Zandvoortin sprinttikisa osoitti, miksi ne kannattaa nykymuodossaan romuttaa
Zandvoortin sprinttikisa osoitti ElmoTV:n F1-asiantuntijan Erkki Mustakarin mukaan sen, miksi sprinttikisoista pitäisi nykymuotoisina romuttaa

Formula ykkösten nykymuotoiset sprinttikisat pitäisi ElmoTV:n F1-asiantuntijan Erkki Mustakarin mukaan pistää romukoppaan.
”Zandvoortin lauantainen raapaisu osoitti, millainen sprinttikisa on pahimmillaan. Se on pelkkää F1-autojen esittelyajoa”, Mustakari tuhahtaa.
”Kuljettajat ja tallit eivät halua ottaa sprinttikisoissa minkäänlaisia riskejä, sillä samoilla autoilla pitää ajaa samana päivänä vielä varsinaisen kisan aika-ajot. Siksi ohitukset varsinkin Zandvoortin kaltaisella radalla ovat likimain mahdottomia.”
”Sprinttikisat kehitettiin, jotta lauantaille saatiin yksi kisatapahtuma lisää, mutta ketä tällainen Zandvoortin kaltainen jonossa ajettu esittelyajo palvelee? Ei ainakaan katsojia, joita varten koko sprinttikisa kehitettiin”
FIA suunnittelee lisäävänsä sprinttikisojen määrää. Mustakari ei tyrmää ajatusta, mutta hänen mukaansa kisojen lisääminen ja jopa nykyisen määrän säilyttäminen edellyttäisi muutoksia sprinttikisojen konseptiin.
”Sprinttikisoja olisi helppo kehittää kahdella uudistuksella. Ensimmäinen olisi se, että kisoissa jokaisen tallin olisi pakko tehdä ainakin yksi varikkostoppi. Varikkopysähdyksiin liittyy aina omat riskinsä ja omat jännityksensä, sillä sekunninkin virhe voi olla kohtalokas. Lisäksi mukaan tulisi rengastaktiikat.”
”Toinen uudistus olisi se, että sprinttikisasta annettaisiin enemmän pisteitä. Nyt tallit laskevat, että riskien ottaminen ei kannata, koska sprinteistä saadaan niin vähän pisteitä. Kun varsinaisen kisan voittaja kuittaa 25 pistettä, sprintin voittaja saa vain kahdeksan pistettä.”
”Jos sprintistä saisi enemmän pisteitä, silloin tallit joutuisivat oikeasti miettimään kisaviikonlopun strategiaansa – kannattaisiko heidän satsata tosissaan ja jopa riskillä sprinttiin. Nyt ei kannata.”
Mustakarin mukaan Zandvoortin sprintin perusteella ei kannata tehdä mitään syvällisiä johtopäätöksiä tallien voimasuhteista. Kisan voittoon ajoi paalulta lähtenyt Mercedeksen Geoge Russell ennen Ferrarin Charles Leclereciä ja McLarenin Lando Norrisia.
Valtteri Bottas oli sprinttikisassa 19:s.
”Cadillacin tilanteessa ei juurikaan ole valoa näkyvissä, mutta Valtterin kannalta on tärkeää, että hän on alkanut kepittää viime kilpailuissa ja aika-ajoissa tallikaveriaan Sergio Péreziä. Se on tärkeää siksi, että Cadillac tulee todennäköisesti nostamaan jenkkipoika Colton Hertan tallin toiseksi kuljettajaksi ensi kaudella. Jos näin kävisi, silloin toinen vanhoista miehistä pistettäisiin sivuun.”
”Valtterin pitäisi silloin olla kuskivertailussa Pérezin edellä, sillä meksikolaisella on ainakin ollut mukanaan isompi rahasäkki. Jos kaveri on nopeampi radalla ja tuo mukanaan vielä enemmän rahaa talliin, silloin päätös kuskivalinnasta olisi helppo”, Mustakari varoittaa.
Norris pääkisan paalulle
McLarenin Lando Norris ajoi paalulle varsinaisen kisan aika-ajoissa. Britin edellinen paalu tuli ennen kesätaukoa Unkarissa. ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari uskoo, että viime kauden mestaritalli McLaren tekee pikkuhiljaa nousua niille sijoille, joilla sen olisi pitänyt olla jo alkukaudella.
”McLarenin alkukausi sakkasi, mutta talli tekee nyt selvästi nousua. Kaksi paalua peräkkäin on jo pieni saavutus näillä uusilla voimanlähteillä. Unkarissa Norris huristeli paalulta maaliin ykkösenä ja sama voi tapahtua hollantilaisradallakin. Jos Norris pystyy pitämään ykköspaikkansa startissa, sitä on vaikeaa häneltä viedä ohittamalla tällä radalla”, Mustakari näkee.
Zanvoortin radan sää arvelutti jo ennen aika-ajoa. Kunnon sadekuuroa ei saatu, mutta sellainen saattaa tulla sunnuntaina GP:n aikaan.
”Epävarmuus säästä saattoi vaikuttaa jo aika-ajoonkin, mutta jos kisan aikana sataa on homma taas enemmän lottoa. Monia asioita sattuu ja tapahtuu sadekisoissa. Jos sää pysyy kuitenkin kuivana ja lähtö onnistuu, sekin sataa Norrisin laariin.”
Mercedeksen nuori kuljettaja Kimi Antonelli johtaa MM-sarjaa 53 pisteen turvin toisena olevaan Ferrarin Lewis Hamiltoniin verrattuna. Antonelli on voittanut tällä kaudella jo kuusi osakilpailua.
”Jos McLaren nyt pääsee vauhtiin ja Ferrari pystyy myös piirun nousemaan, voi mestaruustaistelu saada kovinkin uusia piirteitä. Antonelli on vielä nuori, joten paine mestaruustaistelussa saattaa aiheuttaa asioita. Uskon McLarenin ainakin sotkevan jatkossa Mersujen marssia.”
Max Verstappen ajoi kotiradallaan vasta aika-ajon seitsemänneksi. Red Bull ei ollut tikissä ja sen kuski myönsi itsekin.
”Verstappen ei näyttänyt tyytyväiseltä aika-ajon jälkeen. Viimeinen kisa kotiradalla ennen kuin Zandvoort poistuu kisakalenterista ja hänellä lähtökohdat kisaan ovat varsin heikot. Mutta toisaalta Unkarissakin hän ajoi aika-ajossa kuudenneksi ja oli tuloslistalla lopulta toisena”, Mustakari muistuttaa.
Cadillac-miehet Valtteri Bottas ja Sergio Perez pitävät perää starttijärjestyksessä.
”Se oli odotettua. Cadillac ei koe yhden yön muutosta uuden tallipäällikön tultua taloon. Kehitys vie aikansa, eikä oikopolkuja oikein ole. Bottas oli tallikaveriaan nopeampi ja se on pieni ilo suomalaiskuskille”, Mustakari toteaa.




