Superpesis-seuroissa odotetaan kuumeisesti vedonlyöntimarkkinan vapautumista ja Unibet-sopimuksen mukanaan tuomia euroja. Myös Ruutu-sopimuksen uskotaan nousevan ensi vuonna, mikä myös lisäisi seuroille suoraan jaettavia rahoja.

Pesäpalloliitto ja Superpesis ovat tehneet yksityiskohtaiset kriteerit, millä perusteilla jokaisen seuran saama rahamäärä määräytyy. Tällä pyritään estämään ilmeinen riski, että lisäraha nostaisi entisestään pelaajapalkkioita ja kuumentaisi pelaajamarkkinoita.

Pesäpalloliiton ja Superpesiksen huolen ymmärtää. Ongelma ydin ei ole kuitenkaan riskissä, vaan sen takana olevassa syvemmässä kysymyksessä: Miten hyvin johdettuja Superpesis-seurat ovat?

Jokainen Superpesis-seura on oma tapauksensa ja toimii omalla tavallaan. Niiden toiminta voidaan paloitella myös useampaan osa-alueeseen.

Ratkaiseva kysymys on kokonaisuus. Se, miten seura toimii? Mikä on sen strategia lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä? Ohjaako strategia oikeasti toimintaa vai perustuuko toiminta edestakaisin sinkoileviin hetken mielijohteesta tehtyihin päätöksiin?

***

Pesäpallon historia tuntee lukuisia hienoja tarinoita mestaruuksista ja mitaleista. Yhtäjaksoiset menestystarinat ovat kuitenkin harvinaisempia.

Tämän hetken miesten Superpesis-seuroista erottuu neljä seuraa, joilla korostuu pitkäaikaisen osaamisen ja tekemisen kulttuuri.

Sotkamon Jymy on voittanut 1990-luvulta lähtien yhteensä 20 Suomen mestaruutta ja 12 muuta mitalia. Saavutus on vertaansa vailla pesäpallon historiassa.

Sotkamon menestys on perustunut selkeään ja pitkäjänteiseen strategiaan. Vajaan neljän vuosikymmenen aikana pelaajat, pelinjohtajat ja ihmiset organisaatiossa ovat vaihtuneet, mutta jymyläinen ajattelutapa on kantanut seuraa yli sukupolvien.

Sotkamon toiminta on perustunut pitkäjänteisen suunnittelun lisäksi erinomaiseen juniorityöhön ja siihen, että parhaille omille junioreille on annettu aidosti myös mahdollisuus Superpesis-joukkueessa. Kun Sotkamossa on nähty, että jollekin tai joillekin pelipaikoille tarvitaan menestyksen kannalta välttämätön täsmähankinta muualta, sen jälkeen Sotkamo on iskenyt siirtomarkkinoille.

Oleellista Sotkamon kohdalla on ollut se, ettei se ole hankkinut pelaajia pelkästään ostamisen ilosta. Vaikka kaikki hankinnat eivät ole olleet täysosumia, Jymyssä on ymmärretty, millaisia pelaajia joukkue milloinkin tarvitsee ja heillä on ollut osaamista ja silmää ostaa juuri oikeanlaisia pelaajia.

***

Vimpelin Veto on toinen loistava esimerkki pitkäjänteisestä osaamisesta.

Vimpeli nousi takaisin Superpesikseen 2000-luvun alussa ja kaudeksi 2009 se rakensi Saarikentälle huippujoukkueen, joka voitti vuotta myöhemmin Suomen mestaruuden.

Siitä alkoi Vimpelissä uusi aikakausi, joka on perustunut samanlaisiin kivijalkoihin kuin Sotkamon menestys. On tehty vahvaa juniorityötä yhteistyössä lähialueen seurojen kanssa ja tarvittaessa hankittu erinomaisella silmällä Sotkamon tavoin puuttuvia paloja palapeliin.

Osaaminen on näkynyt myös tulostaululla. Vimpeli on voittanut kaudesta 2009 lähtien 15 mitalia, joista viisi on ollut kultaisia. 18 kauden aikana Vimpelissä on jääty ilman mitalia vain kolmesti.

Kaksi muuta pitkäjänteisen tekemisen kulttuurin seuraa ovat Hyvinkään Tahko ja Kiteen Pallo. Tahko on pelannut pääsarjassa yhtäjaksoisesti 53 ja Kiteen Pallo ja sen edeltäjä Kiteen Urheilijat 50 kautta. Mitkään muut nykyiset Superin seurat eivät pääse edes lähelle Hyvinkään ja Kiteen saavutuksia.

Vaikka molemmilla seuroilla on niiden mestaruuksista kulunut jo aikaa, Hyvinkäällä ja Kiteellä näkyvät samat vahvuustekijät kuin Sotkamossa ja Vimpelissä – vahva juniorityö ja vahva osaamisen kulttuuri.

***

Sotkamon, Vimpelin, Hyvinkään ja Kiteen tarinoita yhdistää toinenkin asia – nykypäivä. Niiden toiminnan keskiössä on edelleen osaaminen ja syvällinen lajiymmärrys, joka näkyy ja korostuu siinä, miten ne rakentavat joukkueita.

Sotkamossa tärkeintä operatiivista valtaa käyttää seuran entinen tähtipelaaja ja viisi Suomen mestaruutta pelinjohtajana voittanut Mikko Kuosmanen läheisessä yhteistyössä pelinjohtajien kanssa. Vimpelissä pelaajahankinnoista ja joukkueen rakentamisesta vastaa pesäpalloammattilaisista koostuva ydinryhmä Riku Lehdon johdolla.

Hyvinkään suurin voimavara joukkueen rakentamisessa on Tahko ry:n toiminnanjohtaja Antti Yli-Saunamäki, jolla on pitkä kokemus pelinjohtajana ja joka on yksi pesäpallon ylivertaisista asiantuntijoista niin pelin kuin pelaajien suhteen.

Kiteen Pallon toimitusjohtajalla Pasi Varosella on kolme Suomen mestaruutta pelinjohtajana ja Kiteen pelinjohtajaa Sami Partasta on pidetty jo vuosikaudet yhtenä Superin parhaista pelinjohtajista.

Kitee on myös malliesimerkki seurasta, jossa toimii saumaton yhteistyö seurajohdon ja pelinjohdon välillä joukkuetta rakennettaessa. Kiteen kaltaisten seurojen vastapainoksi Superissa on edelleen seuroja, joissa seurajohto päättää pelaajahankinnoista pelinjohtajilta kyselemättä.

***

Jos asian sanoo kaartelematta, Sotkamo, Vimpeli, Hyvinkää ja Kitee ovat tällä hetkellä ainoat seurat miesten Superpesiksessä, jotka saavat osaamismielessä ja toiminnallisesti puhtaat paperit.

Osaamista löytyy toki muistakin seuroista, mutta monissa seuroissa organisaatio polkee osaamista jalkoihinsa. Kuvio menee yleensä siten, että seurassa on vahva omistaja tai vahva johtohahmo, joka mestaroi joukkueen rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä ilman todellista ammatillista osaamista.

Lopputuloksena on usein se, että joukkueeseen hankintaan pelaajia enemmänkin ostamisen ilosta ilman syvällisempää ymmärrystä, millaisia pelaajia joukkue oikeasti tarvitsisi.

Toinen leimallinen piirre etenkin suurissa seuroissa on se, että kun rahaa seuran takaa löytyy, sitä käytetään sumeilematta ja hankitaan kalliita tähtipelaajia vain siksi, että kyseisillä seuroilla – tai niiden rahoittajilla – on siihen varaa.

Raha on tuonut toki mestaruuksia ja mitaleita, mutta ilman todellista osaamista ja toimivaa organisaatiota käy, kuten herkästi käy: mestaruus tai mitali kyllä tulee, ehkä jopa useampikin, mutta tulee myös kalliita hukkahankintoja, rahan polttamista vääränlaisiin pelaajiin ja kausia, jolloin mahtavilla resursseilla käteen jää pelkästään pettymyksiä.

***

Ymmärrän hyvin, että seuroissa ollaan kiinnostuneita Unibetin ja Ruudun euroista, mutta rahaa tärkeämpää olisi ymmärtää, miten menestyvän pesäpalloseuran toiminta rakennetaan: Millaisia osaajia seuran avainpaikoilla pitää olla ja kenen silmillä ratkaisuja esimerkiksi joukkueen rakentamisessa tehdään?

Toinen yhtä kriittinen asia olisi ymmärtää prosessin ja projektin ero. Pesäpallon historiassa on käynnistetty lukematon määrä kuuluisia kolmen vuoden projekteja, joiden päässä on nähty ties millaisia aarrearkkuja.

Todellinen haaste on kuitenkin se, osaavatko seurat organisoida ja rakentaa päivittäisen toimintansa sellaiseksi, että se vie asioita koko ajan oikeaan suuntaan – vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Sotkamon Jymy, Vimpelin Veto, Hyvinkään Tahko ja Kiteen Pallo ovat osanneet sen tehdä, mutta onko mikään muu nykyisistä miesten Superpesiksen seuroista?

Keinovaloilla saadaan nimi lehteen, mutta olisiko sittenkin oleellisempaa katsoa ja miettiä, miten pesäpalloseuroja johdetaan ja miten seurojen johtamiseen liittyviä ongelmia saadaan korjattua?

Helppoa se ei vapaassa maassa ole, mutta iltojen pimeys on pienempi ongelma pesäpallossa kuin seurajohdollinen pimeys.

***

Vaikka seurojen johtamisessa onkin omat puutteensa, moni asia on myös vuosien aikana parantunut. Yksi positiivinen asia on ollut se, että jokaisella päättyneen kauden Superpesis-seuralla oli joukkue Nuorten Superpesiksessä – joko oman tai sisarseuran lipun alla.

Positiiviseen kehitykseen kuuluu myös se, että Sotkamon, Vimpelin, Kiteen ja Hyvinkään kaltaisten perinteisten juniorityötä seurojen lisäksi myös Mansen, Joensuun ja Kouvolan kaltaiset suurseurat ovat panostaneet yhä voimakkaammin omaan junioritoimintaansa.

Tässäkin korostuu kuitenkin tutut muuttujat: Miten hyviä junioreita seurojen juniorimyllyt tuottavat ja missä vaiheessa ja miten rohkeasti omia junioreita uskalletaan alkaa ajaa sisälle Superin joukkueeseen?

Sotkamo ja Vimpeli ovat osoittaneet, että jos juniorimylly toimii, omilla junioreilla voidaan hallita pesäpallokenttiä ja voittaa mestaruuksia.

Ymmärrettävästi toimintaympäristö on pienillä paikkakunnilla haastavampi, mutta Sotkamo ja Vimpeli ovat esimerkkejä siitä, ettei senkään taakse voi loputtomasti mennä. Sotkamossa asuu vain reilut 10 000 asukasta ja Vimpelissä reilut 2500 asukasta. Jos Sotkamosta ja Vimpelistä voidaan ponnistaa pesäpallopyramidin huipulle, silloin kannattaa kysyä, miksi se ei meiltä ole onnistunut?