Pärnänen nähdään kuitenkin ristiriitaisena hahmona. Joillekin hän edustaa hyvää toimittajaa, toisille pahaa.

Kaikki eivät pidä esimerkiksi siitä, että kiekkoilijoiden suorituksia katsotaan tilastojen kautta. Tiettyihin yhteiskunnallisiinkaan asioihinkaan ei pitäisi kuulemma koskea. Lukijamäärät ovat Pärnäsen aikana nousseet kuitenkin jatkuvasti.

Mediakritiikki on tervetullut asia, mutta jos toimittaja suhtautuu aihepiiriinsä terveen kriittisesti, saattavat enemmän PR-henkilöä muistuttavat kirjuritoimittajat ilmaantua paikalle kritisoimaan Pärnäsen kaltaisia tekijöitä.

He saattavat myös kritisoida jotakin ulkomaista toimittajaa Twitterissä, koska he taputtavat lehdistökatsomossa maaleille, mutta samalla itse saatetaan hihitellä vaikka ”Paten”, ”Temen” tai ”Luken” jutuille.

Väite PR-toimittajista on toki kova, mutta mitä muutakaan voi ajatella, kun näkee jääkiekon ja muunkin urheilun – kuten formuloiden – liepeillä, että voittojen ja tappioiden hetkellä toimittajan poskille valuu liikutuksen kyyneleitä.

Urheilujournalismi vaikuttaa tuottavan enemmän ritatainoloita kuin palkittuja sallavuorikoskia ja jarnoliskejä. Vai miten pitäisi suhtautua jatkuviin mäkihyppääjän tai ralliautoilijan suhdesotkujuttuihin tai kaveerauspodcasteihin, joissa naureskellaan kun ex-NHL-pelaaja kuseksii suihkussa?

Niillekin lienee paikkansa, mutta sekö on sitä parempaa journalismia?

Pärnäsestä näkee, ettei hän ole halunnut alentua siihen, että urheilun kovimmat uutiset ja paljastukset kuuluvat muille kuin urheilujournalisteille. Hän etsii keinot kaivaa uutinen – eikä lepää ennen skuupin löytymistä.

Urheilujournalismissa vaikeiden asioiden uutiset ja kriittiset artikkelit ja niiden kirjoittajat nähdään usein ”negatiivisina”. Kriittisyys ja negatiivisuus eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Pärnäsen suurin ansio journalismin tekijänä saattaakin olla ammattiosaamisesta huolimatta tervepäinen rohkeus.

Moni urheilutoimittaja jää usein istumaan tiedon päälle. Tieto jätetään julkaisematta, penkominen jää kesken. Ehkä siksi, että työympäristön ja haastateltavien kohtaamisesta voi tulla vähemmän mukavaa. Se on jokaisen oma valinta, mutta ikävä kyllä se on myös valinta, jossa päädytään kumartamaan muualle kuin taholle, jolle toimittajan pitäisi – lukijalle.

Koska Pärnänen tulee piirien ulkopuolelta, kynnys olla panttaamatta kovaa tietoa ja kriittisesti suhtautuminen ovat terveen matalia. Hän pystyy harjoittamaan ammattiaan, koska ei ole riippuvainen lajiyhteisön tai kollegoidensa hyväksynnästä.

Pärnänen jatkaa viestintäyrityksen varatoimitusjohtajana ja astuu toistaiseksi jääkiekosta sivuun. Hänen poistumisensa näyttämöltä heilauttaa tasapainoa jääkiekkojournalismissa suuntaan, jossa raskas sarja jää yhden vajaaksi.

Kuvitus: Anu Mononen