Inter löysi Romelu Lukakun korvaajan ilta-auringosta ja karjuu jälleen kohti mestaruutta

Edin Dzeko (vas) ja Lautaro Martinez ovat tehneet lähes 38 prosenttia Interin tämän kauden Serie A-maaleista.

Il PinturicchioJalkapalloMuut sarjat

Inter löysi Romelu Lukakun korvaajan ilta-auringosta ja karjuu jälleen kohti mestaruutta

Inter voi ottaa Edin Džekon ja Lautaro Martinezin johdolla ison askeleen kohti toista peräkkäistä scudettoa Milanon derbyssa lauantaina.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 5.2.2022 | KUVAT All Over Press

Serie A:ssa pelataan lauantaina kauden toinen suuri milanolainen herkkupala, Derby della Madonnina.

Ensimmäinen derby päättyi marraskuun alussa värikkäiden vaiheiden jälkeen 1– 1-tasapeliin. Ottelu oli tasainen, mutta Inter-leiriä jäi harmittamaan Lautaro Martinezin epäonnistunut rangaistuspotku.

Kausi on siinä vaiheessa, että sarjan viimeinen kolmannes on käynnistymässä. Serie A:n piikkipaikalla oleva Inter ottaisi voitolla jo seitsemän pisteen kaulan sarjan kakkospaikan Napolin kanssa jakavaan AC Milaniin. Siksi ottelulla on iso merkitys sen kannalta, ketkä mestaruudesta keväällä taistelevat.

Inter lopettaisi voitolla myös tammikuussa vahvistuneen Juventuksen ohuet haaveet mestaruudesta siirtymällä jo 14 pisteen päähän torinolaisista.

Vastaavasti Milan pysyisi voitolla mukana mestaruustaistelussa ja tasapelilläkin sillä olisi vielä saumansa.

***

Interiä koetellaan kevään aikana, sillä se kohtaa heti Milanin jälkeen Napolin vieraissa ja tulevissa otteluissa vastaansa myös muun muassa Fiorentinan, Juventuksen ja AS Roman. Lisäksi Inter on mukana Mestarien liigassa, jossa se kohtaa kivikovan Liverpoolin.

Inter onkin todella kovalla kuormituksella seuraavan parin viikon aikana, sillä se pelaa viisi ottelua 15 päivään. Maaliskuun alussa Interillä on kolme peliä kahdeksan päivän aikana. Inter yrittää aikaistaa Salernitana-ottelua, mutta luvassa on korkeintaan päivän aikaistus.

Inter voitti viime kaudella yhdentoista vuoden jälkeen scudetton ja sillä on nytkin erinomainen sauma mestaruuteen. Sen mestaruushaave on kuitenkin puntarissa näiden kahden kompastuskivijakson aikana. Ja jos Inter menee jatkoon Mestarien liigassa, haaste vain kasvaa liigamestaruuden suhteen. Toki eivät muutkaan joukkueet pääse sen helpommalla keväällä, mutta esimerkiksi Milan voi keskittyä täysillä Serie A:han, sillä se on jo ulkona eurokentiltä.

Interillä oli viime kaudella yksi Euroopan toimivimmista ellei jopa toimivin kärkipari, Romelu Lukaku ja Lautaro Martinex. Lukaku lähti Chelseaan ja tilalle palkattiin kokenut Edin Džeko. Moni epäili siirron järkevyyttä ja 35-vuotiaan Džekon uskottiin olevan mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään paikata Lukakun saappaita.

Džeko on kuitenkin yllättänyt kaikki ja hiljentänyt epäilijät. Hän on tehnyt 21 sarjaottelussa jo yhdeksän maalia ja syöttänyt kolme maalia. Maaleja on siis syntynyt 0,43 ottelua kohden, mikä on hyvä lukema hyökkääjälle. Martinez on iskenyt samaan aikaan 11 maalia, joten Interin kärkipari on tehnyt kahdestaan lähes 38 prosenttia Interin maaleista.

Inter osoitti mestarin elkeitä edellisessä Serie A-ottelussaan kaatamalla Džekon hienolla viime hetken päämaalilla Venezian kotonaan. Interin mestaruushaaveiden kannalta onkin kriittistä, miten se pystyy puristamaan tuloksia väsymyksen keskellä.

Interin on jatkettava myös hyvää erikoistilannepelaamistaan. Se on tehnyt tähän mennessä erikoistilanteista yhdeksän maalia enemmän kuin sitä vastaan on tehty erikoistilannemaaleja.

Interin puolustamista ei voi haukkua myöskään avoimessa pelissä, sillä Inter on päästänyt Serie A:ssa kauden aikana vain 10 pelitilannemaalia.

Vaikka Interin maalivahti Samir Handanovič päästikin Veneziaa vastaan hiukan helpon maalin, on hän edelleen Euroopan parhaita maalivahteja. Inter on Handanovičin johdolla vastustajan luomasta vajaan 22 maalin xG:stä huolimatta vain 17 maalia.

***

Milan voitti edellisen kerran scudetton kaudella 2010–11. Näin ollen sillä on vain yksi tavoite loppukaudella – katkaista yhdentoista vuoden odotus. Toki Milan on edelleen mukana myös Coppa Italiassa, mutta sitä tavoitellaan vain Serie A:n ohessa.

Milanin paras maalintekijä tällä kaudella on ollut jälleen supermies Zlatan Ibrahimović, jolla on koossa kahdeksan osumaa. Se on uskomaton lukema 40-vuotiaalta ruotsalaista, jonka lentoa ovat haitanneet  loukkaantumiset. Zlatan on pelannut tällä kaudella vain 11 kertaa Milanin avauksessa ja tullut vaihdosta kentälle neljästi.

Milanin tehot ovat jakautuneet laajalle ja se on osunut hyvin avoimessa pelissä. Milanin erottaakin selkeästi Interistä erikoistilanteet. Milan on esimerkiksi kaksi maalia miinuksella kulmapotkuista. Neljä tehtyä maalia kulmista ei ole kelvoton lukema, mutta kuusi päästettyä maalia kulmista on kriisi.

Tämä on loistava esimerkki erikoistilanteiden merkityksestä jalkapallossa. Jos Milan olisi erikoistilanteissa samalla tasolla kuin Inter, se johtaisi todennäköisesti sarjaa tällä hetkellä.

Milan on ollut kuitenkin vahva vapaapotkuista, sillä niissä tehdyt neljä maalia ovat pitäneet sen erikoistilannesaldon plussalla.

***

Milan lähtee Inter-otteluun parin heikomman tuloksen jälkeen. Speziaa vastaan Milan loi 2,85 maaliodotetta Spezian 1,57 vastaan, mutta hävisi 1–2. Viimeisin Serie A-ottelu oli Juventusta vastaan ja se oli aika perinteinen italialainen maaliton tasapeli, jossa ei ihan huippupaikkoja nähty.

Lauantain derbyssä Milan on altavastaajana. Vahvasti pelannut Theo Hernandez on isossa roolissa Milanin pallollisessa pelissä. Hernandez on tehnyt neljä maalia ja syöttänyt viisi maalia. Se on kova suoritus vasemmalta puolustajalta.

Milan on peluuttanut Zlatania ja Olivier Giroudia useamman kerran samanaikaisesti kärjessä. Kaksikko asettaa pelatessaan Interin boksipuolustamiselle kovia haasteita.

Jos Inter lähtee otteluun 3-5-2 systeemillä, on Milanin kyettävä hyödyntämään ylivoimansa laitakaistoilla ja pyrittävä murtautumaan Interin laitatoppareiden selustaan taskuista.

Milanin on pystyttävä kontrolloimaan Nicola Barellan nousut rangaistusalueelle. Näissä Interin vahvoissa taustanousuissa keskikentältä, kuten myös Martinezin ja Džekon kontrollinnissa, tarvitaan puolustuslinjan hyvää yhtenäistä toimintaa, jossa keskikenttälinja tippuu nopeasti suojaamaan keskustaa lähelle puolustuslinjaa. Milanilla ei ole varaa päästää kauden seitsemättä maalia kulmapotkusta, jos se mielii pisteille ottelussa. Hakan Çalhanoğlun uhka erikoistilanteissa ja keskityksissä on myös iso haaste Milanin puolustukselle.

Itse toivon Milanin totta kai voittavan ja tämän jälkeen Juventuksen pelaavan 15 ottelun voittoputken, mutta kylmä totuus on , että Interin voitto lauantaina – ja sen mestaruusotteen vahvistuminen entisestään – on hieman todennäköisempi kuin Milanin voitto.