Harry Kanen myynti murskaa Tottenhamin kauden, mutta riskit olisivat olleet muutenkin valtavat

Harry Kane teki viime kaudella Tottenhamissa 30 liigamaalia.

JalkapalloValioliiga

Harry Kanen myynti murskaa Tottenhamin kauden, mutta riskit olisivat olleet muutenkin valtavat

Harry Kane matkustaa uusimpien tietojen mukaan tänään perjantaina allekirjoittamaan siirtonsa Bayern Müncheniin. Jukka Rönkä avaa, mitä Kanen myynti tarkoittaa.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 11.8.2023 | KUVAT All Over Press

Tottenham hyväksyi torstaina Bayern Münchenin tekemän yli 100 miljoonan euron tarjouksen Harry Kanesta. Siirron suhteen on kuitenkin edelleen ollut epävarmuutta, koska Kanen on sanottu pohtivan vielä siirtymistä Saksaan. Jukka, onko siirto oikeasti kaatumassa?

Jos siirto kaatuisi siihen, että Kane pakittaisi tässä vaiheessa neuvotteluja, kyseessä ei olisi vain yllätys. Kyseessä olisi yksi kaikkien aikojen mahalaskuista.

En lähde meuhkaamaan siirron kaatumisella tämän enempää, sillä The Athleticin David Ornstein uutisoi perjantaiaamuna, että Kane lentää tänään Müncheniin lääkärintarkastukseen ja allekirjoittaa nelivuotisen sopimuksen.

Ornstein on Fabrizio Romanon ohella luotettavin siirtoguru ja hänellä on erityisen hyvät sisäpiirisuhteet Tottenhamiin ja Arsenaliin. Pidän siksi Kanen siirtoa Bayern Müncheniin käytännössä selvänä.

Purit jo aiemmin, mitä Bayern München saa hankkimalla Kanen, mutta mikä sai Tottenhamin lopulta myymään suurimman talismaaninsa?

Kanen sopimus loppuu vuoden päästä, minkä vuoksi Tottenhamilla oli edessään vaikea kysymys. Olisiko Kane parasta rahastaa nyt ja ottaa Bayern Münchenin tarjoamat yli 100 miljoonaa euroa vai päästää hänet mahdollisesti ilmaiseksi vuoden päästä?

Sanon mahdollisesti, koska Tottenhamilla olisi ollut mahdollisuus yrittää taivutella Kane tekemään jatkosopimus jossain vaiheessa kautta tai vaikka kauden jälkeen. Tottenham laski, että riski on liian suuri.

Taustalla oli kaksi vuotta sitten tapahtunut episodi, jossa Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy petti suullisesti antamansa lupauksen Kanelle ja blokkasi tämän siirron Manchester Cityyn. On epäilty, että Kane muistaa tämän edelleen ja on ollut siksi haluton tekemään jatkosopimusta.

Toinen tekijä oli se, että jos Kanen olisi annettu istua sopimuksensa loppuun, hän olisi voinut ensi kesänä itse valita uuden seuransa ja neuvotella sen kanssa vielä jättiläismäisen sopimuksen.

The new Premier League season starts today – check all the odds and play at Stake.com!

Tottenhamissa muistetaan Sol Campbellin tapaus 2000-luvun alussa. Campbell siirtyi Tottenhamin järkytykseksi Arsenaliin ja kun Arsenal ”korvasi” Campbellin siirtosumman tälle itselleen, Campbell oli 2000-luvun alussa Valioliigan parhaimmin palkattu pelaaja. Tällaisen skenaarion riski – olipa uusi seura mikä tahansa – olisi ollut mahdollinen ja jopa todennäköinen, jos Kanea ei olisi nyt myyty.

Lisäksi on hyvä kysymys, millainen Kanen näkymä olisi ollut jalkapalloilijana, jos hän olisi jäänyt Tottenhamiin.

Hän olisi voinut toki rikkoa Alan Shearerin Valioliigan maaliennätyksen, mutta milloin Tottenham voi seuraavan kerran realistisesti ottaen voittaa Valioliigan mestaruuden tai päästä edes Mestarien liigaan.

Bayern Münchenissa Kane voittaa varmasti liigamestaruuksia ja hän pelaa yhtä varmasti Mestarien liigassa.

Kane on ollut Tottenhamin tärkein pelaaja vuosikausia. Mitä Kanen myyminen tarkoittaa Tottenhamin tulevan kauden odotusten osalta?

Sky Sportsin asiantuntija Paul Merson ennusti, että Kanen myymällä Tottenham putoaa Valioliigan sarjataulukossa sen heikommalle puoliskolle eli ulos kymmenen kärjestä.

Mersonilla on toki oikeus näkemykseensä, mutta monilla entisillä pelaajilla näkemyksiin lisätään ylimääräistä suolaa sillä perusteella, missä joukkueessa pelaaja itse on urallaan pelannut. Ja Merson on kaikista maailman seuroista ennen muuta entinen Arsenalin pelaaja.

Kanen lähtö on joka tapauksessa valtava takaisku Tottenhamille ja se murskaa Tottenhamin mahdollisuudet päästä kaudeksi 2024-2025 Mestarien liigaan.

Kane ei ole kuitenkaan muuttuja Tottenhamin kannalta. Spurs palkkasi uudeksi managerikseen Celticissä hyvää työtä tehneen Ange Postecogloun ja vaikka australialaista on kehuttu, Tottenham otti hänet palkatessaan suuren riskin. Tämä riski olisi voinut laueta käsille, vaikka Kane olisi jäänyt Tottenhamiin.

Uutta Kanea Tottenham ei löydä ja olisi yllätys, jos se lähtisi edes tavoittelemaan jotain Dusan Vlahovocin kaltaista huippukallista hyökkääjää Kanen korvaajaksi. Pidän paljon todennäköisempänä, että Tottenham tekee Richarlisonista ja Son Heung-minista uuden kärkiparinsa ja laskee, että jos Richarlison on Brasilian maajoukkueen ykköshyökkääjä, silloin hän on riittävän hyvä myös Spursin kärjeksi ja tekemään sellaiset plus miinus 20 liigamaalia.

Toinen vaihtoehto on sitten yrittää jotain halvempaa vaihtoehtoa luokkaa Celticin Kyogo Furuhashi ja ottaa hänet yhdeksi hyökkääjäksi, joka pelaa välillä avauksessa ja välillä vaihdossa.

En vielä täysin tyrmää Postecogloun onnistumista ja sitä, etteikö Tottenham voisi löytää jonkinlaisen ja jopa kohtalaisen toimivan ratkaisun Kanen kadonneiden maalien korvaamiseksi, mutta riskit ovat suuret. Mestarien liigan junaan Tottenhamilla on toivottoman pitkä matka. Todennäköisemmin Spurs on sijoilla 6-9 ja jos kausi lähtee surkeasti liikkeelle, Postecoglou joutui surkean alun maksumieheksi lokakuun viimeisellä viikolla.