Jussi, ennen kuin mennään itse otteluun, on pakko kysyä, oliko päätös pelata ottelu loppuun oikea päätös?

On sanomattakin selvää, että olemme kaikki huojentuneita siitä, että Christian Eriksen selvisi todella shokeeraavasta tilanteesta. Tuollaisen episodin jälkeen oli kieltämättä outoa, että ottelua jatkettiin. En osaa kuitenkaan ottaa täsmällisesti kantaa siihen, oliko päätös oikea vai väärä. Toivottavasti Eriksen kuntoutuu ja asiat menevät hyvin.

Mutta sitten itse otteluun. Suomi voitti ottelun sensaatiomaisesti 1–0. Mihin Huuhkajien voitto perustui?

Se perustui kolmeen asiaan.

Yksi niistä asioista ei ollut pelirohkeus tai toisen jakson parempi uskallus, kuten meille television katsojille kerrottiin. Kyllä taustalla oli ihan oikeita futisasioita.

Ensimmäinen asia oli se, että Suomi oli pelisuunnitelmassaan kiinni Markku Kanervan pienten maaliodotteiden jalkapallossa. Pelistä otettiin kaikki tempo pois, omassa pallonhallinnassa ei ollut minkäänlaista riskiä ja metrejä yritettiin voittaa turvallisesti voittavin peliteoin. Se ei ollut kaunista. Se ei ollut aktiivista tai rohkeaa. Se oli tiivistä etenemisen estämistä, boksin puolustamista ja hyökkäyssuuntaan menetysten välttelyä ja metrien voittamista.

Se on yksi tapa, jolla heikompi pelaajamateriaali voi pärjätä.

Toinen asia oli se, että Suomi pystyi reagoimaan ensimmäisen jakson aikana sen pelissä ilmenneisiin ongelmakohtiin. Näiden ongelmakohtien takia Tanska vyörytti ensimmäisellä jaksolla vaarallisia hyökkäyksiä ja oli matkalla kohti parempia ja parempia maalipaikkoja. Kun Suomi korjasi nämä asiat, Huuhkajat sai mahdollisuuden pelata ottelussa tuloksesta.

Suomen pelisuunnitelma oli kahta ongelmaa lukuun ottamatta siis oikeanlainen.

Puolustuspelissä oli ottelun ensimmäisellä jaksolla yksi haaste. Suomen hyökkääjät puolustivat huonosti Tanskan pelintekoaluetta. Hyökkääjien ja keskikenttälinjan väli oli liian iso. Kun pallo meni laitakaistalle, Suomen lähempi hyökkääjä alkoi kävelemään painollisen puolen topparissa kiinni. Näin laitakaistalta rullattiin pallo pelintekoalueelle avoimen jalan tilanteeseen ja tästä tilasta Tanska vyörytti peliä kohti Suomen maalia.

Hyökkäyspelissä oli puolestaan yksi nyanssitason haaste, kun Suomi rakenteli peliä Tanskan prässiä vastaan. Asetelma oli se, mitä ennakoimme näillä sivuilla, eli Tanska iski Suomen toppareihin kiinni hyökkäyskolmikollaan, laitapuolustajat pomppivat Suomen wing-backeihin ja prässi oli todella aggressiivista. Näissä tilanteissa Suomen ylemmät keskikentät, Glen Kamara ja Robin Lod, jäivät liian ylös ja heidän tukiliikkumisensa oli myöhässä. Siksi Suomi ei pystynyt laisinkaan haastamaan Tanskan ensimmäistä prässilinjaa ja etenemään tiloihin.

Toisella jaksolla nämä asiat korjattiin.

Puolustuspelissä toinen hyökkääjistä blokkasi Tanskan syöttöjä pelintekoalueelle, jolloin Suomen keskikenttälinjan puolustettavat tilat pienenivät pystysuunnassa.

Hyökätessä Kamaran ja Lodin kymmenen metriä alhaisempi sijoittuminen ja parempi tukiliikkuminen mahdollistivat muutaman potentiaalisen pallonhallintahetken. Tällaisesta asetelmasta lähti myös Suomen maali. Suomi ei siis pystynyt mitenkään radikaalisti toisella jaksolla pelaamaan pallon kanssa, mutta pieni kehitysaskel ylempien keskikenttien tukiliikkumisessa antoi mahdollisuuden edetä yhden kerran vaarallisesti boksiin ja tehdä maalin. Sellaista jalkapallo välillä on.

Kolmas asia – niin sydämettömältä kuin se tuntuukin sanoa – oli Eriksenin poissaolo. Tanskalla ei ollut Eriksenin tapauksen jälkeen sitä ekstrataitoa hyökkäyspäässä, millä se kenties olisi voinut Suomen toisella jaksolla murtaa. Tanska kaipasi Erikseniä – jopa sitä rankkaria myöten.

Vielä on sanottava, että toivottavasti Eriksen on kunnossa ja elämä voittaa ja hän kuntoutuu tästä karmeasta tapauksesta.

Mitä tämä ottelu kertoi Suomen jatkonäkymästä EM-kisoissa?

Suomi näytti, että se on tullut kisoihin juuri niillä aseilla, joilla sen pitääkin. Todella brutaalilla matalalla blokilla sekä oman boksin runsasmiehisellä puolustustaistelulla. Se täytyy myös sanoa, että Suomen valmennusjohdon otteluvalmentamisen suoritus oli lähes täydellinen. Se nostattaa toiveita siitä, että Suomi voi seuraavissakin peleissä muuttaa pelin suuntaa ottelun aikana.

Huolestuttavaa on tietysti se, että vaikka Suomi pystyi pari kertaa toisella jaksolla löytämään reitin Tanskan prässin läpi, niin Suomi joutui puolustamaan todella pitkiä aikoja todella syvällä. Silloin todennäköisyydet nousevat, että tulee pilkkuja, kimmokkeita tai vastustajan onnistuneita kombinaatioita ja laukauksia.

Yksi lääke voisi olla Suomen hyökkääjien sikamaisempi toiminta. Nyt Tanskan topparit veivät monta pitkää syöttöä 100–0. Joel Pohjanpalon ja Teemu Pukin pitäisi ehtiä ottaa niissä pitkissä target-syötöissä kontaktia toppareihin, jotta Suomella on mahdollisuus edes päästä taistelemaan kakkospalloista.

Miltä Suomen kisanäkymä siis näyttää? Onko Suomella oikeasti mahdollisuus mennä jopa jatkoon?

Kuvittelisi, että Belgia pystyy murtamaan Suomen puolustustaistelun Tanskaa pykälää paremmin, mutta Venäjää vastaan Suomella saattaa kyllä olla mahdollisuus. Tämän pelin odotusarvot menivät varmasti Tanskalle. Niin ne tulevat todennäköisesti menemään myös Venäjälle ja Belgiallekin. Mutta toivotaan nyt juuri tällaisia sitkeitä taisteluita, onnea ja sitä, että tänään nähdyt fiksut yksittäiset pistot onnistuvat.

Ei vielä puhuta jatkopaikasta, mutta joka tapauksessa se on hienoa, että Suomella on nyt aito mahdollisuus päästä alkulohkosta jatkoon.