Iltalehti ja Ilta-Sanomat soittivat komean fanfaarin jääkiekon MM-kisojen avauspäivän kunniaksi. Iltalehden otsikossa oltiin sitä mieltä, että MM-turnaus on lopettava ja Ilta-Sanomien otsikossa todettiin, ettei kisoilla ole mitään urheilullista arvoa.

Oli teemaan sopivaa, että otsikot olivat yliampuvia verrattuna siihen, mistä Santtu Silvennoinen ja Joonas Kuisma kolumneissaan kirjoittivat. Nykyjournalismia siis puhtaimmillaan.

En ole herrojen kanssa kaikista nyansseista samaa mieltä, mutta se ei ole tässä oleellista.

Kuuluin itsekin aikoinani jääkiekon MM-kisoille naureskelijoihin. Pidin puheita kansainvälisestä Škoda-cupista vähintäänkin osuvana ilmaisuna jokakeväiselle näytelmälle, joka pelataan samaan aikaan, kun valtaosa maailman parhaista pelaajista pelaa kauden tärkeimpiä otteluita toisella puolella maapalloa.

Ilkuin myös sille, että kiekkoa oli lätkimässä Suomen, Ruotsin, Kanadan, Venäjän ja Tšekin kivikovien ammattilaisten kanssa sulassa sovussa kaiken maailman pilipalimaiden suharit.

***

Jääkiekon MM-kisoja on helppo kritisoida, mutta samoilla perusteilla voitaisiin kritisoida käytännössä kaikkia urheilun arvokisoja.

Jos urheilun kunnioittaminen tarkoittaisi kirjaimellisesti sitä, että maailman parhaat urheilijat pantaisiin samalle viivalle tai samalle kentälle mittaamaan paremmuuttaan, miksi olympialaisissa, MM-kisoissa ja monissa muissa arvokisoissa on silloin maakiintiöt?

Esimerkiksi miesten sadasta parhaasta 10 000 metrin ajasta viime vuonna juosseesta urheilijasta 50 oli kenialaisia – ja 32 parhaasta 17. Miksi ihmeessä olympialaisissa sitten kompuroi kaiken maailman nilkuttajia kenialaisjuoksijoiden seassa?

Tai miksi maailman parhaiden painijoiden pääsyä olympialaisten painimolskeille rajoitetaan huippu-urheilua halveksivalla maakiintiöillä – tai olympialaisiin on päästetty uimareita, joiden on pelätty hukkuvan altaaseen?

Sekö se on sitä kuuluisaa ja hehkutettua huippu-urheilua?

***

Myönnän, että me jalkapallolle sielumme myyneet fanaatikot olemme olleet erityisen herkkiä arvostelemaan jääkiekon MM-kisoja, mutta meidänkin pitää katsoa peiliin.

Jos kysymys on huippu- urheilusta, miksi ihmeessä Euroopasta jalkapallon MM-kisoihin on päässyt vain 13-15 maata? Eikö Erling Braut Håland mahdu tällä kaudella maailman 700 parhaan jalkapalloilijan listalle vai miksi me ei nähty häntä tekemässä maaleja MM-kisoissa?

Siksikö, että jalkapallo on huippu-urheilua vai urheilun, viihdeteollisuuden, politiikan ja historian perusteella jopa lahjonnan yhteinen hedelmä, josta jaettavaa riittää jokaiselle – myös maille, jotka eivät MM-kisoihin koskaan pääse?

Ja onko meidän suuresti jumaloimamme Valioliiga enää oikeasti urheilukilpailu vai organisaatioiden välinen talouskilpailu, jossa taloudellisesti mahtavimmat seurat ostavat itselleen parhaat pelaajat ja laittaa niitä valmentamaan parhaat valmentajat?

Kannatan sydänjuuriani myöten sitä, että urheilun voimalla painostetaan tällä hetkellä Venäjää, mutta jos painostustoimia katsottaisiin vain urheilulliselta kannalta, löytyisikö niille silloin perusteita?

En keksi, miten.

***

Päästään itse asiaan. Mitä urheilu ja huippu-urheilu ovat? Ovatko ne rehtiä ja jaloa kilpailua, jossa kilvoitellaan puhtain asein puhtaan asian puolesta.

Jätin tarkoituksella pois sanan voittamisen, sillä ymmärrykseni mukaan urheilussa ei alun perin ollut kysymys voittamisesta kilpaurheilullisessa mielessä. Esimerkiksi Suomen Urheilulehti tuomitsi vielä 1900-luvun alussa sekunti- ja senttiurheilun eli nykymuotoisen kilpaurheilun ja korosti urheilun merkitystä ihmisen fyysisen ja mielen hyvinvoinnin sekä rotumme jalostamisen kannalta.

Entinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen kirjoitti 1920-luvulla samaiseen Suomen Urheilulehteen kolumnin, jossa hän vaati harjoittelun kieltämisen, koska vain ”kylmiltään urheileminen” mittasi aidosti ihmisen lahjakkuutta urheilijana.

Koska en ollut katsomassa, oliko Kekkosella juttua kirjoittaessaan räkää poskella tai pilke silmäkulmassa, en ole varma, kuinka tosissaan Känä ajatuksensa kanssa oli. Saattoi siis näkemys olla sarkasmiakin.

Joka tapauksessa urheilu ja käsityksemme urheilusta ovat muuttuneet. Vaikka urheilussa tai urheilun kriteerit täyttävissä leikeissä on iät ajat kilvoiteltu, nykymuotoinen kilpaurheilu syntyi vasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Hannes Kolehmaisen kaksi kuuluisaa olympiavoittoa Tukholman olympialaisissa 1912 noteerattiin Suomen Urheilulehdessä vielä  yhden palstan pienellä etusivun uutisella. Paljon tärkeämpää oli lausua muutama sananen ihmiskehosta. Etusivun pääuutiseksi olympiavoitot nousivat Suomen Urheilulehdessä vasta Paavo Nurmen ja kumppaneiden myötä 1920-luvulla.

***

Jokaiselle on oikeus vaatia jääkiekon MM-kisojen lopettamista, mutta pidän tällaisia otsikoita ja MM-kisoille kevät toisensa jälkeen irvailemista halpana journalismina.

Olen syyllistynyt itsekin samaan ja varmasti pahempaankin, sitä en ole unohtanut. En myöskään väitä, että järkeni olisi viime vuosina sanottavasti terävöitynyt, mutta olen lopettanut jääkiekon MM-kisoille naureskelun.

On totta, että kaikki maailman parhaat jääkiekkoilijat eivät pelaa MM-kisoissa, mutta minkä lajin MM-kisoissa tai arvokisoissa kaikki maailman parhaat urheilijat oikeasti olisivat mukana? Tai missä huippu-urheilulajissa kysymys ei olisi urheilun lisäksi viihteestä, rahasta, markkinoinnista, politiikasta ja kaikista lieveilmiöistä, joita huippu-urheiluun tänä päivänä liittyy?

Nautin aikoinani katsoa junioripelejä ja etenkin kesäviikonloppuisin pelattuja futisturnauksia. Niissä otteluissa pilkahteli urheilun viattomuus ja vilpitön riemu.

Ymmärsin noina aurinkoisina ja kiireettöminä kesäviikonloppuina, että nämä kaksi maailmaa eivät ole toistensa vastakohtia tai sulje toisiaan pois. Maailmaan mahtuu yhtä lailla lasten urheilemisessa puhtaimmillaan pilkahteleva aito ja vilpitön urheilemisen ilo kuin nykyaikainen huippu-urheilu, jossa kysymys ei koskaan ole ollut pelkästä urheilusta.

Enkä ole ilmeisesti ajatusteni kanssa yksin. Finnpanelin mukaan Suomen ja Kanadan viimekeväinen MM-finaali oli vuoden katsotuin tv-ohjelma. Se on jo sinällään kova saavutus, mutta vielä kovempi tosiasia oli se, että finaalilähetystä katsoi keskimäärin 2,5 miljoonaa suomalaista eli lähes puolet suomalaisista.

Menkään ja kertokaa niille suomalaisille, että MM-kisat pitää lopettaa.