Arsenal ei nouse kärkiseuraksi hankinnoilla – vain yksi mies voi tehdä sen tai olla tekemättä

Benficasta kesällä hankittu Nuno Tavares iski heti debyytissään maalin Glasgow Rangersin verkkoon.

JalkapalloValioliiga

Arsenal ei nouse kärkiseuraksi hankinnoilla – vain yksi mies voi tehdä sen tai olla tekemättä

Arsenal avaa Jussi Leppälahden Pre-season analyysien sarjan Valioliigan mielenkiintoisimmista joukkueista.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 22.7.2021 | KUVAT All Over Press

Arsenal aiheutti jo pienen kohun sosiaalisessa mediassa, kun se kärsi kesän ensimmäisessä harjoitusottelussaan Hiberniania vastaan niukan 1-2-tappion. Seuran 39-vuotias espanjalaiskäskijä Mikel Arteta sai vastailla jo tiukkoihin kysymyksiin joukkueen tuloskunnosta.

Arteta on alkavalla kaudella todella kovassa paineessa. Arsenal jäi viime kaudella Valioliigassa vasta kahdeksanneksi. Eroa Mestarien liiga -paikkaan tuli lopulta kuusi pistettä, kun Arsenal voitti kauden viisi viimeistä sarjaotteluaan. Onneksi voisi sanoa, sillä ilman tuota voittoputkea sijoitus olisi voinut olla sarjan puolivälin huonommalla puolella. Kahdeksas sija päätyi näyttämään siltä, että potentiaalia Artetan prosessissa voisi kaikista haasteista huolimatta olla.

Arsenal lähtee alkavaan kauteen haastamaan muita suuria seuroja. Pitää muistaa, että Arsenal on itsekin suuri seura. Sijoitukset Valioliigan keskikastissa eivät ole sitä, mitä seuran kannattajat vaativat. Artetan on tällä kaudella yksinkertaisesti tehtävä tulosta ja näytettävä, että tuloskunto osoittaa oikeasti ylöspäin – muuten Arteta syödään pestistään pois.

Ongelma oli toisessa päässä kenttää

Arsenalin suurimmat ongelmat eivät olleet viime kaudella vastoin yleistä mielikuvaa puolustuspelissä. Artetan ryhmä pelasi vähämaalista jalkapalloa päästäen vain 39 maalia 38:ssa ottelussa. Päästettyjen maalien odote oli 43 maalia, eli realisoitunut määrä oli pienoinen sattuman ja muiden pienten tekijöiden tuottama ylisuoritus.

Artetan Arsenal pelasi lopulta hyvin riskejä kontrolloivaa jalkapalloa – etenkin pallon kanssa. Alkukaudella se palautti mieluummin pallon alaspäin, kuin yritti edetä riistojen jälkeen kohti vastustajan maalia. Tässä asiassa Arsenal oli aggressiivisempi keväällä, mutta vain vähän. Hyökätessä joukkue piti ajoittain jopa kuutta pelaajaa pallon alapuolella, mikä tarkoitti sitä, ettei Arsenal joutunut ongelmiin vastaiskujen puolustamisessa. Tämä toisaalta aiheutti sen, että murtautumisvaiheessa puuttui liian usein vaihtoehtoja.

Tästä syntyi joukkueen isoin ongelma: suuren seuran kaltainen maalipaikkojen luonti.

Arsenalin päästettyjen maalien odote oli sarjan viidenneksi pienin, mutta tehtyjen maalien odote puolestaan vasta 11. suurin.  Esimerkiksi neljänneksi Valioliigassa kiilannut Chelsea loi maaliodotetta 69 maalin edestä, kun Arsenalin vastaava lukema oli vain 52.

Varovaisen defensiivinen kenttätasapaino oli yksi syy, mutta taustalta löytyy myös toinen merkittävä syy.

Arsenal loi kulmapotkuista maaliodotetta 4,43 maalia ja pystyi realisoimaan kolme maalia. Tässä asiassa Arsenal oli Valioliigan kahdeksasta parhaasta joukkueesta selvästi heikoin. Esimerkiksi Chelsea loi 10,93 maalia odotetta kulmistaan, ja teki 10 maalia. Manchester City teki yhdeksän kulmamaalia 7,54 maalin odotteestaan. Liverpool teki 11 maalia 9,12 maalin odotteestaan.

Arsenalin ongelma hyökkäyspään kulmapotkuissa liittyy paitsi prosessiin, myös pelaajamateriaaliin. Suuret uhat puuttuvat. Hyökkäyspää on kohtalaisen pienikokoinen ja pääpelivoimaa puuttuu rutkasti. Esimerkiksi 30 ottelua tahkonneen Rob Holdingin henkilökohtainen odote oli 0,73 maalia. 190-senttisen Gabrielin henkilökohtainen odote kulmissa oli 1,37 maalia. Hän pystyi lopulta viimeistelemään kaksi maalia.

Arsenalin on viilattava erikoistilanneuhkaan johtavaa prosessiaan, mutta pyrittävä myös riivatulla tavalla etsimään omasta joukkueestaan vahvuuksia näihin tilanteisiin.

Arteta tiedostaa ongelman itsekin, mistä kertoo se, että Arsenal palkkasi kesällä erikoistilanteiden valmentamisessa gurun maineen hankkineen Nicolas Joverin joukkueen erikoistilannevalmentajaksi. Siirto voi olla yksi kesän ratkaisevimmista siirroista Arsenalissa.

Paljon hyvää

Mikel Arteta on osoittanut olevansa potentiaalinen valmentaja, jonka pelissä näkyy asioita, joita hän haluaakin siinä näkevän. Alkavan kauden menestys kulminoituu nyt siihen, miten Arteta pystyy saamaan pelaajamateriaalistaan irti nimenomaan hyökkäyssuuntaan. Jos Arsenal haluaa haastaa muita suuria seuroja Mestarien liigan paikkoja ajatellen, on joukkueen aiheutettava enemmän uhkaa hyökkäyssuuntaan.

On ollut kesän aikana loogista, että se on vahvistanut laitapakki-, puolustus- ja keskikenttäosastoaan, sillä siellä niillä paikoilla sillä on ollut isoimmat pelaajamateriaaliin liittyvät reiät. Hyökkäyspelin uhka ei ole Arsenalilla välttämättä niin oleellisesti pelaajamateriaaliin liittyvä, vaan Artetan hyökkäyspelin valmennusmetodeihin liittyvä kysymys.

Kun Arsenal pelaa, kentällä näkyy selvästi se, että Arteta on vielä kohtalaisen kokematon valmentaja, eikä hänen metodinsa ole hioutunut vielä vuosien saatossa huippuunsa. Artetan joukkueen pelissä näkyy epätasapainoa. Jokin osa-alue, kuten vaikkapa vastustajan ensimmäisen prässilinjan murtaminen, saattaa olla huikeassa iskussa. Mutta, sitten kun katsotaan esimerkiksi vastustajan viimeisen linjan murtamisen mekanismeja, niin aletaan huomaamaan epätäydellisyyttä. Tai jos katsotaan positiivisen tilanteenvaihdon toiminnan periaatteiden jämäkkyyttä ja kollektiivista intensiteettiä, niin huomataan, että siellä on palasia, joita ei ole vain laitettu missään vaiheessa kohdilleen.

Jalkapallojoukkueen pelin kehittämisessä oleellista on kehittää kaikkia pelin vaiheita ja alavaiheita samaan aikaan ja tasaisesti. Tämä taito karttuu valmentajille vain kokemuksen myötä.

Siksi oleellinen keskustelu liittyen Arsenalin ensi kauteen on mediahöpinöitä ajatellen tavallaan aika tylsä. Oleellista ei ole se, saako Arteta pelaajan y tai x. Tai miten uudet hankinnat taikovat jotain. Oleellista on se, onko Arteta kasvanut kesän aikana valmentajana. Ja mitä peli kertoo hänen kasvustaan. Arteta on huippuvalmentaja viiden vuoden päästä, mutta onko hän sitä jo nyt, ratkaisee Arsenalin kauden.

Tässä onkin Artetalle sopiva teema alkavaksi kaudeksi: pelillisen kokonaisuuden jalostus ja hallinta laadukkaalla makro- ja mikrotason suunnittelulla. Jos hän siihen pystyy, niin Arsenal voi voittaa sarjassa kenet vain. Jos ei, on Arsenal jouluna sijalla kymmenen ja kärsii pahoista ongelmista liittyen johonkin tiettyyn pelin vaiheeseen.

Sitten alkaisi paine yltyä sietämättömäksi.

Arsenal

Mikel Arteta on kovan paikan edessä tulevalla liigakaudella. Tuloksia on tultava tai muuten hänet syödään.