Barcelona ei ole jäänyt itkemään Messiä, mutta sillä on käsissään Messiä suurempi ongelma

Vain yksi on joukosta poissa - mutta häntä ei ole jääty Camp Noulla suremaan.

JalkapalloMuut sarjat

Barcelona ei ole jäänyt itkemään Messiä, mutta sillä on käsissään Messiä suurempi ongelma

Barcelona totuttelee uudenlaisen aikakauteen, johon ei enää kuulu jumalallinen jalkapalloilija nimeltään Lionel Messi.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 26.8.2021 | KUVAT All Over Press

Barcelona teki asian, jota oli aluksi vaikea tajuta todeksi. Katalonialaisseura ei pystynyt enää maksamaan Lionel Messin palkkoja ja päästi hänet pois 16 kauden jälkeen. Messin uusi osoite oli Pariisi ja PSG.

Näyttäisi siltä, ettei Barcelonan nykyinen päävalmentaja Ronald Koeman ole kuitenkaan jäänyt itkeskelemään liikaa Messin poistumista. Koeman on kollektiivisen ja kurinalaisen jalkapallon valmentaja, joten hän valmentaa kenties jopa luontaisemmin joukkuetta, jossa ei ole Messiä kuin jossa on Messi.

Toki, kun puhutaan monien mielestä maailman kaikkien aikojen pelaajasta, on vähän hassua ajatella, etteikö Koeman näkisi Messille käyttöä – varmasti näkisi.

Barcelona

Ronald Koeman ei ole jäänyt itkemään Lionel Messin lähtöä.

Barcelonan kausi on alkanut La Ligassa yhdellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Athletic Bilbao laittoi Barcan viime viikonloppuna todella tiukoille kotikentällään, mutta taipui tasapeliin. Ensimmäisessä sarjapelissä Real Sociedadia vastaan Barcelona loi enemmän maaliodotetta kuin vastustajansa, mutta Athleticia vastaan maalimäärien odotusarvot menivät niukasti vastustajalle.

Barcelonan kauden alku on siis ollut tuloksellisesti jollain tavalla mukiinmenevä, mutta pelillisesti parannettavaa piisaa. Ehkä se on loogistakin, sillä se on nyt ensimmäistä kertaa 16 vuoteen tilanteessa, jossa peliä olisi ajateltava ilman Messiä.

Uusia vastuunkantajia on kuitenkin ilmaantunut ja niitä on nostettu Messin tilalle. Koemanin Messitön Barcelona on nyt sen kysymyksen äärellä, riittääkö uusien vastuunkantajien taso. Ajatus siitä, miten pelataan ja kenen tehoja on tehtävä, on kuitenkin selvä.

Kuka korvaa kenetkin?

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Barcelona on pelannut 4-3-3-muodolla ja ylimmät kuusi pelipaikkaa on täytetty samoilla pelaajilla.

Sergio Busquetsin rooli keskikentän ankkurina on edelleen erittäin suuri. Hänen yläpuolellaan ovat pelanneet hollantilainen Frenkie de Jong ja Pedri. Pedri saa nyt tulevina viikkoina vähän lomaa hurjan vuoden jälkeen, joten on mielenkiintoista nähdä, kuka hänet korvaa – Sergi Roberto, jonka Koeman näkee keskikenttäpelaajana, vai joku muu.

Keskikentän osalta työnjako on vaikuttanut jopa Messillistä Barcaa selvemmältä. Vaikka Pedri ja de Jong osasivat sopeutua täyttämään strategisia alueita Messin liikkumisen kautta ihan kohtalaisesti, on etenkin de Jongin merkitys kasvanut hurjasti.

24-vuotias Ajax-kasvatti on aivan maailman eliittitason pallollinen keskikenttäpelaaja. Hän on antanut kahdessa ensimmäisessä ottelussa 2,5 avainsyöttöä ja ohittanut vastustajan kolme kertaa per peli. Nämä parametrit ovat tuplaantuneet viime kaudesta ja vaikka otanta on tältä kaudelta pieni, antavat numerot osviittaa siitä, mitä häneltä odotetaan.

Hyökkäyskolmikko Antoine GriezmannMemphis DepayMartin Braithwaitelta odotetaan maaleja. Griezmann on ollut murtautumispelaamisessa toistaiseksi jollain tavalla vähän pihalla ja hänen henkilökohtainen maaliodotteensa onkin vain 0,26 maalia kahdessa ottelussa. Sen sijaan Braithwaite ja Depay ovat valmiina tekemään maaleja.

Braithwaite on kolminkertaistanut laukaisumääränsä viime kaudesta ja tehnyt jo nyt samat kaksi maalia, minkä hän teki viime kauden La Ligassa yhteensä. Braithwaite tietää, että hänellä on nyt elämänsä paikka nousta Barcelonan ykköstykiksi ja hän onkin kerennyt jo suututtamaan Barca-fanit pyytämällä palkankorotusta.

Depay on Barcan rivistössä samaa kastia kuin Braithwaite – nyt olisi huikea mahdollisuus nousta maailman aivan puhtaimman eliitin joukkoon. Hän teki Athleticia vastaan maalin ja on ollut muutenkin valmis haasteeseen, ainakin kahdessa La Liga-ottelussa. Toki, 0,54 maalin odotusarvo ottelua kohden on ihan kohtalainen, mutta riittääkö se Barcelonan ykköshyökkääjälle?

Vertaillessa Messiin se ei riitä. Messin henkilökohtainen maaliodote oli viime kaudella peräti 0,80 ottelua kohden. Mutta, Koeman haluaakin ratkaista asian kollektiivisesti. Tämä tarkoittaa toki sitä, että Griezmann on saatava näihin maalipaikoissa olemisen kekkereihin mukaan paljon, paljon aktiivisemmin. Muuten tulee Messiä ikävä.

Griezmannin kysymys

Barcelonan isoin kysymys ei siksi olekaan enää Messi, vaan Griezmann. Griezmann on aivan elimellisen keskeinen pelaaja siinä, pystyykö Barcelona löytämään oman pelillisen juttunsa ja tehokkuutensa tällä kaudella.

Griezmann on aivan maailman eliittipelaajien joukossa, mutta hän on kärsinyt Barcelonassa. Kärsimys on johtunut siitä, ettei hän ole saanut itsestään parastaan irti. Griezmann teki toissakaudella vain yhdeksän maalia ja viime kaudella maalimäärä oli 13. Hän teki enemmän maaleja jokaisella kaudellaan Atlético Madridissa. Griezmannin laukaisumäärät ottelua kohden ovat laskeneet Atlético-aikojen jälkeen 2,5 laukauksesta alle kahteen laukaukseen ottelua kohden.

Griezmann ei ole luksuspelaaja, vaan hyvin spesifin roolin erittäin tasainen suorittaja. Griezmann on identiteetiltään lähempänä ”duunarihyökkääjää” kuin kombinaatiopelaajaa. Atlético Madrid ja Diego Simeone loivat hänestä koneen – hyvässä ja pahassa. Griezmannin rooli oli pelata hyökkääjäparissa niin, että hänen vierellään oli fyysinen kohdehyökkääjä. Näin hän saattoi ajelehtia toisena hyökkääjänä ja hän toimi Atléticossa hyökkäämisen täsmäaseena. Häntä etsittiin selustasta ja maalintekoalueilta.

Griezmannin vahvuus on siinä, että hän tekee tasan sen, mitä valmennus käskee hänen tekemään. Hän liikkuu tiloihin, joihin hänen joukkueensa automaatioissa tulee liikkua ja hän hoitaa puolustusvelvoitteensa briljantisti. Jos Griezmannille antaa esimerkiksi hyökkääjäparissa liikkumisen parimekanismeja, hän toteuttaa niitä todella laadukkaasti. Hän ei ole pelaaja, joka osaa itse tulkita tilaa vastustajan linjojen väleissä ja pelaisi kombinaatioita lähimpien pelaajien kanssa.

Tässä syntyy kulttuurien törmäys. Asian voi kärjistää näin: Barcelonalainen pelikulttuuri on kombinaatiopelaamisen kulttuuri ja Griezmann nauttisi mekaanisemmasta jalkapallosta, jossa etenemisen kaavat ovat suoraviivaisempia.

Tämä näkyy nyt Barcelonan pelaamisessa ja Barcelona pelaakin ilman ehkä parhaan hyökkäyspään pelaajansa tehoja.

Ongelma ja sen ratkaisu

Athleticia vastaan Barcelona täytti usein alueita niin, että Busquets putosi toppareiden väliin ja de Jong otti haltuunsa pelintekoalueen. Näin oikea puolustaja Sergiño Dest nosti todella ylös ja Griezmannin tehtävä oli liikkua toiseksi kympiksi Depayn ja Braithwaiten muodostaessa kärkiparin. Barcelonan hyökkäysmuoto oli siis hyvin usein 3-1-4-2.

Griezmann ei osaa toimia 3-1-4-2-muodon toisena kymppinä, kun hänen pitäisi löytää tiloja ja pelata keskikaistalla kombinaatioita linjojen välissä. Hänelle pelattiin pallo monta kertaa linjojen väliin, hän haki yhdellä kosketuksella Barcelonan kärkikaksikkoa, mutta nämä olivat liikkuneet jo toiseen paikkaan.

Koemanin on ratkaistava Griezmann-yhtälö tai korvattava hänet, jotta hän repii joukkueestaan maksimin irti. Tällä hetkellä Barcelona toimii vajaatehoilla.

Yksi ratkaisu olisi pyrkiä täyttämään kenttää pallonhallinnan aikana eri tavalla ja luomaan Griezmannin ympärille esimerkiksi selkeä paritoiminta oman puolen laitapuolustajan kanssa. Tai roolittaa hänet liikkumaan useammin vastustajan puolustuslinjan selustaan, kuin nykyisellään. Ratkaisu ei kuitenkaan ole helppo, sillä nyt puhutaan pelaajasta, joka alun alkaenkin siirtyi vääränlaiseen seuraan ajatellen pelaajan parhaita vahvuuksia.

Barcelona

Antoine Griezmann on erilaisen kulttuurin pelaaja kuin Barcelona.