Englannin kodissa on yllättävä halkeama, joka voi maksaa sille Euroopan mestaruuden

Harry Kane epäonnistui paineiden alla harvinaislaatuisesti rangaistuspotkussa Tanskaa vastaan, mutta pallo pomppasi onnekkaasti takaisin hänelle ja sitten se oli menoa.

EM2021Jalkapallo

Englannin kodissa on yllättävä halkeama, joka voi maksaa sille Euroopan mestaruuden

Englanti hyötyy kotiedusta, mutta se tuo sille myös paineita. Niiden vaikutuksesta saatiin esimakua välieräottelussa Tanskaa vastaan..

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 10.7.2021 | KUVAT All Over Press

Jalkapallon EM-kisojen finaalissa kohtaavat kaksi loistavaa jalkapallojoukkuetta. Ottelusta tulee todella tiukka.

Englanti hyötyy kotiedustaan. Ottelu pelataan täydellä Wembleyllä. Englanti tulee finaaliin voitettuaan Tanskan tiukassa ja jatkoajalle menneessä ottelussa 2-1. Raheem Sterling ohitti Joakim Mæhlen siirryttyään oikealle puolelle Jack Grealishin tultua kentälle ja tilanteesta tuli hieman kyseenalainen pilkku. Kasper Schmeichel torjui Harry Kanen hermopilkun, mutta Kane siirsi reboundin verkon perukoille.

Kanen pilkkuepäonnistuminen ennen maalia kertoo siitä, että vaikka Englanti on kääntänyt kaikki kivet rangaistuslaukausten suhteen, niin hermopaine Wembleyllä on kova. Italian joukkue hieroo varmasti käsiään, jos ottelu menee pilkuille, koska Englanti ja Kane on nyt osoittanut niissä haavoittuvuutensa.

Lisäksi Italialla on maalissa Gianluigi Donnarumma. Donnarumma hoiti Espanja-ottelun pilkkukisan odotetun hyvin ja Jorginho hoiti viimeisen pilkun varmasti maaliin.

Italia tulee finaaliin väsyneenä ja haavoittuneena, mutta valmiina. Emerson Palmieri paikannee jälleen Leonardo Spinazzolan jättämää aukkoa vasemman puolustajan paikalla. Oikean puolen laiturin, Federico Chiesan, pelaaminen on epävarmaa, sillä hänet jouduttiin vaihtamaan välierässä jalkakramppien kera pois. Jos Chiesa ei pelaa, niin Domenico Berardi aloittanee oikealla.

Chiesan pelaaminen tai pelaamattomuus on merkittävä asia, sillä tämän ottelun ratkaisu tullaan näkemään jommallakummalla laidalla.

Englannin laitauhka perustuu nopeuteen

Englanti

Gareth Southgate on saanut erinomaisen otteen Englannin maajoukkueesta.

Miksi näin on, johtuu siitä, että keskusta tulee olemaan tässä ottelussa kohtalaisen tukossa, mutta laidoilla on taktisen asetelman takia kysymysmerkkejä.

Keskustassa Italia tulee nappaamaan Kalvin Phillipsin ja Declan Ricen niin koviin pihteihin omien kymppiensä prässin kautta, ettei Englanti tule saamaan keskustan kautta kovin montaa kertaa pelaajaa vapaaksi, eli positiiviseen peliasentoon niin, että tällä on edessään pelitilaa. Keskikentän prässi on Italian yksi valttikorteista, joten Englannin on fiksua kiertää tämä. Jos se ei kierrä, niin Italia tulee saamaan paljon riistoja keskellä ja mahdollisuuksia iskeä vastaan.

Englannin vasemmalla laidalla aloittanee Raheem Sterling ja oikealla Bukayo Saka. Myös Jadon Sancho ja Phil Foden odottavat käskyä kentälle Sakan sijaan.

Englanti pelannee jälleen 4-2-3-1-muodolla, sillä 3-4-3-muotoon meneminen olisi ehkä liian iso muutos kovassa painetilanteessa. Lisäksi 3-4-3-muodossa Italialla olisi keskikentällä vapaa pelaaja, mikä ei Italiaa vastaan olisi ehkä kaikista paras valinta. Toki, jos Kane neutralisoisi Italian keskikentän pohjaa, Jorginhoa, niin keskikentällä oltaisiin numeraalisissa tasalukemissa. Tässä uhka on se, että loistava pallollinen toppari Leonardo Bonucci saisi liikaa tilaa.

Jos Englanti pelaa 4-2-3-1-muodolla, niin sen paras veto on yrittää lyödä Italia laidoilta. Raheem Sterling vastaan Giovanni Di Lorenzo on Englannille ihan kiva asetelma, sillä Englannilla on silloin siellä laidalla nopeusetu. Sterlingin nopeita pyrähdyksiä on todella vaikeaa kontrolloida, jos ei pysty vastaamaan hänen räjähtävään nopeuteensa. Myös Bukayo Saka vastaan Italian vasen puolustaja, Emerson Palmieri, on Gareth Southgaten mielestä varmaan nannaa.

Englanti on varmasti tietoinen Giorgio Chiellinin peloista puolustaa kymppialuetta ja tulee pudottamaan Harry Kanen linjojen väleihin. Silloin Englannilla on kaksi mallia – pelata pallo Kanen tai kombinaation kautta nopeiden laitureiden liikkeisiin tai pelata pallo nopeiden laitureiden jalkaan. Ensimmäinen malli nähtiin Tanskaa vastaan tasoitusmaalissa ja toista mallia Englanti hakee etenkin niin, että Sterling pääsee haastamaan Italian oikeaa puolustajaa.

Italian on tehtävä puolustaessaan siis kaksi asiaa hyvin.

Jorginhon ja topparikaksikon yhteistyön on oltava saumatonta kymppi Mason Mountin ja kärki Harry Kanen kontrolloimisessa. Italian toppareiden on kuitattava Kanen pudottautumisia, jotta Jorginho ei joudu kahden pelaajan väliin.

Toinen asia on se, että Italian on pystyttävä tukemaan laitapuolustajiaan hyvin, etteivät nämä joudu Englannin laitureiden kanssa juoksukisoihin.

Italian laitauhka perustuu Englannin 4-2-3-1-muodon heikkouksiin

Tanskan laitakastoihin perustuva pallollinen pelisuunnitelma Englantia vastaan oli pallon kanssa kohtalaisen toimiva. Tanska pääsi etenemään wing-backiensa kautta ihan kivasti, mutta viimeisellä kolmanneksella sillä loppui laatu. Italialla ei tule laatu loppumaan, joten jos Italian pelisuunnitelma on vähänkään toimiva laitapelin suhteen, voi Englanti olla ongelmissa.

Englanti

Roberto Mancini on palauttanut Azzurrin kunnian – ja tyylin.

Asetelma tulee olemaan se, että Italia muovaa jälleen 4-3-3-muotonsa 3-2-5-hyökkäysmuodoksi Englannin pohtiessa sitä, kuka ottaa Italian laitakastoilla olevat pelaajat. Vasemmalla Italialla on nouseva laitapuolustaja Emerson ja oikealla leveyteen hinautuva oikea laitahyökkääjä Chiesa. Myös Domenico Berardi saattaa olla tässä roolissa.

Englannilla on laitapuolustamiseen käytännössä kaksi vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto on se, että laitahyökkääjät paineistavat Italian hyökkäysmuodon laitimmaisia toppareita ja laitapuolustajat pomppivat Italian leveyksissä oleviin pelaajiin. Tätä se yritti Tanskaa vastaan, mutta laitapuolustajat olivat jatkuvasti myöhässä Tanskan houkuttaessa Englannin laitureita niin ylös. Englannin laitapuolustajien pomppumatkat venyivät liian isoiksi.

Toinen vaihtoehto on se, että laitahyökkääjät makaavat Italian leveyksissä olevissa pelaajissa ja Italian keskuspuolustusta paineistetaan keskeltä pomppaamalla. Tämä tosin olisi huono ratkaisu prässäämisen kannalta ja Englanti valuisi todennäköisesti todella alas. Italia pääsisi jauhamaan hyökkäysalueen pallonhallintoja ja niiden jälkeisiä raivoprässejä, joissa se on loistava.

Todennäköistä on, että Southgate tekee näistä sekoituksen, eli Englanti pelaa tavallaan toispuoleisella 4-2-3-1-blokilla.

Oikealla se voi pyytää Sakaa seuraamaan Emersonin, jolloin oikea puolustaja Kyle Walker seuraisi sisään tulevan Lorenzo Insignen. Vasemmalla vasen linkki Sterling voisi paineistaa sisään menevää laitapuolustajaa, jolloin vasen puolustaja Luke Shaw pomppisi Italian oikeaan laituriin Chiesaan tai Berardiin.

Oli miten oli, Englannin on käytävä nyanssitasolla läpi, mitä laitapuolustajat ja linkit tekevät, jotta leveyksissä olevat pelaajat tai vasemmalla taskuun tuleva Insigne ei saa liikaa tilaa.

Tulosveikkaus: Italia–Englanti 1-0

Englanti

Hän on täällä taas. Gianluigi Donnarumma on osoittanut olevansa maailman ehdotonta maalivahtieliittiä.