Antonio Conte on herättänyt Harry Kanen unesta ja kohta alkaa taas heilua

Harry Kane on contelainen kohdepelaaja.

JalkapalloValioliiga

Antonio Conte on herättänyt Harry Kanen unesta ja kohta alkaa taas heilua

Harry Kane on tehnyt tällä kaudella vain yhden liigamaalin. Siihen on syynsä - kuten siihen, että kohta alkaa taas heilua.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 4.12.2021 | KUVAT All Over Press

Harry Kanen alkukausi on ollut haastava. Vain yksi maali tämän kauden Valioliigassa kertoo paljon. Kane on tottunut paukuttamaan 20-30 maalia sarjakautta kohti viimeiset vuodet, joten tämän kauden laiha maalisaldo on varmasti ollut vaikea pala.

Kanen heikkoon alkukauteen on vaikuttanut kolme asiaa ylitse muiden.

Ensimmäinen on se, että hänen kesänsä oli hyvin epäselvä. Kane velloi siirtohuhuissa ja halusi lähteä Manchester Cityyn. Siirto kariutui ja hän tuli ainakin lehtijuttujen perusteella myöhässä preseasonille. Kane kiisti huhut protestoimisesta, mutta on aivan selvää, että Kanea kismitti kesän siirron kariutuminen. Tällainen rumba oli omiaan aiheuttamaan haasteita alkukaudelle.

Kumpi iskee Tottenhamin ja Norwichin kohtaamisessa sunnuntaina – Kane vai Pukki? Kertoimet tietenkin Expektiltä!

Toinen asia on se, että Kane on pelannut paljon. Hän oli kesän EM-kisoissa tärkeä pelaaja Englannille, joka pelasi täyden kaavan kisat ja meni kisoissa viimeiseen otteluun asti. Tämän johdosta kaikki on Kanen kohdalla myöhässä – loma, harjoittelun aloittaminen sekä suorituskyvyn löytyminen.

Kolmas asia on Tottenhamin heikko alkukausi kokonaisuutena ja valmentajasekoilut. Nuno Espírito Santo sai lähteä nopeasti, kun jutut hänen kompetenssinsa puutteesta levisivät joukkueesta ylempiin portaisiin. Seurajohdon oli tehtävä nopeita päätöksiä. Daniel Levy antoi potkut portugalilaiselle ja tilalle tuotiin Levyn varsinainen ykkösvaihtoehto, Antonio Conte.

Rakenteesta eläjät

Hyökkääjät elävät joukkuepelaamisen rakenteesta. Jos alapuolella pelaavat kymmenen pelaajaa eivät onnistu edistämään peliä, on hyvänkin hyökkääjän vaikea saada tehoja tehtyä.

Maalittomuus ja heikot tulokset saavat tietysti lehdet ja äksyimmät kannattajat kääntymään negatiivisiksi. Usein isoimman paskavyöryn saavat päävalmentajat sekä joukkueiden tähtipelaajat. Siksi Kanenkin kykyjä on ehditty epäillä.

On kuitenkin aivan selvä asia, että Kane on – edelleen – yksi maailman parhaista hyökkääjistä. Hänen uskomaton tasaisuutensa ei ole sattumaa. Kane on maalien tekemisen lisäksi poikkeuksellisen hyvä kohdepelaaja. Tämä ominaisuus on itseasiassa viime aikoina kehittynyt todella paljon. Kane pystyy pelaamaan jopa valeysin roolia erittäin hyvin, mikäli hänen ympärillään on nopeita ja selustaan liikkuvia laitureita.

Tämän takia Kane on Conten saavuttua tullut takaisin parrasvaloihin. Conte on saanut puhallettua koko joukkueeseen tiettyä kilpailumentaliteettia ja kovuutta, ja sen mukana myös Kane on heräämässä mentaalisesti tähän kauteen.

Yhtä merkittävä asia on se, että Conte rakastaa kohdepelaajia. Chelseassa hänellä oli Diego Costa, Interissä Romelo Lukaku ja Tottenhamissa Kane.

Contea pidetään valmentajana, joka vaatii seurajohdolta paljon rahaa ja valmiiksi hyvät pelaajat. Ehkä niin onkin, mutta ennen kaikkea Conte osaa valmentaa. Lukakun taso oli Conten alaisuudessa hurja. Nyt samat merkit ovat nähtävissä Kanessa. On väistämätöntä, että Kane tulee Conten alaisuudessa saamaan muutamia prosentteja lisää pelaamiseensa.

Tämä näkyy pelin lopputehoissa. Maalipaikoille pääseminen ei ollut ennen Conten aikaa helppoa – Kanen laukaisukartasta uupuivat parhaimman maalintekosektorin yritykset. Nyt niitä on alkanut tulla. Kahdessa sarjaottelussa Kane on nyt jo kerännyt yli yhden maalin maaliodotteen, mutta verkko ei ole vain heilunut. Leedsiä vastaan Kanen henkilökohtainen maaliodote oli 0,68 maalia. Kane antoi Brentfordia vastaan kolme avainsyöttöä, eli eniten tämän kauden otteluistaan.

Brentford-ottelussa esimerkiksi 2-0-maali oli puhdasta contemaista vastaiskupelaamista kohdehyökkääjä Kanen kautta . Tottenhamin keskikentältä haettiin riiston jälkeen Son Heung-min ja Kane, joka vapautti vasemmalta Sergio Reguilónin läpi. Tämä tarjoili pallon Sonille, joka laittoi sen tyhjään maaliin.

Conten mallin mies

Kanen liikkuminen perustuu Conten alaisuudessa yhteistyöhön 3-4-3-muodon yläkolmikon muiden jäsenten kanssa. Conte on roolittanut Kanen kärkeen ja hänen viereensä Lucas Mouran sekä Sonin.

Conte on nyt jo saanut yläkolmikon tekemään synkronoituja vastaliikkeitä. Toisin sanoen, kun Son spurttaa pystyyn, putoaa Kane kymppialueelle kohdepelaajaksi. Näin vastustajan puolustuslinjan tasapaino rikkoutuu ja yläkolmikko pääsee tekemään tiloissa tuhojaan, kun Tottenhamin topparit hakevat yläkolmikkoa kovilla peliä edistävillä syötöillään.

Conte haluaa myös, että taskuissa olevat yläkolmikon pelaajat tekevät vastaliikkeitä wing-backien kanssa. Jos esimerkiksi Son tarjoaa itseään pelattavaksi taskussa, wing-back Sergio Reguilón spurttaa pystyyn. Tällaisesta automaattisesta mekanismista syntyi Brentfordia vastaan kulmapotku, josta tuli 1-0-johtomaali.

Lisäksi Kanen pelaamisessa on näkynyt aiempaa enemmän lukakumaisia elementtejä. Kane saattaa ottaa vastustajan rangaistusalueella vastustajan topparin niin sanottuun ”lukintaan”, suojata palloa ja jakaa sitä suojauksesta omille. Negatiivisen peliasennon lukinnat ja Kanen fyysisyys ovat vastustajille vaikea yhdistelmä.

Vietämme vasta aikaisia päiviä Kanen ja Conten yhteistyössä, mutta merkit ovat lupaavat. Conten ja Kanen heräämisen kautta Tottenham on kivunnut jo kuudenneksi ja on yhden voiton päässä sijoituksesta neljän parhaan joukossa. Conte ja Kane ovat niin kovia seppiä, että jos kärkikolmikko alkaa yskähtelemään, on Tottenham valmis iskemään.

Harry Kane

Tottenhamin kannattajien usko Harry Kaneen on ollut koetuksella.