KuPS on ollut Veikkausliigan alkukauden puheenaihe. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kautensa kahdella voitolla, mutta voittoja enemmän sen alkukautta ovat leimanneet norjalaisvalmentaja Arne Erlandsenin harjoitusmetodit ja pelitapavalinnat. On hämmästelty harjoittelun ”kovuutta”, juoksuharjoittelun määriä ja Erlandsenin suoraviivaista pelitapaa.

Talvella puhuttiin paljon pelaajien ja valmennuksen välisestä kahnauksesta, kun fyysisen harjoittelun olivat muuttuneet ja medialle oli vuotanut huhuja joukkueen sisältä.

Olen kirjoittanut kuusi vuotta jalkapallosta, mutta en muista, että yhdenkään joukkueen kohdalla olisi puhuttu niin paljon fyysisen kunnon merkityksestä joukkueen pelaamiseen kuin mitä KuPSin kohdalla on nyt tehty.

Ilmiössä on monta mielenkiintoista näkökulmaa.

Ohitetaan tässä jutussa se amatöörimäinen ilmiö, että seuran palkkalistoilla olevat henkilöt puivat pikkusieluisesti Twitterissä harva se viikko sitä, mitä media on kirjoitellut KuPSista. Olisi vaikeaa kuvitella esimerkiksi Liverpoolin myyntipäällikön linkkailevan joukkueesta kertovia artikkeleita tai urheilutoimenjohtajan kommentoivan niitä Twitterissä.

No, kukin luo omannäköistä imagoaan seuran ympärille.

Suuria muutoksia

Paljon mielenkiintoisempi näkökulma KuPSin ympärillä olevaan puheeseen on se, kuinka  paljon fyysistä valmennusta korostetaan KuPSin hyvien tulostensa takana.

KuPSin valmennusmetodien muutos oli talvella suuri. Päävalmentaja Jani Honkavaara vaihtui Arne Erlandseniin, fyysinen valmentaja Luis Anula Mika Lähderinteeseen ja kakkosvalmentaja Keith Armstrong Rovaniemeltä tulleeseen Pasi Tuuttiin.

Erlandsenin metodi eroaa Honkavaara metodista merkittävällä tavalla. Juoksumäärät ovat kovempia ja pelaajat tekevät pelistä erotettua fyysistä harjoittelua merkittävästi enemmän kuin Honkavaraan aikana. Tämä on luonnollinen muutos, sillä Honkavaaralta paljon vastuuta saanut espanjalaisvalmentaja Luis Anula ja Erlandsen ovat erilaisen jalkapallo- ja valmennuskulttuurin kasvatteja.

KuPSin nykyistä pelaamista ja fyysistä valmennusta analysoidessa on hyvä muistaa, että Honkavaaran ja Anulan metodit toivat viime kaudella Suomen mestaruuden. Honkavaaran valmennustiimin metodit eivät siis voineet olla kovin huonoja.

Kun asioita aletaan menestyksen hetkellä rajusti muutta, on aina valmistauduttava kummeksuviin katseisiin ja puheisiin.

Kun KuPSin pelaajat puhuvat mediassa, että he ovat nyt paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, niin haluan esittää kaksi vastakysymystä:

Ensinnäkin ovatko he sitä oikeasti – ja toiseksi mitä sillä on väliä, vaikka olisivatkin?

KuPS voitti viime kaudella Suomen mestaruuden, koska kuopiolaiset olivat todella hyvässä valmiudessa pelaamaan jalkapalloa. Ovatko he nyt? Ehkä ovat, mutta miten se liittyy juoksumatolla juoksuihin kilometreihin, on toistaiseksi hämärän peitossa.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida Erlandsenin metodeita, vaan esittää kysymys, miksi KuPSin pelaajat ja media ihastelevat fyysisiä kuntotekijöitä nyt niin suhteettoman paljon?

Miksi puhutaan vain fyysisestä kunnosta?

Fyysisten kuntotekijöiden ylikorostunut ihannointi kertoo todennäköisesti kahdesta asiasta:

Ensimmäinen asia on se, että KuPS:n voitokasta alkukautta on vaikeampi perustella aidon pelipuheen avulla. Siis niiden asioiden kautta, jotka oikeasti ovat merkityksellisiä. On helpompi sanoa, että pelaajat ovat rautaisessa kunnossa ja siksi voittavat jalkapallo-otteluita.

Todellisuudessa esimerkiksi KuPSin prässin kollektiivinen koordinaatio helpottaa pelaajien pelaamista enemmän kuin pelaajien fyysinen kunto. Miksi puhutaan vain fyysisestä kunnosta? Paljon merkitsevämpää olisi pohtia, millaisia periaatteita ja mekanismeja pelaajien välisessä yhteistyössä on.

Se, miten KuPSin laitahyökkääjät Interiä vastaan ”puolittivat” tiloja, eli asettuivat välitiloihin eli intermedialeihin, oli hyvin täsmällistä. Keskikenttälinjan sivuttaisliikkeet, puolustuslinjan aggressiivinen eteenpäin puolustaminen ja nopeajalkaisten pelaajatyyppien sopivuus ovat ne tekijät, joihin KuPSin prässi ennen kaikkea perustuu.

Se, että Inter ei pystynyt ensimmäisellä jaksolla etenemään KuPSin puolustuslinjan selustaan, ei johtunut kuntotekijöistä, vaan pelillisistä tekijöistä.

Prässin lisäksi KuPS nojaa pelissään kakkospallointensiteettiin ja erikoistilanteisiin.

Se, että kakkospalloihin on tulossa enemmän KuPSin kuin vastustajan pelaajia jatkuvalla liikkeellä, auttaa heitä kakkospaloissa. Kyse on siis jalkapallonomaisesta toiminnasta.

Pasi Tuutin hiomat erikoistilanteet ovat säväyttäneet alkukauden aikana. Sivuvapaapotkuissa KuPS liikuttaa vastustajan linjoja ja hyökkää tyhjiin tiloihin. Kulmapotkuissa KuPS tuo rohkeasti seitsemän pelaajaa vastustajan rangaistusalueelle, kun muut joukkueet tuovat sinne viisi tai kuusi pelaajaa.

Kyse on siis jalkapallosta ja sen pelillisistä kokonaisuuksista – ei juoksumatosta.

Toinen asia, mistä fyysisen kunnon ihastelun ilmiö kertoo, on suomalainen jalkapallokulttuuri. Yksilölajien luvatussa maassa ei ole vielä kehittynyt syväymmärrystä siitä, minkälainen peli jalkapallo on. Siksi siitä on vaikeaa puhua, minkä seurauksena päädytään heittelemään anekdootteja hyvästä fyysisestä kunnosta.

Kun KuPS menettää seuraavan kerran pisteitä, olisikin hassua lukea pelaajien ja median kommentteja siitä, kuinka heikossa pelivalmiudessa he ovat, kun pelinomaisuutta on karsittu erotellun fyysisen harjoittelun kustannuksella.

KuPSin alkukauden kiehtovimmat puheenaiheet eivät piile siinä, kuinka monta kilometriä se on juoksumatolla, juossut vaan siinä, miten se pelaa jalkapalloa.