Yle Areenasta löytyy erinomainen neljän jakson dokumenttisarja 90-luvun alussa perustetun Englannin Valioliigan noususta uuteen kukoistukseen.

Tarina alkaa siitä, kun Englannin jalkapallon pääsarja oli menettämässä vetovoimaansa.

Uudessa Valioliigassa alkoi kuitenkin tapahtua ennennäkemätön räjähdys kiinnostusarvossa myös televisiosopimusten myötä ja ihmiset sen liepeillä alkoivat ymmärtää, että jalkapallolla voi tehdä oikeasti rahaa. Dokumenttisarjassa ääneen pääsevät niin pelaajat, agentit, journalistit ja liikemiehet.

Liigan parhaat kertoimet tietenkin Expektiltä! Tästä pelaamaan!

Sarja kuvaa kuinka esimerkiksi televisiotulot, sponsoritulot ja oheismyynti räjähtivät. Pelaajista ja valmentajista tuli superjulkkiksia.

Kuvaava lause lajin nousukiidosta dokumentissa on Manchester Unitedin entisen puheenjohtajan Martin Edwardsin sanat siitä, että kun hän aloitti Unitedissa vuonna 1980, seuran arvo oli kaksi miljoonaa puntaa, kun hän lopulta siirtyi sivuun, arvo oli yli miljardi puntaa.

Keskeinen kysymys dokumentissa onkin se, että miten pelistä muuttui rahaa ja mielenkiintoa tuottava saippuaooppera niin kentällä kuin sen ulkopuolella?

Sen kysymyksen äärelle olisi hyvä pysähtyä myös meillä Suomessa – erityisesti jääkiekossa, joka on menettämässä menestystarinaksi noussutta nostettaan.

***

Yksi asia on syytä tehdä heti selväksi: Suomi ei ole Englanti. Eikä jääkiekkoliigaa ole reilua verrata Valioliigaan.

Kukaan ei tietenkään odota, että jääkiekon Liigan kohdalla voitaisiin ikipäivänä puhua samankaltaisesta rahasammosta tai mahdollisuuksista kuin Valioliigasta, mutta kansallisellakaan tasolla voi tuskin silti sanoa, että asiat olisi viime vuosina hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi keskeinen ongelma on se, että harva näyttää tietävän miten kurssi nyt käännetään.

Julkisessa keskustelussa puhutaan lähinnä siitä, pitäisikö Liigan sarjajärjestelmä muuttaa esimerkiksi 10+10 joukkueen sarjaksi ja palauttaa karsinnat takaisin Liigaan – ja oletetaan, että näin tekemällä kaikki ongelmat katoaisivat kuin taikasauvan heilautuksesta.

Tässä on kuitenkin hyvä tiedostaa yksi ongelma. Rahaa Mestikselle ei ole riittävästi, että karsintojen palauttaminen olisi uskottavaa.

Karsintoja tarvittaisiinkin pikemminkin siksi, että yhä useammalla joukkueella olisi pelattavaa ja jokainen voitto ja tappio merkitsisivät jotain myös Liigan tyvipäässä. Mutta nyt Mestis-seurat on ajettu sellaiseen seinään, että sieltä ei ole ihan noin vain realistista nousta Liigaan.

Jokainen Liiga-seura saa arvioiden mukaan puolitoista miljoonaa euroa tv-rahaa kaudessa. Se on seuroille tietysti valtava korvaus suomalaisella urheilumittapuulla, mutta silti viime vuosina moni on miettinyt, miten valtava se korvaus on, jos Ruotsissa mittakaava on moninkertainen?

Siksi katseet kääntyvät myös televisioyhtiöiden suuntaan. Olisiko siellä löydettävissä samanlaista visiota kuin Ruotsissa, jolla Mestikseen saataisiin allokoitua televisiorahaa ja eroja pienemmäksi?

Yksi asia pitäisi kuitenkin olla kaikille selvää, näin jatkamalla Liigakin kuihtuu kuihtumistaan. Draamaa tarvitaan lisää myös sarjataulukon kellarikerrokseen.

Tällä hetkellä Liigassa ainakin 10 joukkuetta tähtää kuuden joukkoon ja kaikki 15 joukkuetta pudotuspeleihin. Jos tällä hetkellä esimerkiksi Ässät voittaa, se ei juuri lämmitä Porissa, mutta jos olisi pelko pudota, nostaisihan se voiton merkitystä tasoja aivan uusiin sfääreihin ja palauttaisi Isomäellä kaivatun tunteen. Se varmasti vetäisi joukot Ässien tueksi.

Myös Valioliigan räjähdysmäisestä noususta kertovaa dokumentin opetus ja viesti on, että myös suomalaisessa jääkiekkossa tarvitaan suurempia voimia kuin se,  pelataanko nousukarsintoja vai ei.

***

Liigan strategiassa vuodelle 2025 on mielenkiintoisia kohtia. Otetaan niistä esiin muutama ydinasia.

”Tavoitteenamme on tehdä Liigasta Suomen merkityksellisin yhteisö. Haluamme olla myös tulevaisuudessa Suomen seuratuin urheilusarja, jolla on suurin kannattajayhteisö ja kehittyvä fanikulttuuri. Olemme yritysasiakkaille halutuin kumppani ja kehitämme asiakaskokemustamme kaikille asiakaskohderyhmille digitalisaation avulla. Liigan korkealaatuisessa areenakokemuksessa yhdistyvät Liiga-tason yhteiset elementit sekä tutut paikalliselementit.”

”Tavoitteenamme on tehdä Liigan pelituotteesta tulevaisuudessa entistä kiinnostavampi ja viihdyttävämpi.”

”Aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana näytämme suuntaa kestävässä kehityksessä ja vaikutamme valtakunnallisesti areenaratkaisuihin.”

”Luomme uusia liiketoimintamalleja ja tehostamme toimintaamme edelleen digitalisaation avulla. Tiivistämme yhteistyötä Liigan sisällä niin markkinoinnin, kumppanuuksien kuin hankinnankin osalta kuten myös kansainvälisesti. Päätöksentekomme on nopeaa ja ketterää.”

Kaikki nämä ovat taatusti oikean suuntaisia ajatuksia, mutta ilman konkreettisia toimia, on vaikeaa nähdä näiden puheiden olevan muuta kuin tahroja paperilla.

Kokemukset ottelutapahtumissa ovat varmasti 90-luvulla parantuneet pienin askelin, mutta samaa harmaata nakkia pahvimukista yhä katsomossa usein jyrsitään.

Puhe digitalisaationkin hyödyntämisestäkin tuntuvat vähemmän uskottavalta, kun jo sarjan nettisivujen uudistuskin on ollut sellainen suutari kuin se on ollut. Liiketoiminnallisetkin innovaatiot ovat lopulta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta harvassa.

Tehtävää on paljon, sillä lähes joka lehdestä voi tällä hetkellä lukea Liigan kutistuvasta mielenkiintoarvosta. Eivätkä ne puheet ihan väärässä ole. Vaikka kaikki muut palloilusarjat vaihtaisivat murheensa Liigan kanssa mielellään ja pelin tason romahdusta on liioiteltukin, on syytä herätä.

Siksi Liiga tarvitsee Kari Jalosen kaltaisia puheenvuoroja, kuinka pelin taso Liigassa on itse asiassa ollut hyvää. Jos hieman kärjistää, Jalosen kommentti oli itsessään Liigan arvolle melkein arvokkaampi ja suurempi asia  kuin mitä sarjan markkinointi on saanut aikaan kymmeneen vuoteen.

Katsomme kuvia ruotsalaisen jalkapallosarjan aiheuttamasta huumasta. Kyllä Ruotsissa tiedetään, että sarja ei ole lähelläkään maailman kymmentä kovinta sarjaa, mutta ei se ketään haittaa. Sarjasta ollaan ylpeitä, Suomessa sitä julkisen keskustelun perusteella hävetään.

Liiga on omassa pienemmässä mittakaavassaan samassa tilanteessa kuin Valioliiga oli 1980-luvun lopulla. Siksi Valioliigasta kertova dokumentti onkin hyvä katsoa, sillä se on myös dokumentti siitä, miten lajista saatiin aikaan massojen viihdettä.

***

Pelaajista – paraatiesimerkkinä David Beckham – tuli kansainvälisiä supertähtiä ja heidän tekemisiään seurattiin ympäri maailmaa. He osallistuivat viihdeohjelmiin ja samalla laji alkoi kasvaa ja olla tunnetumpi.

Tällä hetkellä tilanne alkaa Liigassa olla se, että kovinkaan montaa pelaajaa ei nimeltä lajia vähemmän seuraava enää tunne. Voi tietysti olla, että Suomessa on kulttuurillisesti enemmän hyvä olla nöyrä Raipe Helminen kuin Beckham tai Zlatan, mutta vetoaako pelkkä nöyryys enää tämän päivän nuoriin tämän päivän maailmassa?

Se herättää kysymyksen paitsi Liigan, myös tv-oikeuksia omistavan C Moren suhteen. Onko tv-oikeuksia hallinnoiva yhtiö onnistunut tekemään kaikkensa lajin mielenkiinnon kasvattamiseksi?

Pitäisikö C Morella ja Liigalla olla jokin mediastrategia, että pelaajat näkyisivät muuallakin kuin liigapeleissä kaukalossa ja hikihaastatteluissa?

Olisikin tärkeää julkisesti tietää, onko tv-oikeuksien omistavien tahojen kanssa neuvoteltu Liigan tavoitteiden toteutumisesta ja onko oikeuksien haltijoilla edes halua vaikuttaa tämän enempää isoa rahaa maksamastaan tuotteesta?

Luulisi kuitenkin kiinnostavan, sillä ihmiset eivät ole Suomesta ymmärtääkseni vähentyneet, vaan kiekkokuluttajat ovat siirtyneet kuluttamaan vain jotain muuta. Voi toki sahata itseään linssiin ja vedota suurempiin katsojalukuihin, mutta on hyvä ymmärtää, että ne perustuvat joukkueiden määrän lisääntymiseen.

Jos tekemistä jatketaan tällaisessa kivassa ja kädenlämpöisessä hengessä, eikä satsata kokonaisuuteen, esiintymiseen, vahvempaan seurantaan, kritiikkiin, uusien sarjajärjestelmien tai jopa kokonaan uuden sarjan miettimiseen, mikään ei muutu.  Muutos ei varmasti miellyttäisi kaikkia, kuten muutosten kohdalla aina tapahtuu, mutta tuskin myöskään hiljainen hiipuminenkaan ketään lämmittää.

***

Ja kun digitalisaatiosta kerran puhutaan, pitäisikö tuotetta ohjata enemmän niihin eettereihin, josta nuoriso nykyään ohjelmiaan kuluttaa? Onko hallussa ymmärrys, kuinka vahva voima tubettajat ja striimaajat nuorille on?

Ja miksi esimerkiksi maaliklippien näyttäminen on kiellettyä, ellei niistä oikeuksista maksa? Jos asiantuntijat muissa yhteyksissä pääsisivät analysoimaan klippejä peleistä, olisiko se tuotteelta pois vai kuitenkin sille lisää, jos Liiga näkyisi ja kuuluisi useammassa paikassa?

Valioliigan nousua pohtiessa, mietityttää myös se, voisiko asioita miettiä uudestaan?

Pitäisikö pelaajien olla mukana viihdeohjelmissa, joita C Morellakin on pilvin pimein. Jos Noora Räty on tunnetumpi ja kysytympi hahmo viihdeohjelmiin kuin yksikään liigajääkiekkoilija, silloin asiat eivät ole menneet Liigan moninkertaisella mediavetovoimalla hirveän hyvin. Jos ollaan poissa silmistä ja poissa mielestä, se ei ole kenenkään etu.

Jos tässä maassa aamuohjelmien radiojuontajat voivat nousta kansakunnan suurimpien julkimoiden joukkoon, minkä ihmeen takia niin ei voisi tehdä liigajääkiekkoilija?

Pitäisikö televisiotuotteen ympärillä uskaltaa ottaa rohkeammin kantaa pelaajien ja seurojen edesottamuksiin ja ymmärtää, että pelkät kehut eivät pidä tuotetta hengissä? Kun mietitään vaikkapa Valioliigan suosittuja kommentaattoreja, kuten Gary Nevillea, hän ei hissuttele omia näkemyksiään, vaan sanoo mielipiteensäsuoraan. Jos joku siitä suuttuu, suuttukoot.

Voiko nyt sanoa, että jääkiekon tv-lähetyksessä on tällä hetkellä yhtä valovoimaisia asiantuntijoita ja innostuneita tekijöitä ympärillä kuin esimerkiksi jalkapallossa tai vaikka amerikkalaisessa jalkapallossa?

Tuskin kovinkaan moni päätyi jääkaapille tiistaina, kun Huuhkajien ottelu oli puoliajalla, kun Pasi Rautiaisen näkemykset haluttiin kuulla. Eikä tässä nyt tarkoiteta sitä, että mitään Don Tamia pitäisi kutsua takaisin studioon.

Tai jos katsoo suomalaisia NFL-lähetyksiä, millä pieteetillä peliä avataan katsojille, eikä kukaan ole valittanut, että ei viihtyisi näiden lähetysten parissa. Eikä se tarkoita sitäkään, että lähetysten pitää olla silkkaa taktiikan purkua. Entiset missit, viihdepersoonat ja entiset pelaajat ovat varmasti edelleen osaavia ja hienoja ihmisiä ja hihittelevä huumori hauskaa, mutta eivät ne välttämättä ole enää maailman johtava innovaatio 2020-luvulla massojen houkuttelemiseksi.

Yksi asia on kuitenkin ihan selvää: Muutosta tarvitaan.

Ja muutoksen toteutumiseksi tarvitaan konkretiaa. Muutakin kuin uljaita tavoitteita viisivuotiseen strategiaan.