Miesten Superpesistä on ravistellut tänä syksynä harvinainen pelinjohtajamyrsky. Viuhkamies vaihtuu peräti kahdeksassa seurassa ja vain neljä seuraa, Manse, Kitee, Joensuu ja Kannus, jatkavat ensi kesänä samojen pelinjohtajien komennossa kuin tällä kaudella.

Kaikissa muissa seuroissa pelinjohtaja vaihtuu. Vimpeliä luotsaa ensi kaudella Eero Pitkänen, Sotkamoa Mikko Huotari, Kouvolaa Juuso Ilander, Hyvinkäätä Perttu Westersund, Pattijokea Arttu Jurvakainen, Imatraa Saku Havukainen, Kempelettä Petri Pulliainen ja Puna-Mustia Jani Komulainen.

Muutokset tarkoittavat, että pelinjohtaja vaihtuu kaikissa kolmessa mitalijoukkueessa ja viidestä kärkijoukkueesta neljässä.

***

Joku voisi ajatella, että pelinjohtajien vaihtumiset lisäävät ensi kaudeksi sarjaan sähköä. Ehkä niin, mutta todellisuudessa kehitys on enemmän huolestuttava kuin jännittävä.

Muutokset kertovat ennen muuta päävalmentajien ja pelinjohtajien heikosta arvostuksesta ja siitä, ettei seuroissa arvosteta ja ymmärretä jatkuvuutta.

Neljästä ensi kaudella jatkavasta pelunjohtajasta kaksi, Mansen Altti-Jussi Ronkanen ja Joensuun Markus Wirzenius, vetivät päättyneellä kaudella nykyisiä joukkueita ensimmäistä kauttaan.

Superin pitkäaikaisin pelinjohtaja on Kiteen Sami Partanen, joka hyppäsi Kiteen sarviin kesken kauden 2023. Kannuksen Joonas Kauppinen johti kesällä 2024 osan kaudesta Kannuksen sisäpeliä, mutta kokonaisvaltaisen pelinjohtajavastuun hän otti vasta kaudella 2025.

Seurat puhuvat kyllä tiedotteissaan ja suunnitelmissaan hienosti jatkuvuudesta, mutta mitä jatkuvuutta se on, jos pelinjohtajaa vaihdetaan kahden tai viimeistään kolmen kauden jälkeen? Rakenna siinä sitten joukkueelle yhtenäistä ja kaudesta toiseen kantavaa pelillistä identiteettiä, kun kapteenia ruorissa vaihdetaan jatkuvasti.

***

On myös hyvä kysymys, miksi ja millä perusteilla pelinjohtajia vaihdetaan.

Iiro Haimi voitti kolmen vuoden aikana Sotkamossa yhden Suomen mestaruuden ja kaksi SM-hopeaa ja Petri Tuuva Kouvolassa ensimmäisenä pelinjohtajana yli 55 vuoteen kolme peräkkäistä mitalia. Silti molemmissa seuroissa koettiin tarvetta vaihtaa pelinjohtaja – Kouvolassa siitäkin huolimatta, että kolme peräkkäistä pronssia Kouvolaan tuoneella Tuuvalla oli sopimus myös ensi kaudesta.

Kaiken lisäksi Tuuvan vaihtamisessa oli huolestuttava sivuääni, sillä epävirallisten tietojen mukaan paine pelinjohtajan vaihtamiseksi lähti muutamasta pelaajasta.

Se ei sinällään yllättäisi, sillä seurajohtajat kaveeravat monessa seurassa – ja monessa muussakin suomalaisessa palloilulajissa – pelaajien kanssa ja kuuntelevat heitä usein mieluummin kuin pelinjohtajaa.

***

Ongelma on myös rakenteellinen, sillä pelaajille maksetaan tällä hetkellä selvästi enemmän kuin pelinjohtajille.

Kokemattoman ja usein myös kokeneen pelinjohtajan voi saada 25 000-35 000 eurolla kaudessa, kun parhaille pelaajille maksetaan miesten Superissa tällä hetkellä 70 000 euroa kaudessa – ja summat ovat vain nousemassa.

Jos seurajohtaja ei ymmärrä pelinjohtajien ja laajemmin ottaen päävalmentajien ja pelinjohtajien arvoa, silloin on helppo tinkiä päävalmentajien ja pelinjohtajan palkkiosta ja käyttää rahat mieluummin pelaajiin.

Pesäpallojohtajien kannattaisi joskua lukea suurten lajien ja suuren maailman uutisia. Arsenal julkisti sattumoisin tänään manageri Mikel Artetan tehneen uuden sopimuksen.

Artetan palkaksi arvioidaan 20 miljoonaa puntaa eli vajaat 24 miljoonaa euroa kaudessa. Summan suuruuteen ei kannata takertua, ainoastaan siihen, miksi valmentajalle maksetaan yhdessä maailman menestyneimmässä jalkapalloseurassa kaudessa 20 miljoonaa puntaa ja joukkueen kailleimmalle pelaajalle 15 miljoonaa puntaa?

Jos seurajohtajat oikeasti ymmärtäisivät päävalmentajan ja pelinjohtajan arvon, hänelle pitäisi maksaa kaudessa 100 000 euroa, jos kerta parhaimmin palkatuille pelaajelle maksetaan 70 000 – 80 000 euroa kaudessa.

Toki pelinjohtajilla on tänä päivänä tukenaan isot valmennusryhmät, jotka lisäävät kustannuksia, mutta kysymys on pohjimmiltaan samasta asiasta – ymmärretäänkö pesäpalloseuroissa oikeasti valmennuksen arvo ja merkitys?

***

Pelinjohtajien heikko arvostus ei ole uusi ilmiö. Siitä kertoo osaltaan myös se, että monet valtakunnan parhaista päävalmentaja-pelinjohtajista Mikko Kuosmasesta, Sami-Petteri Kivimäestä ja Petri Pennasesta alkaean tekevät tällä hetkellä jotain muuta kuin johtavat Superin suurimpien seurojen peliä.

Viimeisen kymmenen kauden aikana Suomen mestaruuden voittaneiden joukkueiden pelinjohtajista ensi kaudella Superissa johtaa peliä vain yksi pelinjohtaja – Jani Komulainen.

Jos päävalementajien ja pelinjohtajien arvostusta ei saada nousemaan, tilanne ei tästään helpotu. Viimeaikaisten signaalien perusteella se tulee pikemminkin muuttumaan entistäkin haasteellisemmaksi.

Ketä kiinnostaa tehdä valtavaa ja koko ajan kasvavaa määrää töitä ja kantaa suurta vastuuta ja suuria paineita työn vaativuuteen nähden olemattomilla korvauksilla – ja työskennellä sellaisten seurajohtajien kanssa, jotka leikkivät suurta seurajohtajaa ilman, että he oikeasti ymmärtäisivät pesäpalloa pelinä tai sitä, mistä pelinjohtamisessa, valmentamisessa ja ylipäätään huippu-urheilujoukkueen johtamisessa on kysymys?

On myös kuvaavaa, että päävalmentajat ja pelinjohtajat joutuvat useimmissa seuroissa tekemään siviilitöitä pysyäkseen leivässä kiinni. Kunnon palkat takaisivat sen, että he voisivat keskittyä kokopäiväisesti vaativaan työhönsä pesäpalloseurssa sekä asua paikkakunnalla ja olla mukana pelaajien harjoitusarjessa myös kesäkauden ulkopuolella.

***

Pesäpalloliitossa ja Superpesiksessä voidaan syystäkin juhlia tämän kauden monia positiivisia asioita, mutta se, että jokin asia on kunnossa, ei tarkoita, että kaikki asiat ovat kunnossa.

Yksi asia, joka tällä hetkellä on rempallaan, on päävalmentajien ja pelinjohtajien arvostus. Vaikka seurat maksavat pelinjohtajien ja päävalmentajien palkkiot, Pesäpalloliitto ja Superpesis voisivat kysyä itseltään, mitä he voisivat tehdä tilanteen parantamiseksi?