Imatran Pallo-Veikot oli pitkään Itä-Suomen lippulaiva pesäpallokartalla ja karjalalaisen pesäpalloperinteen menestynein vaalija. Sen valtakausi ulottui 1970-luvun alusta 1990-luvun alkuun asti, jona aikana IPV voitti neljä Suomen mestaruutta, kolme SM-hopeaa ja yhden pronssin.

Mutta sitten ajat muuttuivat, nopeasti ja terävästi. Ensin romahti sen rajantakainen naapuri Neuvostoliitto, sitten IPV. Kun IPV putosi Superista syksyllä 1996, se meni suosiolla hakemaan vauhtia suoraan Suomensarjasta. Se palasi takaisin Superiin vuonna 2000. Vuoden 2003 Superista tippumisen se kesti vielä ja nousi saman tien takaisin, mutta syksyllä 2006 IPV joutui taloudellisten syiden vuoksi luopumaan Superpesis-paikastaan.

Nyt IPV on tullut takaisin seuraa pyörittävän Jani Valkeapään johdolla. Se sijoittui nousunsa jälkeen 2017-2020 neljänä vuonna peräkkäin yhdeksänneksi, kunnes viime kaudella IPV oli kauden suurin yllättäjä – ensin runkosarjassa ja sitten pudotuspeleissä, joissa se oli yhden lyönnin päässä pudottaa Suomen mestaruuden voittaneen Manse PP:n puolivälierissä.

IPV perustettiin alkujaan vuonna 1955. Se nousi SM-sarjaan syksyllä 1958 ja pelasi pääsarjassa vuotta 1970 lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1996 saakka.

Ensimmäinen kultakausi ajoittui 70-luvulla, jolloin IPV voitti kaksi Suomen mestaruutta, 1977 ja 1978, ja yhden pronssin, 1973. Toinen menestyskausi alkoi vuonna 1986, kun IPV voitti kolmannen Suomen mestaruutensa. Sen jälkeen joukkueeseen alettiin satsata ja IPV voitti ensin vuosina 1989 ja 1990 SM-hopeaa ja 1991 kaikkien aikojen joukkueellaan Suomen mestaruuden. IPV:n sen ajan suurjoukkue nosti vielä kerran kättään voittamalla hopeaa syksyllä 1993, mutta sitten alkoi nopea syöksy ja sen ajan tähtijoukkue levisi käsiin.

Sulo Lipsasen dynastia

Vaikka yksikään suurempi savotta ei ole koskaan yhden ihmisen ansiota, Sulo Lipsasen rooli IPV:n historiassa ja etenkin sen suurissa menestyksen vuosissa on täysin keskeinen. Lipsanen pelasi itse pesäpalloa Tainionkosken Tähdessä – yhden kauden mestaruussarjassakin –, kunnes hän perusti yhdessä muiden pesäpallohenkisten ihmisten kanssa IPV:n pesäpallon erikoisseuraksi.

Lipsasen perustama ja omistama rakennusliike loi vankan perustuksen IPV:n menestykselle. Joukkueeseen pystyttiin hankkimaan nimekkäitä vahvistuksia omien junioreiden lisäksi. Esimerkiksi IPV:n kaikkien aikojen TOP10-listalla on vain neljä IPV:n omaa kasvattia, Ilpo Kytösalmi, Kari Uosukainen, Kari Stenberg ja Riku Kytösalmi.

Tässä yhteydessä on pakko mainita myös viides tärkeä IPV:n kasvatti ja listan 11:s pelaaja, jos sellainen olisi valittu. Hän on IPV:ssä koko uransa pelannut ja ainoana pelaajana kaikki IPV:n neljä mestaruutta voittanut Arto Lippojoki.

IPV:n 90-luvun romahduksen takana oli kaksi merkittävää syytä. Sulo Lipsanen ja Lipsasen suku vähensivät tukeaan IPV:lle, minkä lisäksi juniorityö lyötiin laimin. Riku Kytösalmi on viimeinen IPV:n juniorimyllyn tuottama huippupelaaja. Nyt juniorimylly on saatu pyörimään uudelleen ja nykyisessä IPV:n Superpesis-miehistössä on Rasmus Surakan ja Miitri Pesosen johdolla valonsäikeitä tulevaisuudesta. Ja syytä onkin, sillä IPV on ollut viimeiset vuodet Superin vilkkain osto- ja myyntiliike.

IPV:n historiassa on myös se erikoispiirre, että se on pelannut 67 vuoden aikana kolmella eri kentällä. Ensin Maneesin kentällä 1955–1978, sitten Linnalassa 1979–2015 ja viimeiset kuusi vuotta Ukonniemessä.

Imatran Pallo-Veikkojen kaikkien aikojen pelaajat

1. Ilpo Kytösalmi

Yksi kaikkien aikojen pelaajista pesäpallon historiassa ja IPV:n suurin seuraikoni. Maneesin taikurin ura ulottui kaudesta 1964 kauteen 1985. Pelasi koko uransa, 22 kautta, IPV:ssä ja niistä 21 kautta pääsarjassa. Valittiin vuonna 1970 Vuoden lukkariksi, vaikka IPV pelasi juuri tuolloin Suomensarjassa. Vuoden pesäpalloilija 1971. 13 Itä-Länttä. Suomen mestari 1977 ja 1978, SM-pronssia 1973. Aloitti uransa lukkarina, mutta siirtyi sitten ulkokentälle ja oli yksi historian parhaista 2-polttajista. Sisällä liukas kärkimies. Pystyi etenemään, vaihtamaan ja kotiuttamaan. Tyylikäs ja pidetty pelaaja. Riku Kytösalmen isä.

2. Pentti Lipponen

Tyrnävän Tempauksen kasvatti siirtyi Riihimäen Pallonlyöjien ja Oulun Lipon kautta Imatralle 1974 ja pelasi IPV:ssä 15 kautta. Isossa roolissa 1977 ja 1978 ja vielä 1986 mestaruuksissa. Raskaansarjan kotiuttaja, numero 4 tai 5. Vuoden lyöjäkuningas 1986. Ulkona erinomainen ykkösvahti. Ulottuva ja kova käsi. Kuusi Itä-Länttä.

3. Rauli Rapo

Riihimäen Pallonlyöjien kasvatti, joka pelasi IPV:ssä vuosina 1973–83 yhteensä 11 kautta. Voitti IPV:ssä kaksi Suomen mestaruutta ja yhden pronssin. Vuoden pesäpalloilija 1974, seitsemän Itä-Länttä IPV:ssä. Ulkona tyylikäs ja varma kakkoskoppari. Sisällä erinomainen etenijä ja vaihtaja, pelasi yleensä numerolla 2, mutta pystyi pelaamaan myös kärkenä.

4. Vesa Mikkola

Huippuluokan kotiuttaja ja yksi IPV:n toisen suuren menestyskauden keskeisiä avainpelaajia. Ulkona varmaotteinen ykkösvahti. Vuoden pesäpalloilija IPV:n mestaruusvuonna 1991, lyöjäkuningas ja tehotilaston voittaja 1988. Alkujaan Kouvolan Pallonlyöjien kasvatti. Pelasi IPV.ssä yhdeksän kautta 1987-95. Voitti tänä aikana mestaruuden lisäksi kolme hopeaa. Kahdeksan Itä-Länttä, joista seitsemän Imatralla.

5. Kari Uosukainen

IPV:n oma kasvatti, joka on jäänyt turhaan nimekkäämpien tähtipelaajien varjoon. Pelasi IPV:ssä 14 kautta vuosina 1975-89 ja voitti tänä aikana kolme mestaruutta ja yhden hopean. Elintärkeässä roolissa numero kolmosena. Huippuvarma pomputtaja. Ulkona luotettava kakkosvahti. Kaksi Itä-Länttä.

6. Kari Stenberg

Pelasi mestaruuskaudella 1977 jo yhden pelin, mutta murtautui varsinaisesti IPV:n pelaavaan kokoonpanoon seuraavalla kaudella – ja silloinkin kausi päättyi mestaruusjuhliin. Pelasi IPV:ssä yhteensä 10 pääsarjakautta. Pelasi kauden 1985 IPV:n kakkosjoukkueessa Suomensarjassa, mutta palasi takaisin SM-sarjamiehistöön seuraavana vuonna ja oli joukkueensa paras ja tärkein pelaaja, kun IPV voitti kolmannen mestaruutensa. Valittiin 1986 Vuoden pesäpalloilijaksi. Hyvä vaihtaja, nopea etenijä, ulkona hyvä 3-polttaja. Pelasi koko ajan sata lasissa. IPV:n oma kasvatti.

7. Kari Tapanen

Kiteen Urheilijoiden kasvatti, joka löi itsensä läpi jo Kiteellä. Siirtyi IPV:hen kaudeksi 1988 ja pelasi Imatralla vuoteen 1994 saakka. Yksi kaikkien aikojen varmimpia pomputtaja, pelasi elintärkeässä pääpelintekijän roolissa. Kärkilyöntitilaston kakkonen 1991, kolmonen 1992. Hoiti ulkona takuuvarmasti 3-vahdin tontin. Voitti IPV:ssä yhden mestaruuden ja kolme hopeaa. Pelasi kuusi Itä-Länttä, joista viisi Imatralla. Ollut peliuransa jälkeen aktiivinen seuratoimija IPV:ssä.

8. Pertti Laakso

Entinen käsipallolupaus, joka valitsi lopulta pesäpallon. Riihimäen Pallonlyöjien kasvatti siirtyi Hyvinkään ja Kiteen kautta Imatralle 1988. Pelasi IPV:ssä kahdeksan kautta. Kuului yhden mestaruuden ja kolmen hopean voittaneiden pelaajien ketjuun. Erittäin liukas ja hyvä etenijä, pelasi valtaosin numero kakkosena. Ulkona monipuolinen pelaaja. Yksi oman aikansa parhaista koppareista, pystyi pelaamaan myös kolmospolttajana. Seitsemän Itä-Länttä, joista viisi IPV:ssä. Toimii edelleen valmennustehtävissä IPV:n Superin taustalla.

9. Jukka Holttinen

Tapasen ja Laakson lisäksi kolmas Kiteeltä kaapattu tähtiluokan pelaaja. Pelasi IPV:ssä viisi kautta vuosina 1990-1994. Yksi kaikkien aikojen lukkareista. Oli myös loistava sisäpelaaja. Erinomainen tarkkojen lyöntien kotiuttaja, pystyi myös vaihtamaan, erinomainen etenijä. Voitti Imatralla yhden mestaruuden ja kaksi hopeaa ja valittiin vuonna 1991 Vuoden lukkariksi. 13 Itä-Länttä, joista neljä Imatralla. IPV-vuodet olivat vain osa Holttisen komeaa uraa. Voitti mestaruuden myös Oulun Lipossa Kiteen Pallossa. Valittiin Lipossa 1998 Vuoden pesäpalloilijaksi ja Vuoden lukkariksi ja Kiteellä 1995 ja 2000 Vuoden lukkariksi.

10. Riku Kytösalmi

IPV:n juniorimyllyn viimeinen suuri kultajyvä. Nousi 18-vuotiaana IPV:n edustusjoukkueeseen 1988 ja pelasi Reds-paidassa syksyyn 1993 saakka. Voitti tänä aikana mestaruuden ja kolme hopeaa. Monipuolinen pelaaja, joka pystyi etenemään, vaihtamaan ja kotiuttamaan. Ulkona erinomainen polttaja. Pelasi IPV:ssä valtaosin 2-polttajana. Pelasi urallaan 10 Itä-Länttä, joista neljä Imatralla.