Manse PP rakentaa hurjaa tähtijoukkuetta – ”Rahalla on ennenkin saatu ja hevosella päästy”

Juha Puhtimäen siirto Joensuusta Manse PP:hen on Elmo-lehden tietojen mukaan jo varma. Siirto ei ole kuitenkaan virallisesti vahvistettu.

Pesäpallo

Manse PP rakentaa hurjaa tähtijoukkuetta – ”Rahalla on ennenkin saatu ja hevosella päästy”

Manse PP on pesäpallon siirtomarkkinoiden kuumin seura tällä hetkellä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 18.8.2020 | KUVAT Petri Saarelainen / All Over Press

Manse PP:n tulevista hankinnoista on kohistu pesäpallon sisäpiirissä pitkin kesään. Tapetilla on ollut etenkin Joensuun Mailan lukkarin Juha Puhtimäen mahdollinen siirtyminen Tampereelle. Elmo-lehden tietojen mukaan Puhtimäki on jo sopinut siirrosta Manse PP:n kanssa, mutta Puhtimäki ei jää tamperelaisten ainoaksi hankinnaksi.

Kiikarissa on useampi tähtiluokan pelaaja, mutta neuvottelut heidän kanssaan ovat vielä kesken. Tampereen hankintalistan tunnetuin nimi on Imatralla pelaava Tuomas Jussila. Myös Seinäjoen Jymy-Jussien Henri Puputti on ollut neuvottelukosketuksessa Manse PP:n kanssa. Tamperelaiset ovat kysyneet myös Vimpelin Olli Heikkalaa, mutta Heikkalaan on ollut yhteydessä monet muutkin Superin seurat Sotkamosta ja Kouvolasta alkaen.

Puhtimäen lisäksi pisimmällä neuvottelut ovat Kankaanpään Mailan Topias Liljan kanssa, jonka siirtymistä Tampereelle pidetään selvänä.

Elmo-lehden pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman ei lähde spekuloimaan sillä, kuka Tampereelle siirtyy ja kuka ei.

”En ota kantaa siihen, miten pitkällä tai miten kaukana neuvottelut joidenkin pelaajien kanssa ovat ja keitä nämä nimet lopulta ovat, mutta se on selvää, että Tampere on kokoamassa ensi kaudeksi kovaa joukkuetta.”

”Tilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Manse PP:n sisällä on kaksi ryhmittymää, niin sanotut rahamiehet ja pesäpallomiehet. Rahamiehet ajavat näitä huippunimiä, kun taas pesäpallomiehet olisivat rauhallisemman ja pitkäjänteisemmän strategian kannalla. He pohtivat myös sitä kysymystä, että seuralle pitäisi rakentaa kestävämpi pohja satsaamalla voimakkaasti juniorityöhön. Rahamiehet taas laskevat, että kyllä tässä maailmassa on ennenkin rahalla saatu ja hevosella päästy”, Arffman sanoo.

Manse PP:n neuvotteluhalukkuus siirtomarkkinoilla kertoo siitä, että Tampereelta löytyy rahaa koronapuheista huolimatta.

”Tietenkin sitä voidaan aina kysyä, onko tällaisessa rahavetoisessa toiminnassa järkeä, mutta jos sitä rahaa kerta jollakin tai joillakin on, niin kai sitä silloin voidaan laittaa myös urheiluun ja pesäpalloon. Niinhän sitä tehdään suuressa maailmassa ja muissa lajeissa jopa Suomessa. En ole jalkapallossa asiantuntija, mutta kyllähän esimerkiksi KuPSin viime kauden mestaruustie oli rakennettu juuri vastaavanlaisella rahoitusmallilla.”

”Se on sitten eri asia, tuoko raha menestystä ja mestaruuksia miten nopeasti esimerkiksi Tampereella. Joensuun esimerkki osoittaa, että vaikka sitä raha löytyisi, tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä. Sama pätee Tampereeseen. He tarvitsevat nykyiseen joukkueeseen vähintään 4-5 kovaa ja onnistunutta vahvistusta, mutta se ei vielä riitä. Pesäpallossa on niin paljon erilaisia muuttujia, että ennen kuin tällaisista ostopelaajista saadaan muokattua ja hiottua voittava joukkue, siihen menee aikaa.”

”Toivottavasti Tampereelta löytyy tällaista ymmärrystä, pitkämielisyyttä ja rahaa. Valitettavasti pesäpallossakin on lukuisia esimerkkejä siitä, mitä kunnianhimoisille suunnitelmille tapahtuu, jos näitä kolmea asiaa ei ole tai joukkuepelien logiikkaa ei ymmärrettä.”