Emil Ruusuvuori voi voittaa maailman parhaita, mutta hänellä on iso suomalainen heikkous

Emil Ruusuvuoren ongelma Jarkko Niemiseen verrattuna on, että hänet voidaan riisua helpommin aseista kuin Nieminen.

Muu urheiluTennis

Emil Ruusuvuori voi voittaa maailman parhaita, mutta hänellä on iso suomalainen heikkous

Emil Ruusuvuori on kärsinyt massakenttäkauden alussa kaksi murskatappiota. Odotettavissa ei ole sen parempaa, oikeastaan koko uralla. Eikä massatennispuutteita voi sivuuttaa olankohautuksella, koska ne vaikuttavat koko pelaamiseen.

Janne Eerikäinen
TEKSTI Janne Eerikäinen
@J_Eerikäinen
JULKAISTU 9.5.2021 | KUVAT All Over Press

Emil Ruusuvuori (ATP-74) säväytti kevättalvella Miamin Masters-kisassa voittamalla Alexander Zverevin kaltaisen tähtipelaajan ja etenemällä kolmella otteluvoitolla 16 parhaan joukkoon 96 pelaajan jättikisassa. Tämä kisa päätti alkuvuoden kovien kenttien kauden.

Kevään massakausi on alkanut kahdella murskatappiolla. Münchenissä Valko-Venäjän Ilya Ivashka (ATP-93) oli pääsarjan avauskierroksella parempi erin 6–1, 6–2. Madridin Masters-kisan karsinnan ensimmäisellä kierroksella Espanjan Roberto Carballes Baena (ATP-97) voitti Ruusuvuoren 6–2, 6–3. Molemmat ovat kelpo massakenttäpelaajia, mutta eivät nyt sen enempää, eikä Ruusuvuorella ollut jakoa.

Joku ehkä ajattelee, että mitä sitten? Ruusuvuori tekee ihan kelpo uran kovilla kentillä. Niin tekee. Mutta puutteet tulevat aina esiin massatenniksessä. Massalla ei ole tempoalibia tai mitään muutakaan, minkä taakse mennä.

Nopean tenniksen pelaaja

Ruusuvuori vetäytyi ensi viikon Rooman Mastersista treenatakseen massalla ja hoitaakseen kyynärpäätään. Käytännössä voi sanoa, että läpi uran massalla otteluvoitot ATP- ja Grand Slam -tasolla tulevat olemaan paljon kiinni arpaonnesta.

Ruusuvuori elää tempopelistään. Ennen muuta siitä, että molemmat pelaajat pitävät tasalaatuista tempoa ja palloa otetaan nopeasti pompun jälkeen takarajan päältä. Kun tällainen kiitoratataistelu löytyy, siinä kaatuu ja jää lopulta Ruusuvuorta passiivisemmaksi joskus sitten jopa itse Alexander Zverev.

Ruusuvuorelle on selvät vahvuudet, mutta heikkouksia pitäisi olla vähemmän.

On hyvä, että Ruusuvuorella on selvät vahvuudet, sitä hänen lyömisensä on molemmilta peruslyöntipuolilta tempopelissä kovapintaisella kentällä. Mutta muutakin tarvittaisiin, ja heikkouksia pitäisi olla vähemmän.

Massakentilläkin pelataan nykyisin takavuosia enemmän palloa myös pompun jälkeisestä noususta tai pompun korkeimmasta kohdasta ottaen. Mutta yhä vaaditaan paljon muutakin. Eikä Ruusuvuori välttämättä ole omimmillaan raa’an voiman tuottamisessa, vaan tempopelissä. Näissä on eroa. Massalla voimaa pitää tuottaa paljon myös hitaaseen palloon.

Massakenttäpelin armottomuus tulee siinä, että pelkkä tempo ei pure ja puhtaan osuman suorahkot lyönnit vaativat raakaa voimaa. John Isner junttaa kyllä massallakin, samoin moni muu voimapelaaja.

Alusta suosii enemmän kierteisiä lyöntejä. Voimakaskitkaisesta kentän pinnasta kierteet purevat luontevalla tavalla, kuten niiden on tarkoituskin purra. Energinen yläkierrepallo pomppaa korkealle, terävä alakierre pysyy matalana. Kovalla kentällä pallo saattaa liukua pinnoitetta pitkin niin, että vähän kaikki lyönnit ovat pompultaan samanlaisia, ja sellaisessa pelaamisessa Ruusuvuori on hyvä.

Miesten huipputennis massakentällä on perustilanteissa merkittävästi korkean pompun tuottamista. On jopa osa taktiikkaa suunnitella peli myös pompun korkeuden kautta. Toisen pelaamista vaikeutetaan olkapään tai pään korkeudelle pomppaavilla lyönneillä. Tällaisia lyöntejä korkeine kaarineen ei lyödä takarajan päältä, vaan pari metriä sen takaa.

Takarajan takana Ruusuvuorelta loppuu lyöntiarsenaalin lisäksi myös fysiikka. Hänen jalkatyönsä ei ole niin ketterää ja suoranaisen voimakasta, että hän pärjäisi juuri kenellekään huipputasolla liikkumalla vahvasti takarajan takana ja tuottamalla sieltä korkeakaarisia ja korkeapomppuisia, kovia peruslyöntejä.

Ja takamatka tämän tyylisissä ominaisuuksissa on sen verran pitkä, että ei sitä koskaan kiinni oteta, kun ollaan jo maailman huipputasolla. Korkeintaan pientä kehitystä voi tulla.

Ruusuvuoren suurimpia vahvuuksia on siis palloa vastaan tuleminen ja pallon ottaminen pompun jälkeen noususta suunnilleen takarajan päältä, myös rystyllä. Chilen Christian Garin on massakenttien jopa top 10 -pelaaja, ja hän osaa tehdä tämän asian massalla rystylläkin. Tavallaan Ruusuvuori voisi pelata tälläkin tyylillä kohtalaisen hyvin massalla, mutta tällainen kovan kentän tyylinen pallon ottaminen takarajan päältä vaatisi massalla enemmän silkkaa voimaa kuin kovalla kentällä, jossa jo olemassa olevan tempon ohjaaminen on arkea.

Nykyaikaisen massapelin nekin tilanteet, joissa palloa otetaan aikaisin, vaativat enemmän voimalyöntejä kuin kovan kentän tyylistä tempon ohjaamista. Ruusuvuoren haaste on juuri tässä, vaikka hän lyö sinänsä hyvin nousevaan palloon.

Kick-syötön puuttuminen tuo yksipuolisuutta

emil ruusuvuori

Ruusuvuoren vahvuuksia on pallon ottaminen pompun jälkeen noususta suunnilleen takarajan päältä, myös rystyllä.

Se, että kierteet purevat alustaan ja että tempo ei ole yhtä tasalaatuista ja kovaa kuin kovalla kentällä, aiheuttaa pakon ja toisaalta antaa mahdollisuuden pelata monenlaisilla etäisyyksillä. Ja kun mennään kauas takarajasta, on Ruusuvuori siis heikoilla fysiikkansa ja lyöntiensä luotimaisuuden takia. Kannattaa katsoa, kuinka Rafael Nadal pelaa massalla paljon sekä 2–3 metriä takarajan takana että kentän sisäpuolella. Kaikkea tarvitaan alustalla, joka suosii monipuolisuutta.

Massakentän alempi tempo ja kitkan tuoma kierteiden purevuus pakottavat rakentamaan pistettä. Rakentaminen ei tarkoita sitä, kuten kovalla kentällä, että lämätään 1–3 lujaa ja pitkää lyöntiä ennen kuin ratkaisupaikka aukenee, vaan kulmia täytyy osata avata jyrkillä lyönneillä (yläkierteellä siis), vaihdella pallon korkeutta, pituutta ja tempoa tai myllyttää maltilla, kierteillä ja marginaaleilla.

Vastustajaa liikutellaan hankalasti, lyödään liukkaalla alustalla kovaa kenttää enemmän takaisin samaan kulmaan, josta vastustaja lähtee, ja usein sen tyylisillä purevilla yläkierteillä, joita Ruusuvuorella ei ole. Kovalla kentällä jopa selän taakse eli takaisin lähtökulmaan lyöminen voidaan tehdä enemmän tempolla.

Massalla stoppari puree, alakierre samoin. Nämäkään tatsilyönnit Ruusuvuorella eivät ole parhaasta päästä.

Stefanos Tsitsipas on loistanut viime viikkoina massalla omissa syöttövuoroissaan. Kreikkalainen saa palloon kyllä halutessaan yli 210 kilometriä tunnissa vauhtiakin, mutta massalla hän on käynnistänyt pisteitä, avannut kulmia seuraaville lyönneille ja pitänyt vastustajat kaukana esimerkiksi loistavilla kick-syötöillä, joissa pallo pomppaa korkealle ja oikeakätisen lyömänä lentosuunnassa syöttäjästä nähden oikealle.

Arvata saattaa tämän artikkelin aihepiiristä, että Ruusuvuorelta kick-syöttö puuttuu kokonaan…

Dominic Thiem on maailman parhaita massapelaajia, ja hänen kick-syöttönsä kakkosruutuun pomppaavat karrikoidusti lähes oikeaan sivukatsomoon. Massakentällä syötön tärkein tehtävä on kentän avaaminen seuraavia lyöntejä varten tai vastustajan pelin hankaloittaminen monipuolisilla kierteillä.

Parhaat syötöt suorahkoja

Ruusuvuoren parhaat syötöt ovat suorahkoja. Suora syöttö ei pure massakenttään tehokkaasti. Pitää olla äärimmäisen hyvä sellaisen syötön syöttäjä saadakseen luotua etua. Esimerkiksi kova tällainen syöttö kakkosruutuun ulospäin ei avaa kenttää kick-syötön tavoin, koska kitka estää syötön purevuutta kovaan kenttään verrattuna. Palauttaja päinvastoin nauttii, jos joku tarjoaa massalla sopivia vauhdikkaita, suorahkoja syöttöjä.

Oikeakätisenä sivukierresyöttö ykkösruutuun on myös tärkeä keino avata kenttää. Tämäkään syöttö ei ole Ruusuvuorella yhtä tehokas kuin suorahko syöttö. On vaarana, että sivukierre ei pure tarpeeksi, jolloin syöttö asettuu palauttajalle tarjottimelle.

Suorahkot syötöt syöttöruutujen T-pisteeseen kentän keskustassa ovat massakentällä enemmän pelin sekoittelun keino, eivät jatkuvasti toimiva vaihtoehto.

Se, että Ruusuvuori ei osaa kick-syöttöä – niin kuin ei osaa kunnolla noin 20–30 prosenttia miesammattilaisista – haittaa massalla sekä ykkös- että kakkossyötössä. Tsitsipas tai Thiem heittävät näitä syöttöjä ison määrän myös ykkössyöttöinä. Paitsi että tällainen syöttö toimii ominaisuuksiltaan massakentällä, se on varma syöttö ja nostaa ykkössyötön onnistumisprosenttia.

Kakkossyötön kickin puuttuminen haittaa Ruusuvuorta myös siinä, että vastustajat ja heidän valmentajansa tietävät ennakkoon Ruusuvuorelta tulevan kakkossyötöllä pelkkiä sivukierresyöttöjä, joissa pallo kiertää palauttajasta katsoen oikealle, tai riskeerattuja suorempia syöttöjä. Jos uhkana olisi palauttajasta katsoen voimakkaasti vasempaan ja korkealle pomppaava kick, palauttajan valmistautuminen ja reagoiminen olisivat haastavampaa. Nyt Ruusuvuorta vastaan on melko helppoa palauttaa kakkossyöttöjä. Häneltä vaaditaan poikkeuksellisen laadukas syötön toteutus, jotta syöttö puree.

Myös kovilla kentillä pelatessa Ruusuvuoren suorahkot syötöt ja sivukierresyötöt vaativat yleensä äärimmäistä onnistumista. Hän ei ole mitenkään loistava syöttäjä. Moni tavallinen ammattilaispelaaja syöttää näitä syöttöjä 10–15 km/h kovempaa, paremmalla varmuudella ja ennen muuta tarkkuudella. Ruusuvuori osuu liian usein liian kauas viivoista myös kovilla kentillä. Kun tekniikka ei ole ihan kunnossa, syöttö menee murjomiseksi.

Medvedevillä samoja ongelmia

Joku ehkä ajattelee tänne asti luettuaan, että tulipas melkoinen puuteluettelo… Että eikös Ruusuvuori nyt jotain osaakin. Osaa kyllä, ja kuten sanottua, hän on loistava tempopelaaja nopeissa olosuhteissa tai silloin kun molemmat pitävät tempoa. Hän voi tällaisessa pelissä voittaa maailman parhaitakin.

emil ruusuvuori

Ruusuvuori on loistava tempopelaaja silloin, kun molemmat pelaavat kovaa tempotennistä.

Mutta kun olosuhteet ovat haastavammat tai kun vastustaja pystyy pelaamaan monipuolisemmin, on Ruusuvuori riisuttavissa aseista huomattavasti helpommin kuin esimerkiksi Jarkko Nieminen oli. Niemisellä oli kuitenkin paljon tasalaatuisia hyviä juttuja ja hän oli Ruusuvuorta kovempi urheilullisesti.

Se, että Ruusuvuori on tietynlaisten olosuhteiden tempopelaaja, kaventaa hänen menestysrepertuaariaan. Kovien kenttien tennis on niin suuressa roolissa ATP-tasolla, että niistäkin kisoista on kerättävissä aina riittävästi pisteitä voidakseen pysyä pitkään maailman huipulla mukana.

Mutta on hyvä tiedostaa, että huhtikuusta kesäkuun alkupuolelle asti häneltä ei kannata liiemmin odottaa mitään koko urallaan. Ruohokenttämenestyskin voi olla siinä ja siinä, koska myös sillä luonnonalustalla monipuolisuus ratkaisee enemmän kuin yksipuolinen tempon pitäminen.

Ruusuvuoren tyylisiä pelaajia kasvaa nykyiseen tennismaailmaan. Daniil Medvedev on maailmanlistan kolmonen ja eräänlainen parempi versio Ruusuvuoresta. Hän ei ole urallaan vielä voittanut otteluakaan massalla pelattavassa Ranskan avoimissa!

Medvedev on toisin kuin Ruusuvuori fyysisesti vahva ja kova liikkuja myös 2–3 metriä takarajan takana pelattaessa, mutta hänellekään ei ole luontevaa lyödä kranaatinheitintyyppisiä voimakkaita ja kaarevia yläkierteitä. Medvedev on erittäin hyvä elättämään tempoa kaukaa tai yhtä lailla takarajan päältä ja pelaamaan varman päälle suorahkoilla lyönneillä. Sellaisten toteuttaminen massakenttäpomppuun ja tempoon ei vain ole kovin helppoa. Aika usein hänelläkin suora rystylyönti jää massalla verkkoon tilanteessa, jossa ei jäisi kovalla kentällä.

Ruusuvuoren kannattaisi urallaan yrittää olla massatenniksen suhteen kylmänviileä. Koko kevään ajan saa tulla vaikka pelkkiä tappioita, mutta sen ei pitäisi antaa vaikuttaa tuloksentekokuukausiin.

Massakausi pitäisi ylipäänsä ottaa esimeriksi kahden kuukauden fysiikkatreenikautena, jossa ottelut ja etenkin voitot ovat bonus. Samalla kannattaisi käyttää massakentän vaatimuksia siihen, että kaukaa pelaaminen, kierteiden käyttö ja kulmien avaaminen kehittyisivät edes hieman, jotta niistä saisi vaikka prosentin lisää variaatiota kovien kenttien pelaamiseen.

Ympäristönsä tuote

Tennispelaajat ovat usein kulttuurinsa tuotteita, ja sitä osaa, mitä opettelee. Tennis näyttää juuri siltä, miten Ruusuvuori sitä pelaa, jos on hyvä suomalainen, Suomessa juniorina treenannut pelaaja. Yhtä lailla espanjalaiset yleensä hallitsevat voimakkaan kierrepelaamisen, koska pelaavat vuoden läpeensä massakentillä ja näkevät ympärillään sen tyylistä peliä.

Suomessa pelataan 8–9 kuukautta vuodesta hallissa kovilla kentillä. Keski-Eurooppaan verrattuna on se ero, että ei ole sisämassakenttiä. Tämä on rakenteellinen kysymys; halliyhtiöiden intresseissä ei ole kuntoilijoiden ja harrastajien sisäkaudella karsastamat massakentät. Kovat kentät ovat helppohoitoisia ja palvelevat 95 prosenttia hallien käyttäjäkunnasta.

Sisämassakenttien rakentaminen voisi olla Tennisliiton, urheiluakatemioiden ja urheiluopistoista tenniksen kilpavalmennukseen panostavien intresseissä. Näitä kenttiä tarvittaisiin, jotta suomalaiset pelaajat eivät jatkossakin olisi Emil Ruusuvuoren, Otto Virtasen ja kumppaneiden tavoin nopeiden olosuhteiden pelaajia.

Korkealla ammattilaistasolla painottuu kyky pelata hitaiden kenttien tennistä, ja hitaiden kenttien vaatimat ominaisuudet ovat yleisesti hyviä tennisominaisuuksia.

Ruusuvuoren urakulkua yksikään sisämassakenttä Suomessa ei enää muuttaisi, mutta seuraavien vuosikymmenten pelaajat saisivat enemmän muuta maailmaa kiinni ominaisuuksissa, jos läpi vuoden voitaisiin harjoitella massakentällä.

Emil Ruusuvuori

Suomeen pitäisi saada sisämassakenttiä. Sen muun muassa Emil Ruusuvuoren ura on osoittanut.

Tilaa Elmo  tarjoushintaan  6 kk 49 e Voit ostaa Elmon myös irtonumerona Lehtipisteestä tai diginä Lehtiluukusta.