Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori myönsi torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa hänen ja Olympiakomitean johdon tehneen virheitä Mika Lehtimäen tapauksen hoitamisen yhteydessä. Isoja ja pieniä virheitä, kuten Vapaavuori sanoi.

Selvimpänä virheenä Vapaavuori piti sitä, että Lehtimäki valittiin huippu-urheiluyksikön johtajana maaliskuussa uudelle toimikaudelle, vaikka hän oli saanut jo viime syksynä kirjallisen varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä ja tapaus oli Olympiakomitean korkeimman luottamusjohdon tiedossa. Hän myönsi myös, ettei sormi ollut oikealla tavalla työyhteisön pulssilla. Ei ymmärretty, että kyse on laajemmasta kulttuurillisesta ilmiöstä.

Vapaavuori ei ole noussut sattumalta yhdeksi vaikutusvaltaisimmista kokoomuspolitiikoista. Hänellä on ollut tarvittavaa kunnianhimoa, määrätietoisuutta ja röyhkeyttä saavuttaa päämääränsä ja asemansa.

Sen lisäksi Vapaavuorella on menestyville poliitikoille välttämätön kyky: Hän osaa esiintyä julkisuudessa.

Puhua tavalla, joka vetoaa kuulijoihin.

Tätä lahjaansa hän käytti parhaan kykynsä mukaan myös tiedotustilaisuudessa. Hän oli selkeästi päättänyt niin sanotusti ottaa lusikan kauniiseen käteen ja yrittää pelastaa omalta kannaltaan sen, mitä pelastettavissa on. Poissa oli kaikenlainen ylimielisyys, uhmakkuus ja itsevarmuus. Mikrofonien edessä puhui nöyrä, lähes polvillaan armoa anellut mies. Siltä se ainakin näytti ja kuulosti.

***

Vapaavuorella on oikeus tehdä virheitä. Meillä kaikilla on.

Hänellä on oikeus myös pyytää anteeksi ja katua virheitään. Esiintyä nöyränä ja katuvaisena, jos hänestä siltä tuntuu.

Vapaavuoren kohdalla kysymys ei kuitenkaan ole yksiulotteinen. Hän on Olympiakomitean puheenjohtajana sellaisessa asemassa, jossa hänen pitää ensisijaisesti ajatella Olympiakomitean ja Olympiakomitean vahvan aseman takia koko suomalaisen urheilun etua.

Vapaavuori sanoi tiedotustilaisuudessa kokevansa, että hän nauttii edelleen Olympiakomitean hallituksen luottamusta, vaikka tapaus Lehtimäen hoitamisessa onkin tehty selkeitä virheitä. Siksi hän ei aio erota tehtävästään.

Vapaavuorella on vapaus tehdä asiassa oma ratkaisunsa ja sen hän on nyt tehnyt. Tässä kohtaa on kuitenkin välttämätöntä kysyä, onko Vapaavuoren päätös jatkaa Olympiakomitean puheenjohtajana Olympiakomitean ja suomalaisen urheilun etujen mukainen ratkaisu?

Se on jo vaikeampi kysymys.

***

Vapaavuorella voi hyvinkin olla näkemys, että hänen uskottavuutensa riittää edelleen johtamaan Olympiakomiteaan, mutta hänen mielipiteensä ei ole tässä tilanteessa tärkein mielipide. Paljon tärkeämpää on, millainen hänen uskottavuutensa ja luottamuksensa on Olympiakomitean henkilöstön ja Olympiakomitean taustatahojen silmissä?

Tai millainen se on valtiovallan silmissä, joka viime kädessä rahoittaa valtaosin Olympiakomitean toimintaa? Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo ilmoittanut pyytävänsä Olympiakomitealta selvityksen, miten epäasialliseen käyttäytymiseen on puututtu ja miten sellaiseen jatkossa puututaan.

On myös hyvä kysymys, millaiselta yksi suomalaisen urheilun tärkeimmistä lippulaivoista näyttää suuren yleisön ja ennen kaikkea naisten silmissä, jos sen laivan näkyvimmät kasvot ovat Jan Vapaavuoren kasvot.

***

Olympiakomitean kannalta tärkeintä on nyt kaksi asiaa.

Ensimmäinen on se, että sen pitää ottaa suomalaisessa urheilussa johtava rooli seksuaalisen häirinnän ja naisiin ja ylipäätään kaikkiin ihmisiin kohdistuvan epäasiallisen käytöksen kitkemisessä ja siihen liittyvät kulttuurin muuttamissa. Yksittäiset lajiliitot, yksittäiset seurat ja yksittäiset toimijat eivät voi paeta omaa vastuutaan, mutta on vaikea nähdä, kenellä suomalaisessa urheilussa voisi asiassa olla suurempi vastuu kuin Olympiakomitealla.

Toinen asia on luottamuksen palauttaminen Olympiakomiteaan ja ennen kaikkea sen johtoon. Ehkä tässä kohtaa on liian aikaista spekuloida sillä, miten tämä kohu ja sen hoito vaikuttavat esimerkiksi valtionavustuksiin, mutta se on selvää, että Lehtimäen tapaus ja sen hoitaminen ovat raskas lommo Olympiakomitean ja suomalaisen urheilun kuvaan päättäjien, yhteistyötahojen ja koko urheiluyhteisön silmissä.

Tästä päästään takaisin alkuperäiseen kysymykseen: Onko Vapaavuori kaiken tämän jälkeen oikea henkilö korjaamaan asiat ja oikaisemaan Olympiakomitean maineeseen tulleet lommot?

Ja ennen kaikkea: onko hän itse oikea taho päättämään asiasta?