Huojentavia uutisia Leijona-leiristä – Valtteri Filppula valmis jatkamaan maajoukkueuraansa

Valtteri Filppula voitti viime keväänä olympiakultaa ja maailmanmestaruuden.

JääkiekkoLeijonat

Huojentavia uutisia Leijona-leiristä – Valtteri Filppula valmis jatkamaan maajoukkueuraansa

Valtteri Filppula ei ole lyönyt lappua Leijonien suhteen luukulle, vaikka hän jättääkin väliin Sveitsin EHT-turnauksen.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 5.12.2022 | KUVAT All Over Press

Epävarmuus Valtteri Filpppulan maajoukkueuran jatkumisesta voidaan unohtaa ainakin toistaiseksi. Leijonien GM Jere Lehtinen vahvisti maanantaina Leijonien tiedotustilaisuuden yhteydessä, että Filppula on ilmoittanut olevansa edelleen valmis pelaamaan Leijonissa.

”Vatteri ei ole mukana tässä maajoukkueessa, vaan keskittyy täysin Sveitsin liigaan. Hän ei ole kuitenkaan lyönyt lappua luukulle Leijonien suhteen, vaan on edelleen valmis pelaamaan Leijonissa jatkossa”, Lehtinen sanoi.

Sveitsiläistä Geneve-Servette HC:tä edustava Filppula kuului viime talvena Leijonien kultamitalijoukkueeseen Pekingin olympialaisissa sekä Suomen maailmanmestaruusmiehistöön kevään MM-kisoissa.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen nimesi maanantaina joukkueen Sveitsin EHT-turnaukseen. Joukkueessa on kuusi ensikertalaista: Sami Niku, Topi Niemelä, Sebastian Repo, Janne Kuokkanen, Tommi Tikka ja Joona Ikonen.

Maalivahdit

Lassi Lehtinen, TPS

Emil Larmi, Växjö (SHL)

Puolustajat

Sami Niku, JYP

Topi Niemelä, Kärpät

Atte Ohtamaa, Kärpät

Jarkko Parikka, Ilves

Sami Lepistö, Langnau (Sveitsi)

Juuso Vainio, Fribourg (Sveitsi)

Elmeri Eronen, Timrå (SHL)

Julius Honka, Luulaja (SHL)

Miika Koivisto, Växjö (SHL)

Tony Sund, Rögle (SHL)

Hyökkääjät

Joona Ikonen, Ilves

Tommi Tikka, Ilves

Eemeli Suomi, Ilves

Iiro Pakarinen, HIFK

Joonas Kemppainen, Kärpät

Sebastian Repo, Lukko

Miro Aaltonen, Kloten (Sveitsi)

Markus Granlund, Lugano (Sveitsi)

 

Teemu Hartikainen, Geneve (Sveitsi)

Janne Kuokkanen, Fribourg (Sveitsi)

Harri Pesonen, Langnau (Sveitsi)

Toni Rajala, Biel-Bienne (Sveitsi)

Arttu Ruotsalainen, Kloten (Sveitsi)

Mikael Ruohomaa, Leksand (SHL)

Juhani Tyrväinen, Luulaja (SHL)