Asiantuntija nostaa yllättävän tekijän, joka ratkaisee F1-sarjan suosion pelätyn romahduksen
Monet pelkäävät Bernie Ecclestonea myöten uusien sääntöjen romahduttavan formula ykkösten suosion. Käykö niin?

Uuden aikakauden F1 -autot ovat saaneet jo ennen kauden alkua suolaista kritiikkiä. Mestarikuski Max Verstappen on verrannut uusi autoja Formula E:n kaltaisiksi ja vanha F1-pomo Bernie Ecclestone näkee autot vain insinöörien taidon näytteenä, ei sellaisina menopeleinä, jotka mahdollistavat radalla elämää suurempia kamppailuja voitosta.
”Ecclestone pelkää, että katsojat kaikkoavat lehtereiltä sääntömuutoksen myötä. Se olisi aika paukku, kun miettii, että viime kausina lehterit ovat lähinnä pullistuneet yli täyteen katsojista”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari sanoo.
”Sikäli olen kuitenkin samaa mieltä, että jos testeissä televisiossa kuultu uusien autojen vinkuva ääni kuulostaa samalta myös kisapaikalla, niin sitä ei kauaa kukaan jaksa. Bernie on niin vanha mies, että hänelle on käynyt kuten minullekin; kuninkuusluokan auton ääni on oltava myös kuninkuusluokkaa ja siten kunnon mylvintää. Kovaäänisyys on aina ollut iso osa F1-autojen imagoa, siitä ei pääse mihinkään”, Mustakari toteaa.
Sääntöuudistus on tuonut F1-myllyihin 50 prosenttia sähköä, mutta autot ovat nyt myös kevyempiä ja ainakin periaatteessa myös halvempia.
”Katsojat tulevat katsomaan kilvanajoa. On hyvä kysymys, ovatko uudet autot insinööritaidon osaamisnäyte vai voiko niillä oikeasti ajaa täysiä kilpaa. Itsekin epäilen, sopiiko tällainen F1-auto esimerkiksi juuri Max Verstappenin ajotyylille. Hänhän on itse todennut, ettei usko taistelevansa voitosta ainakaan kauden avauskilpailussa Australiassa.”
”Joidenkin mielestä autotmuistuttavat liikaa myös Formula E-autoja. Sopii kysyä, että ketä se sarja kiinnostaa?”, Mustakari puuskahtaa.
Osallistu ElmoTV:n kuittikisaan ja voita tonni!
”F1-sarja palvelee aika vähän nykypäivänä katuautojen tuotantoa. Sarjasta saadaan turvallisuutta katuautoihin lähinnä rengasrintamalla, mikä on tietty erittäin tärkeä asia. Sähkö voi olla tätä päivää katuautoissa, mutta F1-sarjassa se on pelkkää pelleilyä.”
”F1-sääntöjä ovat olleet aika paljon rukkaamassa insinööritaustaiset osaajat. Heidän käsissään sirkushuvit jäävät heikompaan asemaan, mutta juuri niitä katsojat tulevat kuitenkin katsomaan. Markkinamiehiä olisi pitänyt olla enemmän sääntömuutospaneelissa mukana”, Mustakari arvioi.
F1: Kausi alkaa Australian GP:llä 8. maaliskuuta. Kisa ajetaan kello 06.00 Suomen aikaa.





