Asiantuntijalta raju arvio, kuinka ainutlaatuinen lahjakkuus Kimi Antonelli on
Kimi Antonelli voitti formula ykkösten maailmanmestaruuden kaikkien aikojen nuorimpana kuljettaja. Mikä on hänen salaisuutensa?
Kimi Antonellista kruunattiin formula ykkösten historian nuorimmaksi maailmanmestariksi, kun 20-vuotias Mercedeksen supertähti varmisti pitkään selvillä olleen mestaruutensa Meksikon GP:ssä sunnuntaina.
Antonelli sijoittui kisassa kolmanneksi, mikä riitti maailmanmestaruuden varmistamiseen. Meksikon kisan voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen ennen Ferrarin Lewis Hamiltonia.
Meksikon GP:stä ei puuttunut dramatiikkaa. Kun kisaa oli ajettu 46 kierrosta, Valtteri Bottaksen Cadillacin vasemman etupyörän ripustus hajosi täydessä vauhdissa ja suomalainen täräytti peräpää edellä rajusti ratavalliin.
Bottas istui pitkään autossa, mutta nousi autosta lopulta omin voimin ja käveli lääkäriautoon. Cadillac ilmoitti myöhemmin, että Bottas oli viety varmuuden vuoksi terveystarkastukseen.
Sunnuntai oli kuitenkin Antonellin juhlaa.
Ennen italialaista formula ykkösten nuorin maailmanmestari oli Sebastian Vettel. Saksalainen voitti ensimmäisen neljästä maailmanmestaruuden 23 vuoden ja 134 päivän ikäisenä.
Antonelli on yli kolme vuotta Vetteliä nuorempi – 20 vuotta ja 68 päivää.
ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakarin mukaan formula ykkösten maailmanmestaruus on tänä päivänä helpompi voittaa nuorella iällä kuin aikaisemmin.
”Ensimmäinen iso tekijä on fysiikka. Tämän päivän F1-autoissa on ohjaustehostimet ja jarruja ei tarvitse kuin hipaista tossullaan, kun auto reagoi siihen. Nyt myös kuljettajan molemmat kädet ovat koko ajan ratissa, kun ennen vanhaan toinen käsi oli koko ajan vaihdekepillä”, Mustakari sanoo.
”Tänä päivänä kuljettajilta ei vaadita samanlaista fysiikkaa kuin aiemmin. Antonelli ei häviä vauhdissa kenellekään F1-kuljettajalle maailmassa, mutta fysiikassa hän häviää. Kysymys ei ole vain käsivoimista vain kokonaisvaltaisista fyysisistä ominaisuuksista. Siitä miten hänen kroppansa kestää ne valtavat G-voimat, jotka formula ykkösissä kuljettiin kohdistuvat.”
”Jokainen voi nähdä Antonellia vilkaisemalla, että hänellä on vielä nuoren pojan kroppa. Esimerkiksi kaula on kuin laulujoutsenalla. Odottakaapa muutama vuosi, mitä Antonellin kaulalle tapahtuu. G-voimat muokkaavat siitä samanlaisen betonitolpan kuin Verstappenilla ja monella muulla kokeneella kuljettajalla.”
”Ennen vanhaan kuljettajilta vaadittiin aikamiesten fysiikkaa, mutta nykyautoilla maailmanmestaruuden voi voittaa nuoren pojan fysiikalla.”
”Tämä ei ole pienimmässäkään Antonellin maailmanmestaruuden vähättelyä. Formula ykköset ovat vuosien aikana muuttuneet ja tulevat muuttumaan myös jatkossa. Jokainen muutos vaikuttaa siihen, mitä ominaisuuksia kuljettajilta vaaditaan. Kysymys ei ole mistään dramaattista muutoksista tai eroista, mutta formula ykkösten syvin olemus on tehty kymmenistä ja sadoista pienistä marginaaleista, jotka erottavat jyvät akanoista.”
Salaisuus
Mustakarin mukaan Antonellin suurimmat lahjat kuljettajana ovat hänen ilmiömäinen reagointikykynsä ja ajolinjat.
”Formula ykkösillä ajaminen on jatkuvaa päätösten tekemistä. Se, mikä tekee asiasta haastavan, on aikaikkuna, sillä aikaa ei käytännössä ole.”
”Painanko kaasua vai jarrutanko? Väistänkö kaksi senttiä vai viisi senttiä? Oikealle vai vasemmalle? Menenkö tuo väliin vai en mene? Tällaisia päätöksiä kuljettaja joutuu tekemään koko ajan ilman, että aikaa asian puntaroimiseen ei ole. Kun aivojen pitää toimia nopeammin kuin salaman, silloin ollaan jo niillä limiiteillä, ehditäänkö siinä edes ajatella vai toimitaanko vaistonvarassa.”
”Autourheilussa on paljon asioita, joita voidaan opetalla ja oppia, mutta silloin kun mennään aivan äärimmäisille rajoille, oppimisen rajat esimerkiksi salamannopeassa reagoimisessa tulevat vastaan. Siinä kohtaa kysytään ihmisessä syvemmällä olevia ominaisuuksia.”
”Kyky reagoida kisassa syntyviin tilanteisiin selittää myös sen, miksi Antonelli ei loistanut vielä formula kakkosissa, mutta on nyt formula ykkösten nuorin maailmanmestari. Toki kysymys on aina myös kalustosta, mutta se asia, jota nuoria kykyjä etsivät tallipäälliköt ja muut viskaalit katsovat, on se, miten kuljettajan lahjat sopivat formula ykkösiin.”
”Kun autojen tehot eivät ole vielä niin valtavia kuin formula ykkösissä, reagoimiselle on aavistuksen enemmän aikaa. Moni kuljettaja näyttää hyvältä vielä formula kakkosissa, mutta kun noustaan formula ykkösiin, osalla kuljettajista tulevat reagoimiskyvyn rajat vastaan.”
”Toto Wolffin ja hänen neuvonantajiensa suurin viisaus Antonellia palkatessa oli, että näkivät Antonellin poikkeusominaisuuden – hänen ilmiömäisen nopean reagointikykynsä. Kun muu maailma ihmetteli, miten Mercedes palkkaa kilpakuljettajaksi 18-vuotiaan italialaisen keltanokan eikä esimerkiksi Valtteri Bottasta, Mercedeksellä tiedettiin, että heillä on käsissään kultakimpale.”
”Autourheilussa puhutaan paljon kuljettajan luontaisesta nopeudesta. Se ei ole mikään mystinen asia, jota joko on tai ei ole. Nopeus koostuu loogisista tekijöistä. Yksi keskeinen muuttuja on juuri reagointinopeus, toinen kuljettajan ajolinjat.”
”Vaikka formula ykkösissä ihaillaan niiden mielipuolista nopeutta suorilla, kisat ratkaistaan tosiasiassa mutkissa – ja etenkin hitaissa mutkissa. Niissä ratkaiseva asia on ajolinjat.”
”Formula ykkösten historia tuntee monta loistavaa kuljettajat, jotka pystyivät ajamaan mutkat nopeammin, koska heillä oli muita nopeammat ajolinjat. Kimi Räikkönen oli yksi ajolinjojen suurista mestareista, Michael Schumacher toinen. Antonelli osaa myös radasta ja olosuhteista riippumatta valita sellaiset ajolinjat, joilla hän pystyy ajamaan mutkat nopeasti.”
”Erot ovat tässäkin asiassa marginaalisia, mutta kun kerromme radan jokaisen mutkan 60-70 kierrokselle, pienistä marginaaleista syntyy ratkaisevat ero kuljettajien välillä.”
Tiellä suuruuteen
Mustakari näkee, että Antonellilla on kaikki ominaisuudet nousta yhdeksi F1-historian suurista.
”Kun Antonelli tuli vuosi sitten formula ykkösiin, hän teki vielä useita tyhmiä virheitä. Sen sijaan, että hän olisi raivonnut virheitään ja potkinut kypäräänsä, hän otti virheistä opikseen. Moni piti häntä vielä tämänkin kauden alussa virhealttiina kuljettajana, mutta kun Antonelli voitti kauden kuudesta ensimmäisestä kilpailusta viisi, hän alkoi ymmärtää, että hän ei aja enää yksittäisten kilpailujen voittamisesta, vaan maailmanmestaruudesta.”
”Se on ollut se viimeinen iso askel hänen kypsymisessään maailmanmestariksi. Formula ykkösten historia tuntee valtavasti kisojen voittajia, mutta maailmanmestareiden kunniataulussa nimiä on huomattavasti vähemmän.”
”Se, että Antonelli ymmärsi ajavansa maailmanmestaruudesta eikä yksittäisten kisojen voitosta, ei tehnyt hänestä yhtään hitaampaa. Hän vain mietti tarkemmin, mitä yksittäisissä tilanteissa kannattaa tehdä ja mitä ei. Onko järkevämpää yrittää yltiöpäisellä riskillä ohittamasta vai onko järkevämpää ottaa ne pisteet, jotka kisasta on tulossa?”
”Meksikon kisa oli loistava näyte Antonellin kypsymisestä. Hän ei lähtenyt hakemaan voittoa raivoamalla, vaan ajoi erittäin järkevän kisan. Kun hän huomasi uusintastartin jälkeen, ettei Charles Leclercin vauhti ollut kohdillaan, hän ei jäänyt hautomaan asiaa, vaan pyyhkäisi heittämällä monacolaisen ohi. Se oli sellainen järkevä ja harkittu peliliike, jonka jälkeen Antonelli tyytyi vain seuramaan, mitä nämä kaksi veijaria hänen edellään tekevät. Ja se oli sitten siinä.”
Mustakari myöntää, että Antonellilla on ollut allaan sarjan tämän kauden paras auto, mutta se ei yksin selitä hänen maailmanmestaruuttaan.
”Suurin osa asiantuntijoista piti kauden alussa George Russellia Mercedeksen ykköshevosena tällä kaudella, mutta vaikka Russell on MM-sarjassa neljäntenä, Antonelli on ajanut hänestä kuljettajana ohi vasemmalta ja oikealta. Uskallan jopa sanoa, että ajotaidoiltaan Antonelli on jo nyt, 20-vuotiaana, kuljettajana samassa painoluokassa kuin Verstappen ja Hamilton. Niin lahjakkaasta kaverista me puhumme.”
”Antonellilla on kaikki mahdollisuudet nousta yhdeksi F1-historian suurista. Totta kai kaluston on oltava kilpailukykyinen, mutta en näe mitään syytä, etteikö hän voisi hallita formula ykkösiä samalla tavalla kuin Verstappen, Hamilton tai Vettel aiemmin, mikäli Mercedes pystyy rakentamaan jatkossa samanlaisen kilpailukykyisen kaluston, jolla Max, Hamilton ja Vettel hallitsivat F1-ratoja”, Mustakari sanoo.





