Jos jalkapalloprofeettojen synkeimmät ennustukset toteutuvat, Englannin Valioliiga palaa brexitin jälkeisessä maailmassa takaisin keskiajalle. Ensin Valioliigasta lähtevät parhaat pelaajat, sen jälkeen parhaat valmentajat. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa Valioliigassa oltiin 90-luvulla: maailman parhaat pelaajat pelaavat La Ligassa, Bundesliigassa ja Serie A:ssa, ja Valioliigassa brittipelaajien kanssa pelipaikoista kilpailevat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kakkos- ja kolmoskorin pelaajat.

Synkeiden profetioiden esittäjät eivät ole mitään kevyensarjan ennustajia. Viimeksi Arsenalin entinen manageri Arsène Wenger ennakoi John Crossin haastattelussa viime viikolla, että brexitin tuomat rajoitukset voivat ”tappaa Valioliigan ylivoimaisuuden”.

Voimakkaita sanoja ja voimakkaita ennustuksia – mutta historia on osoittanut, että jalkapallossa jokainen  yllättävä muutos nähdään ensisijaisesti uhkana, ei mahdollisuutena.

Kun Englannin ammattilaissarjojen stadionit määrättiin vuonna 1989 tapahtuneen Hillsboroughin katsomotragedian jälkeen muutettaviksi istumapaikkastadioneiksi, Englannissa oltiin varmoja, että osa seuroista ajautuu konkurssiin ja muutostyöt johtavat yli 500 jalkapalloilijan työpaikan katoamiseen Englannin liigasta. Todellisuudessa englantilainen jalkapallo lähti kuitenkin jalkapallohistorian huikeimpaan taloudelliseen nousuun, mikä teki Valioliigasta maailman rahakkaimman jalkapallosarjan. Kun jostakin oli pakko saada dramaattisesti lisää tuloja, amatöörien tilalle palkattiin talousalan ammattilaisia, ja taloudellisen nousutarinan toinen kivajalka oli paikallaan ja valmiina potkimaan sen toisen kivijalan, tv-tulot, tähtitieteelliseen nousuun.

Samalla tavalla kävi Bosman-päätöksen kohdalla 90-luvun puolivälissä. Ei tullut seurojen konkursseja, ei jalkapallon maailmanlaajuista romahdusta. Tuli vain uudenlainen ja lopulta taloudellisesti entistä vahvempi jalkapallomaailma. Ehkä päätös kiihdytti seurojen taloudellisten erojen kasvua, mutta taloudellinen polarisoituminen olisi todennäköisesti tapahtunut muutenkin.

Myös brexitin kohdalla peruskysymys on sama: onko Valioliigalla edessään paluu keskiajalle vai onko kysymys jälleen uudesta haasteesta, joka pakottaa etsimään uusia tapoja pyörittää jalkapallobisnestä?

Akatemioiden portit kiinni alle 18-vuotaille

Brexit haasteista suurimmat tulevat Ison-Britannian sisäisen lainsäädännön myötä. Euroopan Unionin yksi keskeisempiä periaatteita on ollut työvoiman vapaa liikkuminen. Kun Iso-Britannian eron siirtymäaika päättyy tämän vuoden lopussa, Iso-Britannia alkaa itse kontrolloida, ketkä maassa saavat työskennellä ja ketkä eivät.

Päätös koskee myös jalkapalloilijoita. Englannin Jalkapalloliitto ja Valioliiga ovat neuvotelleet viranomaisten kanssa eri malleista, mutta lopullisia päätöksiä ei ole tehty. Se on kuitenkin jo nyt varmaa, että kaikki Ison-Britannian ulkopuolelta maahan töihin tulevat – myös jalkapalloilijat – tarvitsevat työluvan.

Työluvan saamisessa tullaan todennäköisesti noudattamaan samanlaista pistejärjestelmää kuin tällä hetkellä EU:n ulkopuolelta tulevien pelaajien kohdalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan on oltava – ääripoikkeuksia lukuun ottamatta – omassa maassaan maajoukkuepelaaja. Lisäksi pisteitä tulee pelaajan siirtosummasta ja hänelle tarjotun palkan suuruudesta sekä pelaajan oman maan Fifa-rankingista.

Kaiken lisäksi ulkomailta tulevien pelaajien määrälle asetetaan nykyistä tiukempi rajoitus. Tällä hetkellä edustusjoukkueessa saa olla enintään 17 pelaajaa, jotka eivät ole Ison-Britannin kansalaisia tai niin sanottuja ”home grown” -pelaajia eli pelaajia, jotka ovat edustaneet seuraa ennen 21 ikävuotta vähintään kolme vuotta. Brexitin jälkeen määrä tulee todennäköisesti putoamaan 13 pelaajaan.

Kolmas merkittävä lainsäädännöllinen muutos on se, että alle 18-vuotiaat pelaajat eivät voi enää siirtyä englantilaisseurojen akatemioihin. Kansainvälinen Jalkapalloliitto Fifa on jo nyt asettanut nuorten pelaajien siirtojen alarajaksi 18 vuotta, mutta EU:n alueella on noudatettu EU:n omaa lainsäädäntöä, joka on mahdollistanut pelaajien siirtymisen jo 16-vuotiaana.

Pogba, Fàbregas ja Bellerin olisivat jäänet nuorina siirtymättä

Cesc Fàbregas siirtyi Arsenaliin 2003 16-vuotiaana Barcelonasta. Vuodenvaihteen jälkeen samanlaiset siirrot eivät enää onnistu.

Valioliigassa on pelannut tällä kaudella yhteensä reilut 570 pelaajaa. Heistä 242 eli 35,2 prosenttia on ollut brittipelaajia. Brittipelaajien määrä on vähäisin kuudessa suurimmassa seurassa, Liverpoolissa, Manchester Cityssa, Manchester Unitedissa, Arsenalissa, Chelseassa ja Tottenhamissa. Niiden avauskokoonpanoissa tällä kaudella esiintyneistä pelaajista vain 27,2 prosenttia – eli keskimäärin kolme pelaajaa – on ollut brittejä.

Jos rajoitukset ovat sen suuntaisia, mitä nyt on ollut esillä, moni asia muuttuu Ison-Britannian jalkapallokentillä dramaattisesti. Guardianin selvityksen mukaan Valioliigassa tällä hetkellä pelaavista 215 EU-alueen pelaajasta 140 eli 65 prosenttia ei olisi päässyt siirtymään Valioliigaa-seuroihin, jos heihin olisi sovellettu samoja säädöksiä kuin EU:n ulkopuolisiin pelaajiin. Kyseessä on siis Guardianin arvio, ei viranomaisten.

Käytännön tasolla nyt esillä olleet uudet säännökset tarkoittaisivat sitä, että Valioliigan seurat voisivat jatkossakin ostaa maailman suurimpia tähtipelaajia, kunhan nämä pelaajat ovat yli 18-vuotiaita. Manchester United voisi siis edelleen ostaa Paul Pogban 23-viuotiaana maailmanluokan tähtenä. kuten se teki kesällä 2016, mutta se ei olisi voinut kaapata Pogbaa Le Havresta 16-vuotiaana, kuten se teki kesällä 2009. Samalla tavalla Arsenal ei olisi voinut hankkia Cesc Fàbregasia tai Hector Belleriniä Barcelonasta, koska molemmat pelaajat olivat Englantiin siirtyessään alle 18-vuotiaita.

Jotkut brittimediat ovat nostaneet samanlaiselle vaaravyöhykkeelle myös Cristiano Ronaldon kaltaisten jo 18 vuotta täyttäneiden pelaajien siirrot Englantiin sillä perusteella, ettei esimerkiksi Ronaldo ollut kesällä 2003 Manchester Unitediin siirtyessään vielä vakiintunut maajoukkuepelaaja, vaikka hän oli pelannut Portugalin maajoukkueessa kaksi harjoitusmaaottelua. Toki lopulliset säännöt voivat vielä muuttua, mutta esimerkiksi Arsenal sai viime kesänä työluvan 18-vuotiaalle Gabriel Martinellille, vaikka tämä ei ollut pelannut Brasilian maajoukkueessa edes yhtään ystävyysottelua. Brittiviranomaiset uskoivat kuitenkin Arsenalin vakuutteluja, että he eivät maksaisi 18-vuotiaasta pelaajasta vajaan seitsemän miljoonan siirtosummaa. ellei seurassa uskottaisi hänen tekevän ”merkittävää vaikutusta”. kuten työluvan saaminen edellyttää.

Omassa ylhäisessä yksinäisyydessään

Se, ketkä ja millaiset pelaajat voivat ja eivät voi siirtyä ensi vuodenvaihteen jälkeen Valioliigaan, on yksi kysymys. Toinen on se, mitä uudet siirtorajoitukset tarkoittavat Valioliigan kannalta.

Deloitteen uusimman Football Finance -raportin mukaan Valioliigan seurojen yhteenlasketut tulot kaudella 2018–19 olivat 5,9 miljardia euroa. Se on 72 prosenttia enemmän kuin maailman toiseksi rikkaimman jalkapallosarjan, La Ligan seurojen yhteenlaskut tulot, jotka olivat 3,4 miljardia euroa.

Valioliiga-seurojen tärkein tulonlähde ja sen rikkauden perusta ovat tv-sopimukset. joiden osuus kaikista tuloista on 3,46 miljardia euroa eli lähes 60 prosenttia. Kaupallisten tuottojen osuus on alle puolet tv-tuloista, noin 1,65 miljardia euroa, ja ottelupäivän tuottojen osuus vajaat 800 miljoonaa euroa. La Ligalla tv-tulot ovat noin 2 miljardia euroa eli lähes 1,5 miljardia euroa pienemmät kuin Valioliigalla.

Valioliigan 3,46 miljardin euron kokonaiskakusta Ison-Britannian sisäiset tv-sopimukset tuovat Valioliiga-seuroille 1,85 miljardia euroa ja Britannian ulkopuoliset tv-sopimukset 1,61 miljardia euroa. Nielsen Sport -tutkimuslaitoksen mukaan kaudella 2018–19 maailmassa oli vain viisi maata – Pohjois-Korea, Kuuba, Afganistan. Moldova ja Turkmenistan –. joissa ei näytetty Valioliigan otteluita. Nielsenin tutkimuksen mukaan Valioliigan otteluita pystyi seuraamaan suorana 978 miljoonassa kotitaloudessa ja jälkilähetykset mukaan lukien yhteensä reilussa miljoonassa kotitaloudessa. Valioliiga-kauden 2018–19 kokonaiskatsojamääräksi Nielsen arvioi 3,2 miljardia katsojaa.

Pelko vai turha pelko?

Valioliigan kannalta avainkysymys on, miten brexitin tuomat rajoitukset pelaajasiirroissa vaikuttavat sen tv-oikeuksista saataviin jättiläismäisiin korvauksiin.

Synkimpien uhkakuvien mukaan Valioliigan taso heikkenee niin paljon, että myös kiinnostus Valioliigaa kohtaa laskee varsinkin maailmanlaajuisesti, eivätkä tv-yhtiöt maksa enää samanlaisia jättiläismäisiä korvauksia jatkossa.

Mutta käykö niin oikeasti?

Liverpoolin suurimmat tähdet, Mohamed Salah, Sadio Mané, Roberto Firmino ja Alisson, pystyivät kaikki siirtymään Valioliigaan, vaikka heitä koski afrikkalaisina ja brasilialaisina pelaajina samat työlupasäännökset, jotka koskevat jatkossa myös EU:n alueelta siirtyviä pelaajia. Samalla tavalla Manchester City pystyi hankkimaan aikoinaan argentiinalaisen Sergio Agüeron ja brasilialaisen Gabriel Jesuksen, ja Arsenal Pierre-Emerick Aubameyangin ja Pepén. vaikka heidänkin piti saada ennen siirtojaan työlupa.

Sama koskee suurinta osaa EU:n alueelta tulleita Valioliigan nykyisiä supertähtiä. Paul Pogban, Kevin De Bruynen, David Silvan, Fernandinhon, Bruno Fernandesin, Kepan, Jorginhon,  Hugo Llorisin, Mesut Özilin ja Alexandre Lacazzetten  kaltaiset pelaajat voivat jatkossakin siirtyä Valioliigaan, koska heidät luokitellaan Britannian nykyisen lainsäädännön mukaisilla kriteereillä ”eliittipelaajiksi”. Jopa Riayd Mahrez ja N’Golo Kanté olisivat Leicesteriin siirtyessään saaneet työluvan, vaikka brittimediassa heidät onkin nostettu tunnetuimmiksi esimerkeiksi nykyistä Valioliiga-pelaajista, jotka eivät olisi saaneet työlupaa, mikäli sitä olisi heiltä vaadittu.

Siksi puheet Valioliigan tason ja kiinnostusarvon romahtamisesta ovat ennenaikaisia ja liioiteltuja. On ymmärrettävää, että jalkapalloihmisten intressissä on nyt – kuten Hillsboroughin tragedian jälkeen ja Bosman-tapauksen yhteydessä – maalata kuva mahdollisimman synkeäksi, jotta työlupien ehdot saataisiin mahdollisimman lieviksi ja joustaviksi.

Se, mihin brexit oikeasti iskee, ovat englantilaisseurojen akatemiat ja ylipäätään nuorten pelaajien siirrot. La Ligan, Bundesliigan ja Serie A:n seurat voivat jatkossakin haalia akatemioihinsa 16–18-vuotiaita pelaajia, mutta englantilaisseurat eivät. Samoin yli 18-vuotiaiden pelaajien siirroissa kynnys nousee, sillä pelaajien on oltava Isoon-Britanniaan siirtyessä jo ainakin maajoukkuetason pelaajia.

Tilanne ei kuitenkaan ole nuortenkaan pelaajien siirroissa täysin mustavalkea. Jalkapallossa ollaan siirtymässä nopeaa vauhtia malliin, jossa yksi ja sama taho omistaa seuroja useissa maissa. Red Bull -leiri on tällä hetkellä mallista kenties tunnetuin esimerkki. Myös Valioliiga-seurat ovat rakentamassa samanlaisia imperiumia. Manchester Cityn omistava City Football Group osti toukokuussa Belgian II divisioonassa pelaavan Lommelin, joka on jo yhdeksäs Cityn omistama seura.

Näin Manchester Cityn kaltaiset suurseurat pystyvät edelleen etsimään Euroopan unionin alueelta vapaasti 16-18-vuotiaita pelaajia ja maailmanlaajuisesti yli 18-vuotiaita pelaajia, mutta sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin englantilaisseurojen akatemioihin, heidät sijoitetaan EU:n alueella toimivien seurojen akatemioihin – ja jos pelaajasta tulee riittävän hyviä, hän siirtyy Englantiin myöhemmin.

Englantilaispelaajien kannalta kehitys voi johtaa siihen, että he siirtyvät entistä nuorempina eurooppalaisiin seuroihin ja niiden akatemioihin, kun englantilaisseurojen akatemioissa voi käytännössä pelata vain brittipelaajia ja niiden taso tulee sitä kautta väistämättä putoamaan.

Toinen taho, mihin brexit iskee, ovat Englannin alempien sarjojen seurat. EU-maiden maajoukkuepelaajien kohdalla ongelmaa ei edelleenkään ole, mutta muiden pelaajien siirtyminen Englantiin vaikeutuu – ja liigan ulkopuolisiin ammattilaisseuroihin siirrot Ison-Britannian ulkopuolelta saatetaan kieltää jopa kokonaan.

Kaiken lisäksi tilannetta vaikeuttaa Irlannin jääminen EU:hun. Englannissa pelaa tällä hetkellä neljällä ylimmällä sarjatasolla vajaat 150 irlantilaista pelaajista, joista noin puolet Off The Pitchin mukaan ei olisi saanut työlupaa, jos sitä olisi heiltä tähän mennessä vaadittu.

Alempien sarjojen paineita lisää se, että Valioliigan seurat tarvitsevat jatkossa enemmän brittiläisiä pelaajia seuroihin, mikä johtaa väistämättä ravintoketjuilmiöön. Valioliigan seurat vievät parhaat brittipelaajat, seuraavaksi parhaat Championshipin seurat ja niin edelleen.

Myös Ison-Britannian naisten sarjoihin tulee samanhenkiset rajoitukset kuin miesten sarjoihin, mutta niidenkään osalta ei ole tehty vielä lopullisia päätöksiä.

Pärskeet lyövät myös Suomeen

Brexit vaikuttaa myös suomalaiseen jalkapalloon. Ei tosin niinkään Valioliigan osalta, sillä tällä hetkellä Valioliigassa pelaa vain yksi suomalainen, Teemu Pukki.

KuPSin Ilmari Niskanen on skotlantilaisen Dundee Unitedin kiikarissa. Nyt hän voisi vielä siirtyä, ensi vuonna on jo vaikeampaa.

Sen sijaan Englannin alasarjoihin ja akatemioihin sekä Skotlannin sarjoihin siirtymiseen brexit vaikuttaa oleellisella tavalla. Alle 18-vuotiailla suomalaispelaajilla ei ole jatkossa pääsyä englantilaisten tai skotlantilaisten seurojen akatemioihin ja muutenkin siirrot Englantiin ja Skotlantiin vaikeutuvat.

Englannissa jo nyt voimassa pistepohjaiset ehdot EU:n ulkopuolelta tulevien pelaajien työluville. Yksi Suomen kannalta oleellinen pykälä on, että pelattujen maaottelujen määrä on sidottu maan Fifa-rankingiin. Suomi on tällä hetkellä Fifa-rankingissa 58. sijalla. Jos samat säännöt jäävät voimaan myös vuodenvaihteen jälkeen, suomalaispelaajan on pitänyt pelata kahden edellisen vuoden aikana 75 prosenttia maaotteluista, jotta hän voisi saada työluvan Englantiin. Maajokkuepelit ovat toki vain yksi kriteeri, mutta suomalaispelaajien on viime vuosien toteutuneiden siirtojen perusteella ja pelaajille maksettavien palkkoja valossa pakko saada maajoukkuepykälästä täydet pisteet, jotta heillä olisi realistisia mahdollisuuksia saada jatkossa työlupa.

Englannin ja Skotlannin rajoitusten yksityiskohdat ovat edelleen sopimatta, mutta on todennäköistä, että myös Skotlantiin siirtyvän suomalaispelaajan täytyy olla A-maajoukkueen vakiopelaaja ja palkan ja siirtosumman täytyy olla selvästi sarjan keskiarvoja korkeampi. Työluvan saamiseen tulee vähäisessä määrin vaikuttamaan myös se, mistä seurasta pelaaja siirtyy Englantiin tai Skotlantiin.

Yksi konkreettinen esimerkki brexitin vaikutuksista on KuPSin Ilmari Niskasen mahdollinen siirtyminen Dundee Unitediin. Nyt se on Dundee Unitedin, KuPSin ja Niskasen välinen asia. Jos brexitn jälkeinen lainsäädäntö olisi voimassa, Niskasella ei olisi A-maaotteluita pelaamattomana pelaajana mitään mahdollisuuksia saada työlupaa. Myös A-maajoukkueesta vetäytyneiden Niklas Moisanderin, Roman Eremenkon ja Perparim Hetemaj’n on turha haaveilla enää siirrossa Englantiin vuodenvaihteen jälkeen.

Kolmas vaikutus on se, että kun englantilaiseurojen akatemien suljetaan myös eurooppalaisilta pelaajilta, he siirtyvät Englannista muiden eurooppalaisten seurojen akatemioihin, mikä vie akatemipaikkoja ravintoketjun alemmilta tasoilta. Tämä nostaa entisestään myös suomalaispelaajien kynnystä päästä ulkomaalaisiin akatemioihin.

3 Macronia jälkiruuaksi

• Ensimmäinen suomalainen pelaaja Englannin liigassa oli Hullissa vuosina 1956-57 neljä ottelua pelannut maalivahti Mauno Rintanen. Hän muutti Englantiin perustamaan Valion tehdasta, kun Hullin ykkösmaalivahdin vaimo kiinnitti huomiota Rintasen esityksiin tehtaan työntekijöiden otteluissa ja käski miehensä tulla katsomaan suomalaisen ihmemiehen esityksiä. Rintanen oli pelannut ennen muuttoaan Hulliin seitsemän A-maaottelua ja 170 SM-sarjan ottelua VPS:ssä ja HJK:ssa.
• Ensimmäinen suomalaispelaaja Englannin ylimmällä sarjatasolla oli Pertti Jantunen, joka debytoi elokuussa 1978 Bristol Cityssa kotiottelussa Leedsia vastaan. Jantunen teki debyytissään maalin iskemällä kotijoukkueen 2-1-johto-osuman komealla vedolla 20 metristä. Jantunen pelasi Bristol Cityssa kaikkiaan kahdeksan liigaottelua.
• Yksi erikoisimmista suomalaistarinoista Englannissa löytyy kauden 1986-87 Rothman’s Year Bookin jalkapalloraamatusta, jossa Portsmouthin joukkuekuvassa komeilee suomalainen pelaaja Marcus Winter. Miksi? Siksi, että Winter oli Portsmouthin harjoitusleirillä ja seura tarjosi hänelle kaksivuotista sopimusta. Winter ei kuitenkaan saanut työlupaa, koska ei ollut pelannut Suomen A-maajoukkueessa. Myös hyvän tuntusen Miika Juntusen siirto Oldhamiin kaatui työlupaan.