Kiteellä on pitkästä aikaa tulenkantaja, joka voi palauttaa koko seuran oikealle tielle

Sami Partanen päätti 25 kautta kestäneen Superpesis-uransa pelaajana viime kesänä. Nyt hän on Kiteen uusi pelinjohtaja.

PesäpalloViistopolkumies

Kiteellä on pitkästä aikaa tulenkantaja, joka voi palauttaa koko seuran oikealle tielle

Kiteen Pallo on etsinyt vuosikaudet oikeaa tietä. Nyt sillä on pelinjohtaja, joka voi palauttaa koko seuran oikealle kurssille.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 20.7.2023 | KUVAT All Over Press

Kiteen Pallo teki viime viikolla ratkaisun, jota monet osasivat odottaa. Se aikaisti kolmivuotisen pelinjohtajasopimuksen keväällä tehneen Sami Partasen pestin aloittamista ja siirsi puolitoista kautta Kiteen peliä johtaneen Juho Kaikon sivuun. Alun perin Partasen piti ottaa laikat käteensä vasta ensi kaudella.

Pesäpallon historia on opettanut, että pelinjohtajat tulevat ja menevät. Kiteen pelinjohtajan vaihdoksessa kysymys on kuitenkin suuremmasta asiasta kuin vain yhden pelinjohtajan vaihtumisesta toiseen.

Monille pitkäaikaisesti menestyneille pesäpallopaikkakunnille Sotkamosta, Vimpelistä, Hyvinkäästä ja Kiteestä alkaen on tyypillistä, että niille kehittyy voimakas pelillinen identiteetti.

Vimpelissä ja Hyvinkäällä uskotaan railakkaaseen ja läpilyöntejä rakastavaan lyöntipeliin, Sotkamossa ja Kiteellä taktisesti pitkälle viritettyyn taitopesäpalloon, jonka peruskivenä on tiivis ulkopeli.

Pesäpallotaktisten asioiden päällä on myös henkinen taso. Missä ilmapiirissä ja millaisella mentaliteetilla töitä tehdään ja pesäpalloarkea eletään.

Moni Pohjanmaalta Kiteelle siirtynyt pelaaja on esimerkiksi saanut huomata, että se mikä näytti lakeuksilla yksinkertaiselta ja selväjärkiseltä ulkopelitaktiikalta, onkin itäsuomalaisessa pesäpalloliturgiassa paljon tarkempaa ja monimutkaisempaa luettavaa.

Juuri tässä on se asia, mikä tekee Partasen aikakauden alkamisen Kiteellä merkittäväksi asiaksi.

***

Partanen on alkujaan Saaren Urheilijoiden kasvatti, mutta muutti Varosten kuuluisan pesäpalloperheen ottopojaksi mennessään 15-vuotiaana lukioon. Samaa ruokakuntaan kuului pesäpallon läpäisemien vanhempien lisäksi neljä pesäpalloilevaa poikaa, Vesa, Pasi, Jukka ja Mikko.

Partanen nousi Kiteen Pallon Superpesis-miehistöön 17-vuotiaana kollina kesällä 1997 ja kypsyi saman tien huippupelaajaksi, joka teki kaikilla mittareilla mitattuna häikäisevän uran pelaajana. Hän kävi katsomassa maailmaa Järvenpäässä, Kouvolassa ja Imatralla, mutta pelasi valtaosin urastaan Kiteellä.

Kun Partanen viime kesänä päätti komean peliuransa, vitriinissä oli kolme Suomen mestaruutta, viisi SM-hopeaa ja yksi pronssi. Itä-Länsi-otteluita Partanen ehti pelata 16.

Valtaisa peliura antaa Partaselle hyvän pohjan pelinjohtajaksi – mutta vielä tärkeämpää on ollut se, että hän on nähnyt jo pitkään itsensä tulevaisuuden pelinjohtajana. Siksi Partanen on kehittänyt ja kouluttanut itseään määrätietoisesti niin kokonaisvaltaiseksi valmentajaksi kuin myös pelinjohtajaksi, joka on valmis johtamaan peliä korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Partanen on tehnyt työtä myös junioreiden kanssa – niin valmentajana kuin pelinjohtajana. Tälläkin kaudella hän johti Kiteen Suomensarja-joukkueen peliä ja poikien Superpesis-joukkueen peliä ennen Superpesis-joukkueen puikkoihin hyppäämistä.

Tämä lisäksi Partasella on vielä kiteeläisen pesäpallon kannalta keskeinen ominaisuus: hän ymmärtää täydellisesti, mistä kiteeläisen pesäpallon dna ja identiteetti on tehty.

Lue myös: Sami Partanen on pesäpallokenttien ilopilleri, mutta hymyn takana on myös tylyä jäätä

Hän tietää, miten Kiteellä pesäpalloa on junioreille opetettu, mitä he osaavat ja mitä heiltä voidaan vaatia. Käytännön tasolla se tarkoittaa sitä, että Partanen pystyy ulosmittaamaan kiteeläisistä pelaajista irti kaiken sen maksimin, mitä heistä löytyy. Toki se vaatii silmää ja osaamista johtamis- ja peluuttamismielessä, mutta tietoon tai sen puutteeseen se ei kaadu.

Ja tässä tulee ero toisenlaisesta pesäpallokulttuurista tulleisiin pelinjohtajiin – nimiä mainitsematta.

***

Partanen on johtanut Kiteen peliä vasta kolme ottelua. Kaikki ovat olleet innoissaan Kiteen uudenlaisesta ja nopeasti muuttuneesta pelillisesti ilmeestä ja erinomaisesti esityksistä kivikovia Sotkamoa, Kouvolaa ja Mansea vastaan. Kiteellä oli käsi kiinni isoissa pisteissä jo Sotkamossa ja kotiottelussa Kouvolaa vastaan, mutta vasta kolmannessa ottelussa Mansea vastaan vieraissa Partasen tuoma parannus toi voiton.

Vaativana ja jopa särmikkäänä tunnetun Partasen taktisiin ratkaisuihin on turha vielä kolmen ottelun perusteella sen syvällisemmin kairautua, sillä Partasen prosessi on vasta pantu käyntiin.

Yhden selkeän viitteen tulevaisuudesta Partanen on kuitenkin jo nyt näyttänyt. Hän nosti joukkueeseen saman tien kaksi Kiteen omaa junioria, 18-vuotiaat Topias Kaksosen ja Jonne Matikaisen. Kumpikaan ei ollut pelannut ennen Partasen tuloa tällä kaudella yhtään ottelua.

Kolmannen Kiteen oman kasvatin, Lassi Vasaraisen, Partasen siirsi heti viuhkaan tartuttuaan neloseksi.

Ratkaisut ovat Partasen linjapuhe tulevaisuudesta. Kitee on joutunut vuosikausia naaraamaan pelaajia eri puolilta Suomea, mutta nyt tuulensuunta on muuttunut. Kiteellä luotetaan jälleen kiteeläisyyteen ja kiteeläiseen pesäpallokasvatukseen.

Toki mahdottomia Partanenkaan ei voi tehdä. Omia junioreita ei riitä Kiteellä jokaiseen ruutuun, mutta jonne heitä riittää, sinne heitä myös laitetaan – rohkeasti ja pelotta.

***

Kiteen seurajohdon hurjista tavoitteista voi jokainen olla omaa mieltään, mutta Kiteen kaltaisen pienen paikkakunnan kannalta Partasen tie on ainoa oikea tie. Jos joukkueen runkoa ei voida rakentaa omien junioreiden varaan, silloin ollaan vaikeiden yhtälöiden äärellä.

Kiteeläisissä pelaajissa on hyvää myös se, että heistä osa asuu Kiteellä ympärivuotisesti. Vielä tärkeämpää on, että myös Partanen asuu Kiteellä. Pesäpallossa on siirrytty aikaan, jossa pelinjohtajat ovat eräänlaisia palkkasotureita, jotka asuvat paikkakunnalla vain kesäisin ja käyvät siellä talvisin lähinnä vain leirien yhteydessä.

Sillä, että Partasen kaltainen legendaarinen ja sosiaalisesti lahjakas pelinjohtaja-valmentaja asuu ja elää ympärivuotista arkea Kiteellä, on suuri merkitys koko kiteeläiselle pesäpalloyhteisölle – pelaajille, junioreille, seuratyöntekijöille ja kannattajille.

Kysymys ei ole vain pesäpallon lajiteknisten ja taktisten salaisuuksien opettamisesta pelaajille, vaan siitä, että hän on kasvot koko Kiteen Pallolle. Tulenkantaja, joka luo omalla värikkyydellään ja tunteella elämisellä innostusta ja uskoa, että Kiteellä on edelleen paikka Superpesiksen kartalla – ja tulevina vuosina jopa sen huipulla.

Siihen tehtävään Partanen on paras mahdollinen valinta Kiteen Pallolta.