Kun kiinnostuin F1-autoilusta vuonna 1978, oli sarja hyvin erilainen. Kilvanajo oli ykkösasia, varikolla haisi bensa ja jopa kuljettajatkin hieroivat likaisia käsiään trasselituppoihin. Kaikki pyöri, kuten oli aina pyörinyt, vauhdin ja kisamenestyksen ympärillä. Tallien henkilökunnat puhalsivat yötäpäivää yhteen hiileen, jotta autoista saatiin maksimaalinen radalla irti.

Ymmärrän, että aika kultaa muistot, mutta kun katsoin sunnuntaiyönä Miamin GP:tä ja sitä hulabaloota, mikä lajin ympärillä siellä koko viikonlopun ajan oli, haukoin henkeäni pariinkin otteeseen. Tähän on tultu. Vain viihde on enää tärkeää.

Kuljettajat esiteltiin sunnuntaina lähes irvokkaasti yleisölle ja tunsin myötähäpeää heidän puolestaan. Mietin, että ketä tuollainen keinotekoinen esittelyshow mahtaa kiinnostaa. Sitten muistin, että myös Austinin kisassa pari vuotta takaperin kuljettajat esitteli yleisölle nyrkkeilyotteluiden juontaja hölpötyksineen ja sekin tilaisuus oli lähinnä naurettava meille eurooppalaisille.

Ehkä amerikkalaiset sitten tykkäävät sellaisesta?

***

En ole varma, onko tavallisella rahvaalla varaa lähteä F1-yleisöksi Miamin kisaan, niin suolaset lippujen hinnat siellä ovat. Väkeä kuitenkin lehtereillä piisaa. Yleisössä pörrää paljon varakasta väkeä ja silmäätekeviä.

Iso osa F1-ohjelmaa Amerikan viikonlopun aikana tuntuikin pyörivän kaikenmoisten julkkisten ympärillä ja heitä oli niin lähtösuoralla kuin sen liepeillä. Saattoi jopa olla niin, että kuljettajat olivat jopa velvoitettuja ottamaan jonkun verran osaa patsasteluun näiden julkkisten seassa. Ainakin heistä oli eri medioissa paljon juttuja eri julkkisten kanssa.

Ennen vanhaan kuskien täytyi osallistua edustamansa tallin omien yhteistyökumppanien iloksi järjestettyihin tilaisuuksiin, mutta ne olivat suljettuja ja tarkasti ajallisesti rajattuja. Kuljettajien haluttiin keskittyvän auton kilpailukyvyn virittämiseen ja valmistautumiseen itse kisaan. Kuskin tuli pitää ajatukset kisaamisessa ja siihen oli syynsä.

***

Seuraan tätä amerikkalaista hulabaloo-trendiä huolestuneena. Helposti nimittäin unohdetaan, että formula ykkösissä on kyse hengenvaarallisesta lajista, jossa pienestäkin keskittymiskyvyn herpaantumisesta kuljettajalta voi lähteä henki. Jos kuskin ajatus ei kisaviikonloppuna ole täysin ja pelkästään ajamisessa, voivat seuraukset olla totaalisen karmaisevat.

En sano, että lajin vaarallisuutta pitää mitenkään erityisesti hehkuttaa, mutta on pidettävä mielessä, että tämä laji vaatii kovaa keskittymistä. Tässä lajissa on kuolema läsnä jokaisella kerralla, kun auto kurvataan radalle. On tunnustettava, että iso osa lajin kiinnostavuutta ja viehättävyyttä tulee juuri tästä vaaramomentista.

Olen yhä intohimoinen F1-seuraaja. Minulle lajissa on kyse autojen rakentamisesta ja säätämisestä, mahdottoman tekemisestä mahdolliseksi radalla, vaaran uhkaamisesta ja kilpailusta. Hulabaloot voi puolestani jättää muihin ympyröihin.