EM-halleissa kauan kaivatun mitalin paikka – syytä olla tarkkana jo avausiltana

Nooralotta Neziri on jopa potentiaalinen mestariehdokas EM-halleissa.

Yleisurheilu

EM-halleissa kauan kaivatun mitalin paikka – syytä olla tarkkana jo avausiltana

Yleisurheilun EM-halleissa on pitkästä aikaa suomalaisittain harvinaisen mielenkiintoinen kattaus. Ilmassa tuoksuu mitalin ohella merkit laajasta tason nousemisesta.

Jari Kupila
TEKSTI Jari Kupila
@JariKupila
JULKAISTU 4.3.2021

Suomalaisen yleisurheilun noususuhdanne näkyy hiljalleen myös arvokisaedustuksen laajenemisena. Vaikka maailman tai Euroopan tason kirkkaimpia huippuja ei vielä liiemmin näy, on suomalaisten taso selvässä nousussa.

Näkyvyys etenkin eurooppalaisen yleisurheilun kokonaisuudessa kehittyy kovaa vauhtia.

Yksi esimerkki tästä on torstaina alkavissa EM-hallikisoissa, joihin Suomi saa jalkeille peräti 19 urheilijan joukon. Lisäksi on ilahduttavaa, että iso osa tästä isosta porukasta on urallaan vielä kehittyvässä vaiheessa, moni ihan arvokisadebytanttikin.

Määrän lisäksi tämän kerran kisareissussa on myös mahdollisuus menestyä. Etenkin Nooralotta Neziri taistelee 60 metrin aidoissa vahvana mitaliehdokkaana, aivan nappikisassa jopa mestariehdokkaana.

Myös kauden komeetta Lotta Kemppinen painelee 60 metrin sileää aivan mitalitason vauhdeilla.

Näiden kahden hallikauden kuumimman suomalaisnimen ohella on hyvä huomata laaja hyppääjäosasto, jossa Kristiina Mäkelä on omilla hyvillä hypyillään mitalitaistelussa. Lisäksi juuri hyppääjien riveissä nähdään kisajoukkueen varsinainen jokerikortti Kristian Pulli.

Pullin hallivireestä ei ole mitään varmaa sanottavaa, mutta viime kesänä SE-tuloksen 827- pamauttaneen suomalaisen jaloissa on eväät todelliseen jättiyllätykseen myös näissä EM-hallikisoissa. Siksi jo torstain karsintahypyt kannattaa katsoa tarkasti.

Avausillan muita suomalaisia ovat erittäin mielenkiintoista kehitysvaihettaan urheileva Senja Mäkitörmä kuulan karsinnassa, Joonas Rinne 1500 metrin alkuerissä ja Daniel Kosonen miesten korkeuden karsinnassa.