HIFK polvistui Raimo Helmisen sensaation edessä – ”En olisi uskonut koskaan TPS:n finaalipaikkaan”

Unelma on murskana. Jarno Pikkarainen ei saanut päättää HIFK-pestiään SM-loppuotteluun,

JääkiekkoLiiga

HIFK polvistui Raimo Helmisen sensaation edessä – ”En olisi uskonut koskaan TPS:n finaalipaikkaan”

HIFK:n matka jatkuu pronssipeliin - mutta TPS ja Raimo Helminen pelaavat SM-finaalissa. Samuel Savolainen avaa TPS:n ihmettä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 3.5.2021 | KUVAT All Over Press

Samuel, TPS eteni Liigan finaaleihin kaatamalla HIFK:n neljännessä välierässä 3–2 jatkoajalle ja otteluvoitot turkulaisille 3–1 – onko se sinulle yllätys?
Aika moni on joutunut korjaamaan näkemyksiään kauden aikana TPS:stä ja niin täytyy minunkin tehdä. Jos minulta kysyttiin ennen kautta, en olisi uskonut TPS:n finaalipaikkaan. Enkä olisi uskonut vielä pitkälle syksyyn, jos edes kevääseen. Syy oli se, että yhden vuoden projektit harvoin ovat johtaneet mihinkään hyvään, jollainen tämä Raimo Helmisen johdolla oli. Nyt tuloksellisesti on revitty jo maksimit irti ja vielä tärkein ottelusarja on edessä. Rehdisti voi myöntää, että en uskonut edes siihen, että Raimo Helminen olisi oikea mies vetämään tätä projektia.

Lopputulos kuitenkin ratkaisee. Lopputulos ei kysy sitä mitä mieltä kukaan muu oli. Hatunnosto siis TPS:n suuntaan, finaalipaikkaa voi jo luonnehtia suureksi onnistumiseksi. Siitä hatunnosto myös valmennustiimille. Suurin syy siihen on, että TPS oli ensimmäisessä välierässä vastaantulija ja HIFK sai pelattua sen vahvuudet pois. Välieräsarjan edetessä roolit kuitenkin vaihtuivat – ja TPS oli joukkueista se, joka pystyi kääntämään pienet marginaalit edukseen. Se oli keskialueella tiiviimpi joukkue ja omalla alueella pitivät HIFK:n laukaukset pääosin vaarattomana. Se pakotti HIFK:n räiskimään kiekkoa enemmän kuin että maalinteon tukitoimet todella olivat kohdallaan, eikä HIFK päässyt riittävän usein ykkössektorin paikoille. Iso kunnia tietysti kuuluu myös välieriin maalin suulle laitetulle Karri Rämölle, jonka käsi nousi vielä kerran lyömään, vaikka ensimmäinen peli olikin vaikea.

Niinhän sanotaan, että voittajilla on oikeat vastaukset – ja niin se asia on.

Mihin ottelusarja ratkesi?
Pienemmässä kuvassa sitä on vaikeaa sanoa, sillä CMore olikin CLess – ja jatkoaikaa ei saatu kenellekään ruutuun. Eemil Viro kuitenkin Ylen Kiekkokierrokselta kuultuna teki jatkoaikaosuman ja se on myös pienessä kuvassa TPS:n tämän kauden kuva. Muukalaislegioona ei ollutkaan muukalaislegioona, vaan nuoret pelaajat ovat nousseet keskiöön. Usein liigan nuorista tähdistä puhuttaessa nousee ensimmäisenä esille Anton Lundell – mutta TPS:n tarinaan liittyy myös monen nuoren pelaajan esiinmarssi tällä kaudella, eikä vähiten juuri Viron. TPS on onnistunut käyttämään hyödyksi sen suurinta pääomaansa nuoria pelaajia.

Myös TPS:n kärkipelaajat olivat Josh Kestnerin johdolla parempia. Kestner teki nytkin maalin, kun TPS sitä kipeimmin tarvitsi. Ja jos katsoo HIFK:n kärkihyökkääjiä pudotuspeleissä – Ville Leskinen 0 tehopistettä, Anton Lundell 1+0, Jere Sallinen 2+0 ja Alex Broadhurst 0+3… ei tuollainen vain riitä mihinkään. Ja varsinkaan finaalipaikkaan.

Miksi HIFK:n finaalipaikka karkasi?
Vahvan ensimmäisen välierän jälkeen HIFK lähti ehkä liikaakin mukaan TPS:n päästä päähän -peliin, eikä onnistunut muokkaamaan pelin virtausta itselleen optimaaliseksi. IFK oli hieman aseeton purkamaan TPS:n koulupoikaprässiä, vaikka sillä olikin tarpeeksi paikkoja ratkaista peli. Lisäksi HIFK ei kunnioittanut riittävästi pelin laadullisia ja usein toistuvia tekijöitä, kuten keskialueen ylittämistä riittävän tuottavasti ja toisteisesti. Myös pienet asiat aloituksista ja peluutuksesta lähtien suosivat TPS:ää.

HIFK ei yksinkertaisesti onnistunut muokkaamaan pelin virtausta itselleen optimaaliseksi. Iso kysymys, johon emme tiedä vastausta on, miten paljon koronavirusaalto lopulta vaikutti HIFK:n kuntopohjaan. Herää kuitenkin moni kysymys myös siitä, että olisiko HIFK voinut tehdä myös jotain pelillisesti paljonkin toisin? Ja se on ollut liian usein kysymys keväisin HIFK:n suhteen, eikä asiaan ole tullut urheilujohtaja Tobias Salmelaisen aikana muutosta – lähinnä päinvastoin.

Mielenkiintoista on siis nähdä, miten HIFK tästä jatkaa Ville Peltosen – joka on uutisoitu HIFK:n seuraavaksi päävalmentajaksi – komennossa.

Finaaleissa TPS kohtaa Lukon, millainen haaste sieltä tulee vastaan?
Kovin mahdollinen. Kaikki kunnia TPS:n aiemmille pudotuspelivastustajille HIFK:lle ja Pelicansille, mutta ollaanpa rehellisiä: Lukko on aivan eri tason vastustaja ja on tähän saakka ollut Liigan kovin joukkue, joka on osoittanut pystyvänsä muokkautumaan mihin tahansa pelilliseen haasteeseen, joka sille on heitetty.

Haaste on siis suurin mahdollinen, mutta se haaste mittaa myös lopullisesti TPS:n.

Lue myös: Raimo Helminen heitettiin roskakoriin, koska ei mahtunut valmentajana ahtaaseen muottiin

Lue myös: Miksi Tappara lässähti kauden tärkeimmällä hetkellä?

Tilaa Elmo  tarjoushintaan  6 kk 49 e .

Voit ostaa Elmon myös irtonumerona

Lehtipisteestä tai diginä Lehtiluukusta