Järkyttävä tilasto kertoo, missä asiassa Ilves on ollut luokaton TPS:ää vastaan

TPS:n ykköskenttä iski keskiviikkona ottelun kaikki kolme maalia. Numero kakkosen iski Mikael Pyyhtiä.

JääkiekkoLiiga

Järkyttävä tilasto kertoo, missä asiassa Ilves on ollut luokaton TPS:ää vastaan

Ilves on sulanut kauden tärkeimmillä hetkillä. Samuel Savolaisen mukaan yksi julma tilasto kertoo, missä Ilves on ollut surkea.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 13.4.2022 | KUVAT All Over Press

TPS kaatoi neljännessä välieräkohtaamisessa Ilveksen 3-0 ja siirtyi ottelusarjassa 3-1-johtoon. Samuel, mikä tämän ottelusarjan on kääntänyt TPS:lle?

Vastaus kysymykseen löytyy yhdestä täysin käsittämättömästä tilastosta – tasaviisikoin tehdyistä maaleista.

TPS on vienyt sen tilaston nimiinsä täysin pöyristyttävin lukemin, 14-1. Kaiken lisäksi Ilves teki tuon ainoan tasaviisikoin tehdyn maalinsa ensimmäisen ottelun ensimmäisessä erässä. Sen jälkeen on pelattu kolme kokonaista ottelua ja aika järkyttävä määrä minuutteja.

Se, että Ilves on tehnyt tässä sarjassa vain yhden maalin tasaviisikoin, kertoo siitä, että Ilveksen viisikkopelaaminen on ollut välieräsarjassa surkeaa. Itse asiassa sen ollut täysin luokatonta. Hyökkäyspelaaminen on ollut koko ajan älytöntä puskemista. On lätkitty epätoivoisia chippejä, on myöhästelty prässäämisessä ja peliä on yritetty kääntää epätoivoisesti. Lyhyesti sanottuna Ilves on hyökkäyspelissään pyllistänyt jatkuvasti sille, mitä peli on pyytänyt tekemään. Petri Kontiola voi perustellusti harmitella, että ei oikein päästä maalipaikkoihin. Ei varmasti päästäkään pelaamalla tällaista jääkiekkoa.

Ilveksen ylivoima on toiminut sinällään hyvin, sillä Ilves on voittanut yv-tilaston 4-0. Tämäkin vain alleviivaa sitä, että ongelma on nimenomaan viisikkopelaamisessa. On täysin käsittämätöntä, että Ilveksen valmennusjohto ei ole reagoinut tähän asiaan, vaan se on jatkanut samanlaista puskemista.

Kritiikilläsi on ilmiselvä osoite – päävalmentaja Jouko Myrrä ja hänen valmennustiiminsä?

Jos Ilveksen valmennusjohto on tehnyt sellaisen analyysin, että TPS kaatuu pelaamalla tällaista kaaosjääkiekkoa, niin joku on tehnyt sen mittaluokan virheen, että anteeksipyyntö ja häpeäminen eivät riitä. Tämä on amatööritasoinen munaus.

Myrrä on toki saanut hyviä tuloksia Ilveksen puikoissa ja Ilveksen runkosarja oli kokonaisuudessaan vahva esitys, mutta todellinen punnitus tapahtuu pudotuspeleissä ja näiden pelien perusteella Ilveksen valmennusjohto on epäonnistunut totaalisesti.

Kaiken lisäksi tässä on vielä toinenkin täysin käsittämätön ratkaisu Ilveksen johdolta – joukkueenjohtaja Timo Peltomaan kutsuminen paikkaamaan sairastanutta Pasi Saarista. Peltomaa myönsi Aamulehden haastattelussa, ettei hän peluuta Saarisen tavoin pakkeja, vaan hän on ”yleismies Jantunen”, jonka tehtävänä on huudella pelaajille, että ”saatana taklatkaa” ja muistutella pelin fyysisestä tärkeydestä. Oli Peltomaalla vastatessaan pilkettä silmäkulmassa tai ei, haastattelun luettuani aloin hävetä silmät päästäni.

En rehellisesti sanottuna tiedä, mitä sanoisin. Kun joukkueen pelaaminen hajoaa käsiin, niin tällaisen jonkun saatanaa huutelevan haamun ja vitsimiehen kutsuminen apuun kertoo kyllä täydellisestä sokeudesta ja oman työn ja ammattinsa arvostuksen puutteesta.

Olisi todella mukava tietää, mitä esimerkiksi Ilveksen pelaajat ajattelevat siitä, että pelissä olevat ongelmat korjaantuisivat mukamas saatanaa huutelemalla ja taklaamalla. Nyt puhutaan kuitenkin Liigan välieristä, raskaan sarjan ammattilaisista ja organisaatiosta, joka pitää itseään ammattilaisena. Tällaiset ratkaisut syövät täysin Jouko Myrrän, Timo Koskelan ja Risto Jalon uskottavuuden. Hävetä sietäisi koko urheiluorganisaation avauskenttä.

Voin vain kuvitella mitä vaikkapa Jukka Jalonen, Pekka Virta tai kuka tahansa itseään arvostava huippuvalmentaja tekisi tällaisessa tilanteessa. Tai itse asiassa en kyllä voi kuvitella, eivät he kuuna päivänä suostuisi tällaiseen pelleilyyn.

Minkälaisen vastuun tästä tilanteesta kantavat pelaajat?

Totta kai pelaajilla on oma vastuunsa, mutta tämän ongelman ydin on taktinen. Eivät pelaajat voi tällaisella pelikirjalla ihmeitä taikoa.

Paraatiesimerkki asiasta on Marko Anttila. Teen heti selväksi, että Mörkö on tietysti tällä hetkellä nelosketjun pelaaja, ja häneltä odotetaan ehkä olympiavoittajastatuksella asioita, joita ei lähtökohtaisestikaan pitäisi. Mutta nyt on Mörkökin pantu mahdottomaan paikkaan. Hän on tarkan rakenteen pelaaja, jolloin hän pystyy käyttämään hyväkseen erikoisominaisuuksiaan. Jukka Jalosen Leijonissa hänellä oli tukenaan tarkka rakenne, mutta Myrrän Ilveksessä Anttila on ollut sekaisin kuin hyrrä, koska ei ole ollut mitään tarkkoja rakenteita, joihin turvata ja joiden mukaan pelata. Siksi jopa olympiavoittaja on näyttänyt Liigassa lähestulkoon rusettiluistelijalta.

Mutta kuten sanoin. Turha tässä on syyttää Anttilaa, vika on muualla.

Joko tämä ottelusarja on taputeltu?

On, Ilveksen pitäisi voittaa kolme ottelua peräkkäin ja tällaisella kaaoskiekolla ja viisikkopelaamisella tehtävä on toivoton. Jussi Ahokas on vienyt Jouko Myrrää tässä ottelusarjassa pystyyn ja on mahdoton kuvitella, että Myrrä ja Ilveksen valmennusjohto löytäisivät aseet TPS:n murtamiseen.

Kiikarissa kiinni olevan finaalipaikka on aina kova saavutus, mutta TPS:nkään pelaaminen ei ole ollut mitenkään sensaatiomaisen maagista. Jopa Ilveksen hyökkäyspelin hyydyttäminen on ollut enemmän Ilveksen heikkoutta kuin TPS:n erinomaisuutta.

Markus Nurmen johtama ykköskenttä on noussut pudotuspelien ylivoimaisesti parhaaksi kentäksi. He tekivät tänään kaikki kolme maalia ja he ovat tehneet tässä sarjassa jo yhteensä kahdeksan maalia. Maalimäärät ja pelillinen dominointi ovat olleet suoraan sanottuna häikäiseviä. TPS on puolustanut koko kauden erinomaisesti, mutta tämä ykköskentät esitykset ovat varmasti ylittäneet kaikkien odotukset ja vieneet TPS:n askeleen päähän finaalista. Tapparassa joudutaan miettimään vielä moneen kertaan, miten TPS:n ykköskenttä saataisiin kiinni finaaleissa ja miten se oma ykkönen saada herätettyä pudotuspelien koomastaan.

TPS:n kannalta suurin parannuksen kohde on heidän yv-pelaamisensa. Kuten jo totesin, Ilves on vienyt yv-maalitilaston nimiinsä 4-0. TPS on kuitenkin päässyt pelaamaan ylivoimaa, mutta se ei ole tehnyt neljässä ottelussa yhtään maalia. Se on sellainen marginaali, jota Tapparalle ei voi finaalissa antaa, jos ja kun tämä kaksikko kohtaa finaalissa.