Joensuun ja Mansen kohtaaminen on ennakolta tasaisin ja taktisesti mielenkiintoisin ottelupari miesten Superpesiksen puolivälierissä.

Toki muissakin ottelupareissa voidaan nähdä yllätyksiä, mutta Kouvola ja Sotkamo on selviä suosikkeja Hyvinkäätä ja Kiteetä vastaan ja nousukuntoisen Vimpelin pitäisi pystyä pudottamaan Kempele, vaikka KeKi  löikin vuosi sitten Vimpelin ulos välieristä ikimuistoisessa viidennessä ottelussa Saarikentällä.

Joensuun ja Mansen mittelön voittajaa on ennakolta mahdoton julistaa. Otteluparin mielenkiintoisuutta lisää se, että vastakkain on kaksi erilaista sisäpelijoukkuetta.

Joensuulla on huippuluokan ykköskärki, mutta sillä on van kaksi mitat täyttävää kotiuttajaa. Mansen tilanne on ollut päinvastainen. Sen ykköskärjen pelaaminen on yskinyt, mutta sillä on vastaavasti neljä erinomaista kotiuttajaa ja sen lisäksi vielä kaksi hyvää bonuskotiuttajaa.

Tilanteen voisi hieman kärjistäen muotoilla siten, että jos Joensuun kärki ja etenemisvoima ja Mansen kotiutusvoima lyötäisiin yhteen joukkueeseen, siinä olisi todennäköisesti tämän kauden Suomen mestari ainakin sisäpelin perusteella.

***

Joensuu lähti kauteen arvoituksellisista asetelmista. Joukkue oli satsannut ulkopeliin sisäpelin kustannuksella. Hyvinkäältä palannut Iiro Kuosa ja Sotkamosta tullut Ville Kotro kuuluvat molemmat pelipaikoillaan Superin parhaimmistoon, mutta kumpikin on sisällä rooliton.

Kaiken lisäksi Joensuulla oli kaksi Superin tasolla kokematonta lukkaria, Ukko Schroderus ja Seeti Surakka. Myös uutena pelinjohtajana aloittaneen Markku Hylkilän nimi oli kysymysmerkkien luettelossa.

Joensuu on ollut kuitenkin yksi kauden positiivisista yllättäjistä ja paahtoi pitkään runkosarjassa Kouvolan ja Sotkamon kanssa sarjan kärkisijoilla. Kauden lopussa meno hieman hyytyi ja Vimpeli pääsi kiskaisemaan itsensä sen ohi kolmanneksi. Joensuu säilytti kuitenkin tärkeän kotiedun puolivälieriin.

Joensuun ulkokenttä on pelannut odotusten mukaisen kauden. Sotkamon ja Kouvolan tasolla Joensuun ulkopeli ei ole ollut, mutta muihin haastajajoukkueisiin sen ulkopeli kestää vertailun.

Schroderus ja Surakka ovat selvinneet haastavasta urakasta puhtain paperin ja Kuosa on muodostanut yhdessä Joni Lehikoisen kanssa yhden Superin parhaista etukentistä. Niko Korhosen, Konsta Kettusen, Kotron ja Samuel Tirkkosen muodostama polttolinja tiedettiin jo ennen kauden alkua huippuvahvaksi eikä se ole pettänyt.

Konsta Piirosen ja Kasperi Hämäläisen muodostamalle takakentälle on sen sijaan sattunut isojakin repsahduksia, minkä lisäksi koppareiden heittovoima ei riitä tällä tasolla. Sen tietävät myös vastustajat ja siksi edessä on takakentän todelliset testiviikot.

***

Hylkilä on pistänyt Joensuun ykköskärjen uusiin puihin. Ennen kautta Kettusta ja Piirosta todennäköisimpänä kärkiparina, mutta Hylkilä on siirtänyt Hämäläisen ykköseksi. Kettunen on kakkonen ja Korhonen omalla paikallaan kolmonen.  Piironen on siirretty kakkoskärjen ”kakkoseksi” eli viemään eteenpäin kakkoskärkeä avaavaa Tirkkosta.

Joensuun uusittu ykköskärki on silkkaa terästä. On makuasia, onko se jopa parempi kuin Kouvolan, Sotkamon tai Vimpelin ykköskärki, mutta painoluokka on joka tapauksessa sama.

Joensuun haaste on kotiuttajien vähyys. Juho Toivola ja Joosua Rättö ovat molemmat raskaansarjan kotiuttajia, vaikka kummankaan onnistumisprosentti ei häikäise. 60 juoksua lyöneellä Toivolalla se on 43,5 ja 53 juoksua lyöneellä Rätöllä 39,0 prosenttia.

Ongelma tulee sitä kautta, kuinka riippuvainen Joensuu on kaksikosta. Toivolalla pääsi yrittämään kotiutusta runkosarjassa 138 ja Rättö 136 kertaa, kun seuraavaksi eniten kotiutusyrityksiä oli Topi Hurskaisella – 19. Lukema on Toivolaan ja Rättöön verrattuna epätodellinen.

Toivolan ja Rätön jälkeen Joensuun paras kotiuttaja on 15 juoksua lyönyt Korhonen. Hänen onnistumisprosenttinsa on posketon, 93,8. Korhonen on toisin sanoen lyönyt 15 juoksuaan 16 kotiutusyrityksellä.

Korhosta ei voi kuitenkaan siirtää kotiuttajaksi, sillä hän on kolmosena ja joukkueen pääpelintekijänä korvaamaton.

***

Mansen sisäpelin rakenne on erilainen.

Superin etenijätilaston voittaneen Severi Tikkakosken alkukausi oli loukkaantumisen seurauksena epätasainen, mutta Tikkakoski on päässyt heinä-elokuussa viimevuotiseen huippuiskuunsa.

Tikkakosken rooli sisäpelin avaajana on elintärkeä, sillä Mansella on ollut vaikeuksia löytää toimiva ykköskärkeä. Pelinjohtaja Jani Komulainen on remontoinut ykköskärjen nyt sellaiseksi, että Simo Vainikainen on siirretty kakkoseksi ja aiemmin kakkosena pelannut varmaotteinen Juuso Myllyniemi kolmoseksi.

Mansen haaste on siinä, että jos ykköskärki ei toimi, Mansen sisäpeli tukehtuu helposti, sillä se joutuu hyppäämään numerolla pelaavien Henri Puputin ja Antti Korhosen yli.

48 juoksua runkosarjassa lyönyt Korhonen on joukkueen toiseksi tärkein kotiuttaja. Häntä enemmän runkosarjassa juoksuja löi vain lyöjäjokeri Perttu Ruuska – 79. Kaiken lisäksi Korhosen onnistumisprosentti kotiutuksissa on erinomainen, 57,8. Puputti on puolestaan joukkueen kokeneiden kovien paikkojen pelaaja.

Manse saa poljettua tilanteita toki myös kakkoskärjellään, mutta mitä kovemmaksi panokset syksyn aikana nousevat, sitä tärkeämmäksi nousee ykköskärjen ja varsinkin Tikkakosken onnistumisen tärkeys.

Jos Manse saa kärjen kentälle ja sisäpelin rullaamaan, sen jälkeen siltä löytyy rallatteluvoimaa. Ruuskan ja Korhosen ja Puputin lisäksi Aapo Komulainen on pelannut mailassa vahvan kauden. Tomi Lehtonen ja Elmeri Lieto ovat myös potentiaalisia kotiuttajia.

Manse antoi runkosarjassa kolme juoksua enemmän kuin Joensuu. Sekin kertoo, että joukkueiden ulkokentät ovat tasavahvoja. Joensuulla on parempi etukenttä ja vahvempi linja, mutta ero tulee lukkaripelissä ja takakentällä.

Komulainen on pääsemässä erinomaiseen iskuun kauden tärkeimpien pelien kynnyksellä. Hänellä alkaa olla myös sellainen status, että hänen – kuten myös Myllyniemen, Ruuskan ja Huuskon – protestointinsa vaikuttaa vastustajien lisäksi tuomareihin. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista mitata, onko Komulaisen metri puolivälierissä saman korkuinen kuin Schroderuksen metri?

***

Mihin siis puolivälieräpari ratkeaa?

Lukkaripelissä vaaka kallistuu Manselle, samoin siinä, että Manse laittaa varmasti Joensuun takakentän puolivälierissä pommitukseen. Takakentän kestävyys on yksi Joensuun huolenaiheista, mutta toisaalta sen etukenttä ja polttolinja ovat niin vahvoja, että sitä vastaan on vaikea tehdä kolmostilanteita.

Siksi todennäköisin ratkaisutaistelu käydään ykköskärkien ja kotiuttajien kesken.

Joensuun ykköskärki on niin varma, että se tekee kyllä riittävästi tilanteita. Siksi Joensuun mahdollisuudet kulminoituvat siihen, millaisia prosenteilla Toivola ja Rättö kotiuttavat. Jos kaksi isoa tykkiä ei laula, kenen tykki sen jälkeen laulaa? Hurskaisenko?

***

Tullaan toiseen suureen muuttujaan – kenttään.

Joensuun kotikenttä Mehtimäessä on selkeä pomppukenttä. Pomppu nousee toki myös Kaupissa, mutta ei samalla tavalla kuin Mehtimäellä.

Vaikka Joensuun ykköskärjen pelaajilla on lyöntivalikoimassaan useita lyöntejä, panosten kasvaessa korostuvat varmimpien lyöntien merkitys. Tässä tullaan pomppuun ja sen merkitykseen. Jos ja kun kelit, kentät ja pallot kestävät, pompun nouseminen on Joensuun ykköskärjelle iso ase.

Se voi olla jopa ratkaiseva asia.

Joensuun ykköskärjessä Hämäläinen ja Kettunen ovat erinomaisia pomputtajia ja vaikka Korhosella on monipuolinen ja vaarallinen lyöntivalikoima, hän on edelleen ennen muuta Suomen varmin pomppukone.

Mansen ykköskärjen pelaajista Tikkakoski käyttää kentällemenolyöntinään myös pomppua, mutta Vainikaisella ja Myllyniemellä pomppu ei sen sijaan ole ykkösase. Molemmat lyövät muiden vaihtolyöntiensä lisäksi lähinnä vain kääntöpomppua ykkösrajaan.

***

Kun ykköskärkien erilaiset vahvuudet viedään peliin, ollaan lähellä tilannetta, että otteluparin ratkaisee kotietu – se, että Joensuu pystyy hyödyntämään kotikentällään pomppua. Kaupissa tilanne on toinen, siellä ennakolta juhlii Manse.

Mansen on siis välieriin mennäkseen murrettava ainakin kerran Joensuun kotikenttäetu. Siihen Mansella on kaikista varauksista ja kysymysmerkistä huolimatta täysi mahdollisuus – mutta se edellyttää ykköskärjen ja ennen kaikkea Tikkakosken onnistumista.

Jos Manse onnistuisi voittamaan Joensuun edes kerran Mehtimäellä – ja jos se tapahtuisi vielä keskiviikon ensimmäisen ottelun painekattilassa, ottelupari olisi taputeltu.

Mansen mahdollisuuksia yllättää Joensuu Mehtimäellä nostaa se, että tästä eteenpäin ei pelata enää sarjapisteistä, vaan voitosta. Manselle on ollut tällä kaudella leimallista, että sen peliesitykset ovat heitelleet jaksojen välillä. Hyvää avausjaksoa on saattanut seurata surkea toinen jakso ja päinvastoin.

Pudotuspeleissä jaksovoiton arvo nousee, sillä se vie varmuudella ottelun supervuoroon ja sen perään useasti vielä kotiutuslyöntikilpailuun. Vaikka nopeuden merkitys on pesäpallossa kriittinen, kotiutuslyöntikisassa korostuu myös vahvojen ja varmojen kotiuttajien määrä.

Manse voi lyödä riviin viisi kovaa kotiuttajaa – Ruuskan, Korhosen, Puputin, Komulaisen ja Liedon tai Huuskon. Joensuulla on sen sijaan vain kolme vahvaa korttia, Toivola, Rättö ja Korhonen. Hurskainen ja Schroderus pannaan ilman muuta myös lyömään, mutta riittääkö se?

Nimilistan perusteella ei riitä, mutta tilastot ovat eri mieltä. Manse on voittanut kauden 12:sta kotiutuslyöntikisasta seitsemän, kun Joensuun on voittanut kymmenestä kotiutuslyöntikisastaan kahdeksan.

Jos puolivälieräparissa mennään kotiutuslyöntikisaan asti, silloin prosentit kannattaa unohtaa ja keskittyä vain siihen, mitä kentällä tapahtuu. Niissä hetkissä voidaan ratkaista jopa koko ottelusarja.