Jalkapallon surkeiden olosuhteiden juurisyyt löytyvät kummelitason päättäjistä

FC Inter ja AC Oulu avasivat kautensa Valkeakoskella, koska Interin kotikenttä oli pelikelvoton. Ja sehän ratkaisikin ongelman.

Il PinturicchioJalkapalloVeikkausliiga

Jalkapallon surkeiden olosuhteiden juurisyyt löytyvät kummelitason päättäjistä

Suomessa huippujalkapallolla on surkeammat olosuhteet kuin Fär-saarilla ja muutenkin jalkapallon tilanne on järkyttävä. Miksi?

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 17.4.2022 | KUVAT All Over Press

Luminen talvi ja kolea kevät kirvoittivat Veikkausliigan alkajaisiksi jälleen keskustelun kenttäolosuhteista Suomessa. Sankka lumisade keskeytti Interin ja AC Oulun välisen ottelun, joka pelattiin evakossa Valkeakoskella, koska Interin kotikenttä oli vielä pelikelvoton.

Osa vaatii tekonurmia kaikkialle, osa kauden aloittamista myöhemmin ja osa pelejä kesän lyhyeen taukoon ja juhannukseksi.

Asiaa olisi tarkasteltava kuitenkin syvemmästä näkökulmasta. Miksi meillä ei ole kentät kunnossa? Onko luonnonnurmista luovuttava ja onko se ratkaisu ongelmiin? Onko pelkillä tekonurmilla pelaaminen jatkossa järkevää?

Suomessa suosituimmat urheilulajit harrastajamääristä katsottuna ovat jalkapallo ja jääkiekko.

Valtakunnassa on reilusti yli 200 jäähallia ja talvisin lukematon määrä ulkokaukaloita ja jäitä. Olosuhteet jääkiekon pelaamiselle ja harrastamiselle ovat siis kelvolliset. Eivät ainakaan huonot.

Jalkapallon puolella kenttiä on rakennettu suuria määriä ja kesäolosuhteet ovat parantuneet siinä missä harrastajamäärät ovat kasvaneet. Talvisin kärsimme kuitenkin panostuksista huolimatta suurista puutteista monilla paikkakunnilla.  Suomessa on kuutisenkymmentä lämmitettävää tekonurmea ja noin 80 sisähallia. Tämä on täysin riittämätön määrä jalkapallon harrastajille Suomessa. Talviharjoitteluolosuhteet ovat paikoin todella rajalliset. Varsinkin, kun ottaa huomioon lämmitettävien kenttien vaihtelevan käyttöasteen johtuen paljosta lumesta tai isoista lämmityskustannuksista.

Tekee pahaa katsoa pieniä junioreita harjoittelemassa tulitikkurasian kokoisilla alueilla joukkueharjoituksissa. Kesälläkin. Kuinka esimerkiksi 8v8-pelejä pelaavien joukkueiden on tarkoitus saada mielekästä harjoittelua pelejä varten, jos he harjoittelevat 20 x 25 metrin kokoisella alueella?

Noloimmat puutteet ovat edelleen kuitenkin Veikkausliigan ja Ykkösen otteluareenoilla.

***

Takaisin kysymykseen, miksi olosuhteet seivät ole kunnossa?

Muutama päivä Veikkausliigan evakkopelien jälkeen AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen ja Hongan GM Hexi Arteva lyttäsivät asian mediassa yhteen ääneen ja antoivat ymmärtää, mistä syyllisiä tähän painajaismaisen hitaaseen kehitykseen kannattaa etsiä.

Puhutaan kuntapäättäjistä.

Itse syytän pitkälti samaa porukkaa. Vaikka olen aiemmin ottanut kantaa seuratoimintaan ja ehkä kritisoinutkin seurojen tekemiä päätöksiä ja puutteita, tämä isompi ongelma on jäänyt vähän piiloon.

Lähes kaikkialla maailmassa kaupungit ja kunnat ovat tukemassa seuroja vahvasti ja se oman kaupungin urheilu on ylpeydenaihe. Pelatessani Puolassa, Bialystokin kaupunki tuki seuraani Jagielloniaa 850 000 eurolla kaudessa. Suomessa voi olla iloinen, jos oman paikkakunnan tuki on viisinumeroinen summa.

Suomi on paperinpyörittelijöiden luvattu maa. Raskas hallinto kuntia ja kaupunkeja myöten on omiaan torpedoimaan esimerkiksi urheiluhankkeita. Ainoastaan paikkakunnilla, joissa päättävissä elimissä on urheilun arvon yhteiskunnalle ymmärtäviä henkilöitä, ovat olosuhteet urheilemiseen hyvällä mallilla.

Kuopio on yksi esimerkki paikkakunnasta, jossa urheilu tuntuu olevan arvossa. Hexi Artevan toteamus, että ”on perusteltava sadannen kerran kaupungille, miksi stadionhanke on tärkeä’’, kertoo siitä turhautumisesta, jonka varmasti moni muukin seuratoimija jakaa. Kymmenen stadionhanketta virastojen pöytälaatikoissa eivät lohduta ketään.

Kentänhoito on myös pääosin kaupunkien ja kuntien vastuulla, eikä sieltä löydy aina riittävää osaamista, halua tai aikaa hoitaa esimerkiksi luonnonnurmikenttää asianmukaisella tavalla.

Seurat ovat tässäkin paikkakuntien toiminnan armoilla ja näihin saadaan usein parannusta siinä vaiheessa, kun asiat ovat jo menneet pieleen. Esimerkiksi vuonna 2019 Hongan kotikenttä poltettiin pilalle heikolla kentänhoidolla.

Tähänkin olisi ratkaisu olemassa. Salo palkkasi 2021 golfkentältä kentänhoitajan hoitamaan urheilupuistonsa luonnonnurmea. Nyt Salossa on mahdollisesti Suomen paras luonnonnurmi.

***

Luonnonnurmista luopuminen pohjoista lukuun ottamatta olisi suuri virhe. Itse panostaisin hybridinurmien hankintaan, jotka kestävät paremmin säitä ja kulutusta. Sen lisäksi peli pysyy samanlaisena kuin luonnonnurmella.

Samoin lämmitettävät kentät olisi saatava maalämmön tai kaukolämmön paluuveden piiriin. Varsinkin maalämmöllä päästään hyvinkin alhaisiin kustannuksiin pitemmällä aikavälillä.

Kuten olen jo aiemmin sanonut, tekonurmet eivät yksin ole ratkaisu mihinkään ja niiden ylläpito ylittää kevyesti luonnonnurmen kustannukset, jos muovimatot uusitaan – kuten pitäisi – vähintään viiden vuoden välein. Viisi vuottakin on tekonurmen pysymisellä siedettävässä kunnossa jo pitkä aika ja vaatisi ymmärtääkseni kentän huputtamista talveksi. Muuten matto kuin matto on finaalissa viimeistään kolmen talven jälkeen.

Edustusjoukkuetasolla urheilullisuus ja pelaajien näkökulman tulisi olla etusijalla. Siksi luonnonnurmi tai hybridinurmi ovat ainoat oikeat vaihtoehdot. Kulunut tekonurmi on kuin auton vararengas, jolla pääsee autokorjaamolle vaihtamaan uuden oikean renkaan tilalle.

***

Olen puhunut aiemmin seurajohtamisesta ja miten siellä olisi oltava kartalla urheilullisista asioista. Varsinainen juurisyy jalkapallostadioneiden rakentamisen vaikeuteen löytyy kuitenkin kuntien ja kaupunkien luottamuselimistä – lähinnä valtuustoista.

Eihän meillä voi olla juurikaan ymmärrystä ja osaamista noissa elimissä, jos meillä on seurapuolellakin toiminta paikoin lasten kengissä. Olen vuosien varrella nähnyt toinen toistaan uskomattomampia perusteluja, miksi esimerkiksi tekonurmikenttää ei voida rakentaa kuntaan.

Juho Meriläinen totesi aiemmin mainitsemassani haastattelussa, että valitukset ja muut hankkeita jarruttavat toimenpiteet tuntuvat kiusanteolta. Itse sanoisin asian vieläkin jyrkemmin. On ihmisiä, jotka haluavat epätoivoisesti käyttää valtaa ja hakeutuvat tällaisiin positioihin, joissa pääsevät pätemään ja saavat jotain tyydytystä vaikeuttamalla muiden elämää. Jos olette erehtyneet seuraamaan joskus jotain kunnan- tai kaupunginvaltuuston kokousta, meininki on välillä Kummelin ja lasten hiekkalaatikon välimaastosta.

Jääkiekkoareenoita on saatu rakennettua, koska Leijonat on jo vuosikymmeniä olleet koko kansan symboli ja hankkeet on ollut helppo perustella. Meiltä löytyy kiekkoporukkaa, mutta vielä vähän todellista futisporukkaa. Esimerkiksi Espoon kaupungin urheilujohto on jääkiekkopuolelta, enkä ole kovin ruusuista kuvaa saanut heidän toiminnastaan jalkapalloa kohtaan. On uskomatonta, että näissä asioissa on tällaista lajien välistä ’’kilpailua”. On hienoa, että meillä on hienot areenat jääkiekon puolella, mutta on säälittävää, että Färsaarilta löytyy huomattavasti tasokkaammat futisareenat kuin Suomesta.

***

Konkreettinen esimerkki kunnan huonosta toiminnasta urheilun eteen on valitettavasti kotikuntani Kirkkonummi.

Kirkkonummella on Suomen mittakaavassa isoksi kasvanut jalkapalloseura ja olosuhteitakin olisi jo valmiina jäähalliakin myöten, mutta kunta on vetänyt käytännössä kaiken urheiluun suunnatun tuen nollaan. FC Kirkkonummi, kuntalaiset ja koululaiset jäävät nyt ilman tukea harrastaa.

Rahallinen tuki esimerkiksi vauhdilla kasvaneeseen FC Kirkkonummeen olisi ensiarvoisen tärkeää, jotta seura saisi palkattua valmentajia eikä olisi täysin riippuvainen tuntikaupalla tärkeää vapaaehtoistyötä tekevistä vanhemmista. Tämänkaltainen toiminta kunnalta on täysin vastoin Opetusministeriön laatimaa kansallista liikuntaohjelmaa.

Luulisi, että koronapandemia olisi herättänyt päättäjät viimeistään panostamaan kansanterveyteen ja ihmisten liikkumiseen.

Seurojen on kuitenkin yritettävä tulla toimeen näiden porukoiden kanssa, koska välien mennessä poikki, prosessit juuttuvat pomminvarmasti valtuustoihin, lautakuntiin ja työryhmiin. Tilanne on absurdi. Meillä pitäisi olla kunnallisissa päätöksentekoelimissä asiantuntijoita eri yhteiskunnan aloilta ja heidän pitäisi olla vahvasti mukana päätöksenteossa. Tämä nostaisi todennäköisyyttä sille, että asiat etenisivät ja päätökset olisivat parempia. Nyt meillä päättää asioista kaiken maailman välihuutelijat, joilla ei ole harmainta aavistusta mistään urheiluun viittaavastakaan.

Niin kauan, kun tilanne on tämä, on turha ihmetellä, miksi Suomessa tehdään ihmeellisiä päätöksiä päättävissä elimissä – oli kyseessä mikä asia tahansa.

Urheiluseurojen pitäisi itsekin pitää paremmin puoliaan. Olisi vaadittava näkyvästi, kuuluvasti ja päättäväisesti asianmukaisia olosuhteita, muuten mikään ei muutu.

Päättäjien olisi puolestaan mentävä itseensä ja tutustuttava urheilun kiistattomiin hyötyihin niin terveydellisistä kuin taloudellisesta näkökulmasta. Urheilu on yhteiskunnalle sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.