Espanja kaatoi Ranskan 2-1 ja eteni EM-kisojen loppuotteluun. Jukka, jälleen klassinen kysymys: voittiko parempi joukkue?

Voitti ilman muuta. Espanja on ollut pelillisesti näiden kisojen paras joukkue ja nyt me saimme siitä uudenlaisen todistuksen.

Ensimmäisellä puoliajalla näimme hyökkäävän Espanjan, joka hyökkäsi monipuolisesti kaikilta kentän kaistoilta, kontrolloi keskikenttää ja ohjasi Ranskan hyökkäämään laitojen kautta. Toisella puoliajalla Espanjan tärkein tehtävä oli suojata johtoaan ja kontrolloida peliä. Siinäkin he onnistuivat täydellisesti.

Jos Englanti on saanut näissä kisoissa rapaa niskaansa, niin Ranskan esitys oli Espanjaa vastaan taktisesti luokaton, varsinkin ylöspäin pelatessa.

Ranska hyökkäsi käytännössä koko ajan yksipuolisesti laitojen kautta. Sekään ei olisi ollut vielä tuhoisaa, mutta etenkin Ousmane Dembelen puolelta oikealta tulleet viimeiset pallot olivat päättömiä. Niissä ei ensinnäkään ollut osoitetta ja sen lisäksi suurin osa keskityksistä oli korkeita palloja, jotka Espanjan puolustus hoiti Randal Kolo Muanin avausmaalia lukuun ottamatta likimain sataprosenttisesti.

Kaiken kruunasi toisen jakson ratkaisut.

Ensin Kylian Mbappé siirrettiin piikkiin ja häntä yritettiin tavoittaa samanlaisilla korkeilla keskityksillä, vaikka Mbappé ei olisi edes harkinnut pallon pukkaamista nenävammansa vuoksi.

Sitten kehiin heitettiin viimeiseksi vartiksi Oliver Giroud, mutta samaa ovenavauksella korkeiden pääpallojen tärkein keskittäjä Dembele otettiin vaihtoon. Ei ihme, ettei Giroudille saatu ottelun lopussa yhtään keskitystä.

Ranskan pelin perustana on näissä kisoissa ollut kivikova puolustus, mutta sekin horjui Espanjaa vastaan. Tärkein syy tähän oli juuri Espanjan monipuolisuus siinä, miten ja mistä ne haastoivat Ranskan keskikentän puolustavat pelaajat ja mitä kautta he loivat painetta Ranskan linjalle.

Ottelun loppua kohden Ranskan puolustus löysi tutun tasonsa, mutta toisaalta Espanja ei enää toisella jaksolla haastanut Ranskaa samalla tavalla kuin avausjaksolla.

Se, että Didier Deschamps rakensi Ranskan pelaamisen näissä kisoissa puolustuksensa päälle, oli sinällään ymmärrettävä ratkaisu, sillä Les Bleus ei ole enää samanlainen tähtijoukkue kuin se oli esimerkiksi MM-vuonna 2018.

Mbappé on toki maailman tämän hetken paras tai ainakin parhaita jalkapalloilijoita, mutta näissä kisoissa hän oli nenävammansa vuoksi varjo parhaiden aikojen Mbappésta. Antoine Griezmann on haamu entisestään, Giroud oli Saksassa enemmän tai vähemmän kisaturisti ja MM-joukkueen tärkein pelaaja Paul Pogba on tuhonnut oman uransa.

Dechamps laski, että jos Ranska ei päästä ottelussa maaliakaan, sillä on mahdollisuus mennä pitkälle – ja nyt se meni pitkälle. Ongelmana oli vain se, että kun Espanja meni johtoon ja Ranskan olisi pitänyt kaivaa jostain keinot luoda maalipaikkoja ja tehdä maaleja, niitä ei ollut – eikä Ranskalla ollut nyt sellaista talismaania, jollainen Mbappé olisi voinut terveenä ollessaan olla.

Mbappélta nähtiin Espanjaan pari väläytystä, joista kirkkain oli se millimetrin tarkka maalisyöttö, mutta kokonaisuudessaan kysymys oli muutamasta salamavalon välähdyksestä, ei koko kentän valaisemisesta, mitä Ranska olisi tiistaina tarvinnut.

Mbappésta näki myös kilometrien päähän, että hän vältteli pukkausten lisäksi kaksinkamppailuja suojatakseen nenäänsä. Siksi hän ei myöskään osallistunut juuri lainkaan Ranskan prässipelaamiseen.

Entä tapaus Lamine Yamal?

Ymmärrän hyvin, että nykypäivänä hehkutetaan Yamalin ennätyksellisiä ikätilastoja ja upeaa maalia Ranskaa vastaan, mutta isossa kuvassa ne ovat toissijaista viihdettä.

Paljon tärkeämpää on se, millaisesta pelaajasta me Yamalin kohdalla puhumme.

Pidän maailman kahtena tämän hetken parhaana jalkapalloilijana Mbappéa ja Vinicius Junioria. He molemmat ovat maagisia jalkapalloilijoita, mutta en silti näe, että heistä kummastakaan tulisi koskaan samantasoista jalkapalloilijaa kuin Lionel Messistä tai Cristiano Ronaldosta.

Lamine Yamalista voi sen sijaan hyvinkin kasvaa sellainen jalkapalloilija.

Enkä puhu nyt siitä, onko hän 16-vuotias tai 17-vuotias, vaan mitä hän tekee kentällä pelin aikana. Yamalin pelinäkemyksessä ja pelaamisessa on samanlaista kokonaisvaltaisuutta, joka on ollut leimallista Messin pelaamiselle. Kun siihen lisätään se, että hänellä on jo nyt kaikki tekniset valmiudet toteuttaa omat mielikuvitukselliset visionsa kentällä, koossa on sellainen paketti, että me saatamme hyvinkin seurata parhaillaan historiallisen tarinan alkamista.

Vini Junior ja Mbappé ovat enemmänkin Ronaldon kaltaisia pelaajia, joiden osallistumisen peliin ei ole yhtä kokonaisvaltaista mitä se on Messillä. Messi on pelin sydämessä, mutta Mbappé ja Vini Junior eivät ole ja siksi heistä kummastakaan ei tule uutta Messiä.

Mbappésta olisi voinut kasvaa Ronaldon tasoinen pelaaja, mutta hän hukkasi liian monta elintärkeää vuotta pelaamalla Ranskan liigassa, joka on kuitenkin eurooppalaisessa vertailussa b-luokan liiga. Toki Mbappén uralla alkaa nyt uusi luku Real Madridissa, mutta saako hän koskaan kurottua kiinni hukattuja vuosiaan? Epäilen.

Toki Yamalin kohdalla on muistettava, että hän on vasta pitkän tien alussa ja voi olla, ettei hänestä koskaan kasva ja kehity samanlaista pelaajaa kuin Messistä tai Ronaldosta. Rima on niin korkealla, että kaiken mennessä nappiinkaan mikään ei ole varmaa.

Kaiken lisäksi Yamalin uralla on omat vaaransa, kuten kaikilla muillakin lupaavilla nuorille pelaajilla. Voi tulla loukkaantumisia, voi tulla heilahduksia kehityksessä, voi tulla vääränlaisia seurasiirtoja tai sitten Yamalille käy kuin Pogballe ja fokus alkaa jossain kohtaa hajota.

Mutta oleellista Yamalissa on, että hän on tällä hetkellä harvoja ellei jopa ainoa pelaaja maailmassa, jolla on potentiaalia kehittyä Messin tai Ronaldon tasoiseksi pelaajaksi. Sen hän on näissä EM-kisoissa näyttänyt – ja se on jalkapallon kannalta paljon suurempi kysymys kuin se, kuka voittaa Euroopan mestaruuden.