Hyvinkään hylkäämä ihmisveturi kiskoo hurjilla tehoilla Kankaanpäätä kohti pelastusta

Lauri Vierimaa on mennyt kentälle tällä kaudella jo sensaatiomaiset 46 kertaa.

Pesäpallo

Hyvinkään hylkäämä ihmisveturi kiskoo hurjilla tehoilla Kankaanpäätä kohti pelastusta

Kankaanpää oli ennen kautta yksi vahvimmista putoajaehdokkaista. Vaara ei ole vielä ohi, mutta näkymä on kuukaudessa kirkastunut kummasti.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 7.7.2021 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Kankaanpää lähti kauteen vaikeista asetelmista. Joukkue oli hajonnut viime syksynä osiin ja kesän 2020 pelaavasta kokoonpanosta mukana on tämän kauden avausmiehistössä enää kaksi pelaajaa. Hallissa ja kevään harjoitusotteluissa Kankaanpään kokoonpano vielä eli ja joukkueessa oli lukuisia kysymysmerkkejä, kun kausi starttasi kesäkuun alussa.

Ensimmäinen kuukausi on ollut kuitenkin Kankaanpäälle rohkaiseva. Se on toki sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta sen alkukauden ohjelma on ollut vaikea. KaMa on kohdannut kahdesti Vimpelin, Kouvolan ja aina hankalan Seinäjoen, sekä pelannut vieraissa Sotkamoa ja Kempelettä vastaan. Tätä taustaa vasten 7 sarjapistettä on hyvä saavutus.

Rohkaisevinta Kankaanpään alkukaudessa on ollut kuitenkin sen pelilliset esitykset. Joukkueelle on löytynyt toimiva konsepti niin sisällä kuin ulkona, ja tilanne on saatu monessa mielessä vakautettua. Kun joukkue saa etukentälle vielä Manu Haukkalan, KaMan tilanne näyttää valoisemmalta kuin ennen kautta. Toki mihinkään ylimääräisiin tuuletuksiin ei ole varaa, mutta Kankaanpää ei ole runkosarjan päättyessä välttämättä tyviseura.

Kauden sensaatio

Kankaanppään ja samalla yksi Superin alkukauden sensaatioista on ollut Hyvinkäällä sivurooliin ajautunut Lauri Vierimaa. Vierimaasta on tullut joukkueen johtohahmo, joka vetää koko rekeä kohti kuivaa maata.

Vierimaa on kärkilyöntitilastossa 59 kärkilyönnillä komeasti neljäntenä ja hänen onnistumisprosenttinsa on 74. Se on erinomainen lukema, mutta vielä hurjempaa Vierimaan jälki on ollut kentällä menoissa. Hän on mennyt yhdeksässä ottelussa kentälle jo 46 kertaa, millä hän on ollut eturivin kärkimiehiä koko Superissa.

Vierimaa ei ollut ainoa onnistuja sisällä. 22-vuotias Teemu Utunen debytoi KaMan Superin miehistössä jo 15-vuotiaana, mutta on ollut tähän mennessä sivuroolissa. Tällä kaudella Utunen on löytänyt kuitenkin itsensä ja pelannut vahvan kauden kakkosena.

KaMan vahvan kärjen ovat täydentäneet kokenut pomppujokeri Henri Pulkkinen sekä Vimpelistä hankittu Antti Kortteenperä – mutta sitten on tullut sarjan alakastin joukkueille tuttu tulppa: kotiuttaminen.

Kari Kellokoski löi viime kaudella 24 ottelussa 18 juoksua, mutta tällä kaudella hän on onnistunut vain neljästi. Siksi päävastuu kotiutuksista on langennut lähes yksinomaan jokeri Miikka Riikkosen varaan.

Riikonen on lyönyt 17 juoksua, mutta hänen onnistumisprosenttinsa on vain 39, mikä on joukkueen pääkotiuttajille alhainen lukema. Esimerkiksi tiistaina Kouvolaa vastaan Kankaanpäällä olisi ollut mahdollisuus voittaa ottelu, mutta Riikonen onnistui kuudessa kotiutusyrityksessään vain kerran.

Toki tappiota ei voida panna pelkästään Riikosen piikkiin, mutta se kertoo, kuinka elintärkeässä roolissa lyöjäjokerit pesäpallossa tänä päivänä ovat. Esimerkiksi Koskenkorva ei ole muuten muita häntäjoukkueita kummoisempi materiaaliltaan, mutta sillä on kolme kovaa lyöjäjokeria, Jere Dahlström, Petteri Kortelainen ja Ville-Veikko Olli. Siksi se on karkaamassa pohjataisteluista.

Modernia vai rohkeampaa?

Myös pelinjohtaja Mika Kulmala voi ottaa osan kotiuttamisongelmista omaan piikkiinsä. Vaikka Kulmala on kokonaisuudessaan tehnyt hyvää työtä parsiessaan muukalaislegioonasta joukkueen, kotiutuksissa hän on sortunut pelaamaan liiaksi niin sanottua oikeaoppista pesäpalloa. Riikoselle on kova ja erittäin kierteinen kumura, mutta Riikosella on yritetty ottaa kotiutustilanteissa kotiin tarpeettoman paljon lyhyillä ja pussinpohjilla. KaMan kaltaiselle altavastaajajoukkueelle sopisi paremmin rohkeampi ja yllätyksellinen pelaaminen kuin prosenttipesäpallo.

Ulkokentälle Kulmala on löytynyt toimivan konseptin.

Lukkari Henri Itävalon ura on ollut viimeiset vuodet alamäessä, mutta Kankaanpäässä hän on alkukaudella väläyttänyt vanhaa loistoaan. Itävalolla on hyvä tolppa, hänen perussyöttönsä on vaikea ja kova tempo ja vasenkätisyys sotkevat etenijöitä. Kouvolaa vastaan tiistaina Itävalo sai kuriin jopa itsensä Juho Hacklinin.

Lauri Vierimaa on ollut erinomaisessa vedossa etulukijana ja kolmospolttajana pelaava Antti Kortteenperä on näyttänyt, että hänellä on potentiaalia kasvaa merkittäväksi ulkopelaajaksi.

Takakenttä on ollut useana vuonna Kankaanpään ongelma, mutta Arttu Vilander on tuonut sinne pitoa ja kättä. Kouvolaa vastaan Vilander poltti kotiin merkkaamattomasta laatukumarasta Tommi Mäentaustan. Se kertoo, että kapparilta löytyy myös koppariksi kova käsi.

Kankaanpään ei ole vielä kuivilla, mutta sen näkymä on ensimmäisen kuukauden jälkeen huomattavasti valoisampi kuin ennen kautta. Jos Vierimaa liekki palaa samalla tavalla kauden loppuun, Kankaanpää saattaa hyvinkin välttää jopa karsinnat.

Ja mikä tärkeintä – putoamisen.

Katso KaMan tulokset ja otteluohjelma tästä!