Jos jalkapallossa toimisi sama logiikka kuin ruuanvalmistuksessa, Chelsean kannattajat voisivat viimeinkin alkaa uskoa, että neljä vuotta jatkunut hallitsematon kaaos olisi päättymässä ja The Bridgelle palaisi järki ja sitä seuraava menestys.

Chelsean toiminnallista reseptiä on viimeisten kuukausien aikana saatu muokattua sellaiseksi, että Chelseassa voisi oikeasti tapahtua jotain suurta.

Muutos alkoi toukokuussa, kun Chelsea nimitti Xabi Alonson uudeksi managerikseen nelivuotisella sopimuksella.

44-vuotias Alonso nousi Bayer Leverkusenissa yhdeksi jalkapallotaivaan uusista kiintotähtivalmentajista.

Kysymys ei ollut vain Bayer Leverkusenin voittamasta Bundesliigan mestaruudesta kaudella 2023-2024  tai siitä, ettei joukkue hävinnyt Bundesliigassa ja Saksan Cupissa kyseisellä kaudella yhtään ottelua.

Kysymys oli ennen kaikkea Alonson jalkapallosta – kuinka hän muutti edistyksellisen ja nerokkaan pelitavan avulla reilussa puolessatoista vuodessa Bundesliigassa toiseksi viimeisenä lojuneesta Bayer Leverkusenista tuplamestarin ja kuinka hän teki Florian Wirtzin, Jeremie Frimpongin, Jonathan Tah’n ja Piero Hincapién kaltaisista pohjamutien kyntäjistä maailmanluokan jalkapalloilijoita.

Vaikka Alonson paluu viime kaudella Real Madridiin päättyi katastrofiin, Alonso ei kaatunut Madridissa osaamiseen, vaan suuriin egoihin ja juonitteluun. Voidaan toki kysyä, olisiko hänen pitänyt pystyä hallitsemaan paremmin Santiago Bernabéun käärmeenpesää, mutta samaan ristiaallokkoon Madridissa ovat kaatuneet monet muutkin valmentajat – ja kaatuvat tulevaisuudessakin.

***

Toinen merkittävä muutos paljastui heinäkuu-elokuun taitteessa.

Morgan Rogersin hankkiminen 117 miljoonalla punnalla Aston Villasta ja lähes 340 miljoonan punnan polttaminen alkukesän aikana yhdeksään uuteen pelaajaan olivat vanhaa Chelseaa, varsinkin, kun osa kaupoista oli sovittu jo paljon ennen Alonson palkkaamista.

Heinä-elokuun taitteessa Chelsea teki kaksi täysin poikkeuksellista ja yllättävää pelaajakauppaa. Se hankki ilmaisilla siirroilla 36-vuotiaan Jordan Hendersonin ja 35-vuotiaan Danny Welbeckin.

Kaaosta neljä vuotta mestaroineiden Todd Boehlyn ja Behdad Eghbalin aivoilla ja näkemyksillä Hendersonia ja Welbeckia ei olisi koskaan ostettu. Tarvittiin jonkun toisen näkemys – ja se näkemys saattoi olla vain Xabi Alonson.

Real Madridissa nähtiin, ettei Alonso voi yksinään kääntää Real Madridin kokoista valtamerilaivaa – eikä hän voi tehdä sitä Chelseassakaan. Tarvitaan, että seuraorganisaatio luottaa ja tukee Alonsoa ja ennen kaikkea kuuntelee häntä, miten joukkuetta kannattaa rakentaa.

***

Optimismia herättävät myös viime päivien uutiset, joiden mukaan Boehly harkitsee omien osakkeidensa myymistä Chelsean osake-enemmistön jo nyt omistavalle Clearlake Capitalille. Jos kauppa toteutuisi, Boehly jättäisi Chelsean todennäköisesti kokonaan.

Chelsean kannattajien ei kannata kuitenkaan vielä nuolaista. Eghbal, joka on Clearlake Capitalin yksi perustaja ja yksi yhtiön suurimmista omistajista, oli pitkään Boehlyn säestäjä, mutta aikaa myöten hänestä on sanottu kasvaneen seuran tärkein operatiivisten päätöstentekijä – myös pelaajakaupoissa.

Hendersonin ja Welbeckin kaupat eivät vielä todista, että Chelseassa alkaisi kokonaan uusi aika, mutta kahden ilta-auringon pelaajan hankkiminen kertoo, että jokin Chelseassa on muuttunut – ja muuttunut positiiviseen suuntaan.

***

Suureen ja pysyvään muutokseen on kuitenkin matkaa.

Boehly ja Eghbali ovat amerikkalaisia pääomasijoittajia, jotka ovat johtaneet Chelseaa enemmän kaupallisena tuotteena ja sijoituskohteena kuin jalkapalloseurana.

He ovat nähneet pelaajat toki jalkapalloilijoina, mutta samalla myös markkinoinnillisina ja kaupallisina instrumentteina. Boehlylle ja Eghbalille ei ole riittänyt, että joku on vain hyvä pelaaja. Pelaajaan ja hänen ostamiseensa täytyy liittyä myös kaupallista ja markkinoinnillista sähköä.

Mikään kultakaivos Chelsea ei ole vielä ollut sijoituskohteena Boehlylle ja Clearlake Capitalille. Chelsean arvo on noussut neljässä vuodessa 4,25 miljoonasta punnasta ”vain” noin viiteen miljoonaan puntaan, kun hyvän pääomasijoituksen pitäisi tuoda neljässä vuodessa rahat takaisin vähintään 2-3-kertaisina.

Clearlake Capitalin katseet ovat kuitenkin kauempana. Forbes on arvioinut, että maailman suurimpien jalkapalloseurojen arvot ylittävät 2030-luvulla heittämällä kymmenen miljardin dollarin rajan – ja niin tulee tapahtumaan myös punnissa laskettuna.

Clearlake Capital näkee Chelsean potentiaalin, mutta se tietää, että Chelsean on pakko rakentaa moderni ja tuottavampi stadion.

Boehly on visioinut villeimmissä puheissaan 92 000 katsojaa vetävän urheilukompleksin rakentamisesta muutaman kilometrin päähän The Bridgesta, Earls Courtiin.

Clearlake Capital on lähestynyt hanketta paljon maltillisemmin. Sen mielestä Chelsealle riittäisi 60 000 katsojan stadion, jonka voisi saada jopa The Bridgea remontoimalla.  Halvemman lähestymistavan takana on juuri se, mitä sijoituskohteeseen nimeltään Chelsea kannattaa sijoittaa ja mitä ei.

Erimielisyys stadionhankkeesta on yksi keskeinen tekijä Boehlyn ja samassa konsortiossa olevan Mark Waltersin haluun myydä Chelsean osakkeet. Samaa venettä ei voi soutaa kahteen suuntaan niin keskeisessä hankkeessa kuin uuden stadionin rakentamisessa.

Jos ja kun Boehley vetäytyy, seuraava kysymys on, milloin Clearlake Capital tekee samoin myymällä koko seuran?

Ei huomenna eikä ylihuomenna, mutta 2030-luvulla satavarmasti.

***

Chelsea aloittaa uuden Valioliiga-kauden maanantaina paikallisottelulla Fulhamia vastaan. Silloin saadaan ensimmäinen oikea kuva siitä, miten valmis Alonson Chelsea on tällä hetkellä.

Kesän harjoitusotteluiden perusteella Alonso tulee peluuttamaan Chelseaa Bayer Levekusenista tutulla ryhmityksellä 3-4-2-1 tai 3-4-3, mutta Alonso on sanonut, että hän voi hyvinkin peluuttaa Chelseaa myös neljän linjalla.

Taktisesti kysymys on mielenkiintoinen, mutta isossa kuvassa toissijainen. Niin kuin on sekin raa’alta tuntuva kysymys, myykö Chelsea Enzo Fernádezin vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista Manchester Cityyn vai ei – tai lähteekö Pedro Neto vuolemaan kultaa Saudiliigaan.

Kauden ja samalla Chelsea tulevaisuuden kannalta tärkein kysymys on, ketä pelillisissä päätöksissä jatkossa kuunnellaan?

Tähän saakka The Bridgella on kuunneltu vain seurajohtoa. Managerit ovat olleet lähinnä vain välttämättömiä pahoja, joita on voitu viskoa miten päin sattuu. Menoa kuvaa se, että Alonso on neljän vuoden aikana jo kuudes vakituinen manageri Chelseassa – ja kolmas vuoden sisällä.

Jos – kuten nyt näyttäisi – meno voisi muuttua, silloin Chelsealla olisi toivoa, jopa jo tällä kaudella.

Chelsealla on erittäin laadukas ja loukkaantumisia hyvin kestävä laaja materiaali, jonka potentiaalista saatiin myrskyvaroitus vuosi sitten, kun Chelsea voitti seurajoukkueiden maailmanmestaruuden ja murskasi finaalissa PSG:n pystyyn.

Ongelmaton tilanne ei toki ole. Maalivahtitilanne on edelleen kysymysmerkki, samoin se, onko lähes koko viime kauden polvivamman vuoksi sivussa ollut Levi Colwill oikeasti valmis palaamaan puolustuksen ja etenkin heiluvan keskuspuolustuksen johtajaksi.

On myös mielenkiintoista nähdä, miten Real Madridiin siirtyneen Marc Cucurellan tilalle hankittu  Pep Chavarría sopeutuu Cucurellan paikalle ja Alonson pelimallin mukaisesti wing-backiksi – ja mikä on loukkaantumisherkän Reece Jamesin rooli Alonson palapelissä. Onko hän automaattinen valinta oikeaksi puolustajaksi / wing-backiksi vai siirretäänkö hänet kesällä 43 miljoonalla punnalla hankitun Marco Palestran alta uuteen rooliin?

Chelsean tavoite ei voi olla alkavalla kaudella Valioliigassa vain selviytyminen Mestarien liigaan kaudeksi 2027-2028. Sen pitää olla korkeammalla – ja siksi Arsenalilla ei ole varaa lipsua. Arsenalin suurin uhka voi hyvinkin olla tällä kaudella väriltään sinisempi kuin viime kaudella.