Sotkamo haistaa taas kuonossaan tutun tuoksun, mutta Kouvola pitää ensin kaataa ja nylkeä
Sotkamo lähtee suosikkina sunnuntaina alkavaan välieräsarjaan Kouvolaa vastaan. Suurin ero joukkueiden välillä on sisäpelissä.

Sotkamon Jymy ja Kouvolan Pallonlyöjät aloittavat sunnuntaina Hiukassa taistelun miesten Superpesiksen loppuottelupaikasta. Vimpelin Veo ja Manse liittyvät mukaan karkeloihin tiistaina Saarikentällä.
Sotkamo sijoittui runkosarjassa kakkoseksi, mutta sen kausi ei ollut pelkkää valssaamista. Jymyllä on iskenyt kauden edetessä useissa otteluissa ihmeellinen lukko päälle. Nytkin puolivälieräsarja Joensuuta vastaan meni yllättävän tiukaksi. Vasta kaiken ratkaisseessa viidennessä ottelussa nähtiin etenkin avausjaksolla tuttua Sotkamoa.
***
Sotkamo lähtee välieräsarjaan ennakkosuosikkina. Suurin ero joukkueiden väillä tulee sisäpelissä. Ulkopelissä etu voi olla niukasti jopa Kouvolalla, mutta sisäpeli ja Sotkamon kokemus ja kokonaisvaltainen ymmärrys ja osaaminen syksyn ratkaisupeleissä tekevät siitä niukan suosikin.
Sotkamo teki viidenteen puolivälieräotteluun JoMaa vastaan merkittävän muutoksen, kun se siirsi Iivari Vihannon ykköseksi ja Elmeri Purmosen etenijäjokeriksi. Samalla Vertti Veittikoski nousi ulkopelikoosteeseen. Ei olisi yllätys, että Sotkamo pelaisi tällä ryhmityksellä myös välierissä.
Vihanto, Jere Vikström ja Kalle Kuosmanen muodostavat kivikovan ja kokeneen kärjen, jonka jälkeen tulevat Hannes Pekkinen ja Huotarin veljekset. Purmonen on myös vaihtoehto ykköskärkeen.
Pekkinen on erinomainen saranapelaaja ja käynnistää kotiutusputken, jota jatkavat Samuel ja Aleksanteri Huotari sekä molemmat lyöjäjokerit, Roope Korhonen ja Aapo Hiltunen.
Aleksanteri Huotari aloittaa kakkoskärjen, joka on lyhyehkö, mutta silläkin voidaan pelata, varsinkin, jos jokerit ovat vielä käyttämättä.
***
Kouvolalla on myös loistava ykköskärki. Ykkösenä pelaava Patrik Vartama on päässyt parhaaseen iskuunsa ja kakkosena pelaava Eemeli Laine on sisä- ja ulkopeli huomioiden noussut yhdeksi valtakunnan parhaista pesäpalloilijoista.
Elias Pitkänen olisi huippuluokan vaihtaja ja ideaali kolmonen, mutta hän on tällä hetkellä myös Kouvolan paras ja varmin kotiuttaja. Siksi Kouvola on peluuttanut ykköskärjessä myös Perttu Kenttäahoa sekä käyttänyt vaihtajajokerina Jesse Eskelistä.
Kenttäahon ja Eskelisen onnistuminen olisi tärkeää, sillä silloin Pitkästä voitaisiin käyttää kotiuttajana.
Pula supervarmoista kotiuttajista Pitkästä lukuun ottamatta on huutava, sillä viime kauden lyöjäkuningas Patrik Wahlsten on kadottanut täysin otteensa, Elmeri Lieto on ollut pettymys kotiuttajana eikä toinen lyöjäjokeri Teemu Nikkanen ole hänkään ihmeitä esittänyt.
Esimerkiksi Kiteetä vastaan puolivälierissä kolmikko löi 25 yrityksellä yhteensä vain seitsemän juoksua. Liedon kotiutusprosentti oli 33,2, Nikkasen 30,0 ja Wahlstenin 22,2.
***
Sotkamon kotiutusosastolla on myös sakannut yksittäisissä otteluissa. Esimerkiksi kolmannessa JoMa-ottelussa Sotkamo sai nuhjattua vain yhden juoksun, mutta muuten mylly on jauhanut kohtalaisen hyvin. Sotkamo löi neljässä muussa JoMa-ottelussa 29 juoksua eli keskimäärin 7,25 juoksua ottelussa.
Sotkamon kotiutusosasto on Kouvolaa varmemmassa iskussa. Roope on oma lukunsa, mutta myös Hiltunen on päässyt kauden edetessä hyvään vireeseen. Kaksikko paukutteli Joensuuta vastaan viidessä ottelussa yhteensä 20 juoksua.
Lisäksi Huotarin veljeksissä on potentiaalia, vaikka Joensuuta vastaan Samuelin ruuti oli märkää ja Aleksanteri pääsi yrittämään kotiutusta vain kahdesti.
Kouvola ei häviä paperilla pelintekovoimassa – kuten ei myöskään nopeudessa – juurikaan Sotkamolle, mutta Pitkäsen käyttäminen kotiuttajana syö Kouvolan parhaan kolmosen.
***
Vaikka Sotkamolla on sisäpelissä kotiutusosastonsa kautta etu puolellaan, Kouvolan jäätävän hyvä ulkopeli antaa sille mahdollisuuden taistella otteluiden voitosta myös pienemmillä lyötyjen juoksujen määrillä.
Elias Pitkänen on terästänyt otteitaan lukkarina panosten kasvaessa ja etukenttä ja linja ovat vahvaa tekoa. Etenkin Vartama ja Jasperi Luoma ovat pelanneet erinomaisia otteluita linjassa ja varmaotteinen Lieto on säestänyt heitä hyvin.
Takakenttä on ollut tällä kaudella sen sijaan odotettua haavoittuvampi. Tommi Mäentaustasta alkavat virrat vähetä ja loistavan debyyttikauden pelannut Kenttäaho ei ole päässyt viimevuotiselle tasolleen.
Sotkamonkaan takakenttä ei ole ollut yhtä betoninen kuin aiempina kausina, mutta se on kuitenkin astetta tai kahta kovempaa tekoa kuin Kouvolan takakenttä.
Sotkamo pommittaa varmasti Kouvolan takakenttää ja nuorta Akseli Pitkästä. Sotkamon ulkokentässä ei ole yhtä selviä pommituksen kohteita. Veittikoski saa varmasti olla tarkkana, samoin Purmonen, jos hän pelaa ulkona.
Sotkamon on myös varottava sitä, että vaikka Wahlsten on ollut kesän talviunillaan, karhu voi herätä milloin tahansa. Myös Nikkasen sivalluksissa on omat vaaransa, kuten ensimmäisessä Kitee-ottelussa nähtiin.
***
Välierien vaaka on kallellaan Sotkamolle, mutta ei niin paljon, että tässä kannattaisi soittaa Sotkamon kirkonkelloja. Kouvolan mahdollisuus on siinä, että se saa ulkopelinsä turvin pidettyä jaksojen numerot nihkeinä, jolloin yhden tai kahden juoksun lyöminen voi riittää jaksovoittoon tai ainakin jaksotasapeliin.
Sotkamon kannalta vaarana on myös se, että sitä vaivannut sisäpelin lukko iskee jossain kohtaa päälle. Sotkamo ei ole ollut dramaattisesti heikompi kuin aiempina vuosina, mutta sille on tapahtunut kesän aikana epäjymymäisiä heilahduksia. Nyt sellaisiin heilahduksiin ei olisi varaa.
Arvio: Sotkamo finaaliin – ei marssien ja torvet soiden, mutta menee kuitenkin.





