joissa Ranska moukaroi Ruotsia tai Espanja Itävaltaa, mutta paljon selvemmän kuvan kehityksen suunnasta saa silloin, kun vastakkain on kaksi Espanjan ja Ranskan kaltaista huippujoukkuetta.
Nyt nähtiin, miten Espanja pysäytti maailman pelätyimmän hyökkäyskoneen ja sai siitä palkinnoksi MM-finaalipaikan.
Voiton ja finaalihuuman jalkoihin jää kuitenkin se, miten Espanja itse teki molemmat maalinsa. Ne eivät tulleet sellaisen henkeäsalpaavan jalkapallon kautta, jollaista Espanja pelasi Xavin, Iniestan ja kumppaneiden aikana.
Ensimmäinen maali oli Lucas Dignelta käsittämätön virhe, josta Espanja sai rankkarin – ja 2-0-osumassa vaihdosta kentälle tullut Maxence Lacroix luki tilanteen täysin väärin ja jätti tonttinsa tyhjäksi eikä Dayot Upamecano ehtinyt sitä kunnolla paikkaamaan.
Kaksi maalia – kyllä, mutta molemmat virheistä.
Tässä tulee mieleen PSG:n ja Arsenalin välinen Mestarien liigan finaali, jossa oli täysin vastaavanlainen käsikirjoitus maalien suhteen. Kai Haverz vei Arsenalin johtoon päästyään läpiajoon onnekkaan pompun seurauksena ja PSG teki ainoan maalinsa rankkarista. Silloinkin kentällä oli vastakkain kaksi Euroopan parasta seurajoukkuetta.
Virheet kuuluvat toki jalkapalloon, mutta pelkään pahoin, että tulemme näkemään jatkossa yhä enemmän sellaisia otteluita, jotka perustuvat pelin kontrollointiin pallottoman pelaamisen ja muodon kautta.
Se tarkoittaa yhä useammin vähämaalisia ja puuduttavia otteluita ja sitä, että kulmapotkuista ja erikoistilanteista tehtyjen maalien prosentuaalinen osuus tulee kasvamaan. Ei siksi, että jollakin valmentajalla on perverssi mieli, vaan siksi, että pelitilannemaalien tekeminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi hyvin organisoituja puolustusmuotoja vastaan.
Onneksi jalkapallon voima on siinä, että jalkapallossa kaikki on väliaikaista – myös se, että Espanja menee finaaliin tällaisella jalkapallolla. Nyt se meni, mutta ei välttämättä mene kahdeksan vuoden päästä, jos tiki takan lapset ylipäätään pelaavat enää tällaista jalkapalloa.
