Joensuun Maila korvaa Juha Puhtimäen lähdön todellisella yllätysratkaisulla

Juha Puhtimäki siirtyi Joensuun Mailaan kaudeksi 2018 Hyvinkään Tahkosta. Hän on voittanut JoMassa jo kaksi Suomen mestaruutta, ja hänet valittiin viime kaudella Vuoden pesäpalloilijaksi ja Vuoden lukkariksi.

Pesäpallo

Joensuun Maila korvaa Juha Puhtimäen lähdön todellisella yllätysratkaisulla

Joensuun Maila aikoo korvata Tampereelle siirtyvän Juha Puhtimäen kolmella nuorella lukkarilupauksella.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 19.8.2020 | KUVAT Petri Saarelainen / All Over Press

Joensuun Maila on päätymässä yllättävään ratkaisuun korvatessaan Tampereelle siirtyvän lukkari Juha Puhtimäen. Elmo-lehden tietojen mukaan Joensuu ei ole hankkimassa valmista huippulukkaria, vaan se on satsaamassa kolmeen nuoreen lukkarilupaukseen – JoMassa tällä kaudella jo debytoineeseen Seeti Surakkaan, Sotkamon Jymyn Aatu Saastamoiseen ja Kouvolan Pallonlyöjien 15-vuotiaaaseen lukkarilupaukseen Elias Pitkäseen.

JoMa on neuvotellut Saastamoisen ja Pitkäsen kanssa, mutta Elmon tietojen mukaan sopimuksia ei ole vielä allekirjoitettu. Varsinkin Pitkäsen siirrossa on vielä avoimia kysymyksiä, sillä hän tuskin saisi vielä paikkaa ensi kaudella JoMan Superin miehistössä, vaan edessä olisi todennäköisesti lainasiirto farmiin tai johonkin muuhun seuraan.

Joensuun Maila on edennyt jo muutenkin siirtomarkkinoilla. Se on jo sopinut Superin lyöjätilastossa toisena oleva Koskenkorvan Urheilijoiden lyöjäjokerin Patrik Wahlstenin siirtymisestä ensi kaudeksi Joensuuhun.

Joensuussa harkittiin aiemmin kesällä myös Mikko Kanalan hankkimista Vimpelistä, mutta siirto ei Elmon tietojen mukaan ole edennyt.

Muutos strategiassa

Elmo-lehden pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman ei ota kantaa nimiin ja siirtojen todennäköisyyteen, mutta pitää Joensuun linjaa mielenkiintoisena ja rohkeana, jos he eivät hanki Puhtimäen tilalle valmista lukkaria.

”Seuran takaa löytyy niin paljon rahaa, että he voisivat hankkia joukkueeseen valtakunnan ykköskorin pelaajia, mutta jos he lähtevät ensi kauteen kolmella nuorella lukkarilla, niin näkisin tässä selvän linjanmuutoksen JoMan strategiassa.”

”Joukkueessa on annettu jo nyt isompia ja pienempiä saappaita Konsta Kettusen, Konsta Piirosen ja Samuel Tirkkosen kaltaisille nuorille pelaajille, ja nämä lukkarivaihtoehdot tukisivat entisestään tätä linjaa. Joensuussa selvästi uskotaan siihen, että myös nuorille pelaajilla voidaan menestyä, mikä sinällään on erittäin positiivinen asia”, Arffman sanoo.

”Tietenkin tässä vaiheessa on vielä mahdoton sanoa, miten hyviä lukkareita näistä nyt esillä olevista pelaajista kasvaa, mutta pesäpallokentille on selvästi nousemassa uusien ja lahjakkaiden pelaajien sukupolvi, jotka ovat valmiita isoonkin rooliin, kuten esimerkiksi Joensuussa, Kiteellä, Vimpelissä  ja Sotkamossa on tällä kaudella nähty. En epäile yhtään, etteikö myös JoMa voisi menestyä näillä nuorilla lukkareilla, jos joukkue on muuten vahva, kuten se varmasti tulee olemaan.”

19-vuotias Saastamoinen on pelannut tällä kaudella 13 ottelua miesten Superia Sotkamon Jymyssä ja 12 ottelua Jymyn kakkosjoukkueessa Ykköspesistä. Lukkarin tontin lisäksi Saastamoinen pystyy pelaamaan myös ulkokentällä, lähinnä linjassa. Jymyllä on mahdollisuus luopua Saastamoisesta, sillä Jymyllä on riveissä kaksi muutakin Superin tasoista lukkaria, Ville Väliaho ja 17-vuotias Aapo Komulainen, joka pelasi lukkarina tiistaina Kiteetä vastaan.

Pitkänen nousi otsikoihin vuosi sitten, kun hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin miesten pääsarjassa pelannut pelaaja ottelussa Alajärveä vastaan. Pitkäsellä oli ikää debyyttiottelussaan vain 14 vuotta, kahdeksan kuukautta ja 24 päivää.

19-vuotias Surakka on Joensuun Mailan oma kasvatti, joka debytoi heinäkuussa JoMan Superpesis-joukkueessa lukkaroimalla Puhtimäen tilalla kahdessa ottelussa.

 

Lue Elmon uutinen Juha Puhtimäen siirrosta Tampereelle.