Raheem Sterling ja hänen hankkimassa rangaistuspotku ovat nousseet EM-kisojen puheenaiheeksi. Jopa Englannissa useat asiantuntijat ja entisen maajoukkuepelaajat ovat kyseenalaistaneet rangaistuspotkutuomion. Toiset selkeämmin, toiset hienotunteisemmin, onhan EM-kisojen finaalipaikka kuitenkin englantilaisille historiallinen ja pyhä asia.

Kiistanalainen ratkaisu syntyi jatkoajalla, kun Sterling kaatui yrittäessään murtautua rangaistusalueen sisällä ohi kahden tanskalaispuolustajan. Hollantilaistuomari Danny Makkelie katsoi Tanskan puolustajan Jannik Vetrgaardin kaataneen Sterlingin ja näytti rangaistuspotkua. Makkelien päätös tutkittiin VAR:n avulla, mutta päätös ei muuttunut.

Mitä siis tapahtui ja miksi?

Ensimmäinen ja helpoin asia on vastata kysymykseen, miksi päätös ei VAR-huoneessa muuttunut, vaikka tuomio näytti vähintäänkin kyseenalaiselta.

ITV:lle ratkaisun taustoja avannut entinen Valioliiga-erotuomari Peter Walton kertoi syyn: jos VAR:in avulla muutetaan tuomiota, kyseessä täytyy olla selkeä tuomarin tekemä väärä ratkaisu. Tässä tapauksessa se ei Waltonin mukaan sitä ollut. Makkelien päätös oli ainoastaan tulkinnallinen. Joku toinen erotuomari olisi voinut jättää rangaistuspotkun tuomitsematta – eikä päätöstä olisi silloinkaan muutettu.

VAR:sta on tullut jalkapallossa kiistelty apuväline. Tällaiset tapaukset lisäävät entisestään sen kiistanalaisuutta. Jos paitsioita sahataan parhaimmillaan ja pahimmillaan minuuttikaupalla millimetrin tarkoilla viivoilla, miksi niin ei toimita myös rangaistuspotkujen kohdalla? Miksi paitsion kohdalla erotuomarin virheen täytyy olla selkeä, mutta paitsiossa ratkaisua voidaan muuttaa yhden millimetrin perusteella – ja silloinkin vielä usein tuplakyseenalaisesti, koska paitsiossa täytyy olla sellaisen kehon osan, jolla voidaan tehdä hyväksyttävästi maali.

Tehty mikä tehty. mennyt mikä mennyt – eikä tuota päätöstä enää muuteta, ajattelipa jalkapallomaailma siitä mitä tahansa.

***

Tapaukseen liittyy toinen ja paljon laajempi kysymys, joka näissä kisoissa on noussut yhdeksi kestopuheenaiheista.

En sano, että Raheem Sterlingin filmasi Englannille finaalipaikan, mutta jos hän sen teki, mitä siitä pitäisi ajatella?

Tai mitä pitäisi ajatella niistä näissä kisoista nähdyistä räikeistä filmauksista, joissa on milloin näytelty loukkaantunutta tai milloin on kaaduttu niin ohuesta kosketuksesta, ettei kosketusta oikeasti ole ollut edes olemassa.

Ollaan vaikeamman kysymyksen äärellä.

Me voimme jakaa urheilun asioihin, joita me haluamme urheilussa nähdä – ja asioihin, joita me emme halua urheilussa nähdä.

On helppo sanoa, että filmaaminen on yksi asia, joita me emme halua nähdä.

Mutta mitä merkitystä meidän halullamme on tässä kaksinaismoralistisessa maailmassa?

Me emme halua nähdä urheilussa dopingia, mutta me näemme sitä jatkuvasti.

Me emme halua nähdä urheilussa korruptiota, mutta me näemme sitä jatkuvasti.

Me emme halua nähdä urheilussa toinen toistaan salakavalampia huijausyrityksiä, mutta näemme niitä jatkuvasti.

Milloin kyseessä on yksittäinen urheilija, milloin jalkapalloseura, milloin kokonainen yhteiskunnallinen järjestelmä, milloin kansainvälinen lajiliitto ja milloin maailman rakastetuimmat formulatallit.

Urheilussa ja elämässä on paljon asioita, joihin voitaisiin puuttua paljon voimakkaimmilla toimilla kuin mitä tehdään, mutta kysymys on aina valinnasta: missä erilaisten rikkomusten ja rikosten kohdalla kulkee kohtuullisen ja kohtuuttoman rangaistuksen raja.

Miksi jokaista murhaajaa ei tuomita kuolemaan?

Miksi jokaista dopingista kärähtänyttä urheilijaa ei tuomita ikuiseen kilpailukieltoon?

Tai miksi jalkapallossa jokaista filmaajaa ei automaattisesti ajeta punaisella kortilla ulos?

Me tiedämme vastauksen – koska me emme halua.

***

Mitä siis haluamme tehdä filmaajille?

Kysymys on kollektiivinen, mutta vastaus on meidän omissa arvoissamme.

Minun vastaukseni on tämä:

Vaikka filmaaminen onkin monessa mielessä vastenmielistä, se kuitenkin kuuluu urheilussa niihin asioihin, joita yksittäisellä pelaajalla on oikeus tehdä – aivan samalla tavalla kuin hänellä on oikeus taklata vastustaja kumoon, työntää toista pelaajaa selästä, yrittää varastaa paitsion rajamailla muutama ratkaiseva kymmensenttinen tai pelata palloa jopa kädellä.

Sitä varten on olemassa säännöt. Säännöissä sanotaan kyllä, että tämä ja tämä asia on kielletty, mutta tosiasiassa kysymys on aina siitä, että on olemassa asioita, joista ei tule sankioita, ja on olemassa asioita, joista niitä tulee

Sääntöjen vastaisesta taklauksesta tulee vapaapotku, rumasta taklauksesta varoitus ja törkeästi punainen kortti.

Myös filmaaminen asettuu samalle janalle.

Joku voi surista siitä, missä kulkee pelaajan vastuu, mutta tosiasiassa ainoa merkittävä vastuu on erotuomarille – tai laajasti ottaen erotuomareilla.

Siksi en syytä Raheem Sterlingiä siitä, että hän kaatui rangaistusalueella ja sai siitä palkinnoksi rangaistuspotkun. Jos Tanskalle olisi hetkeä aikaisemmin ollut syntymässä ylivoimahyökkäys ja Sterling olisi katkaissut sen sääntöjen vastaisella kevyellä taklauksella, sitä olisi pidetty järkevänä ja hyväksyttävänä rikkeenä.

En syytä myöskään ottelun erotuomaria Danny Makkelieta. Erotuomarit joutuvat usein tekemään päätöksen sekunnin murto-osissa ja usein sellaisesta kulmasta, että he eivät välttämättä edes näe kunnolla mitä tilanteessa tarkalleen ottaen tapahtui.

Mutta yhtä tahoa syytän.

VAR-tuomareita – tai oikeammin sitä kaksinaismoralistista tapaa, jolla VAR:ia käytetään.

VAR-tuomari näki monesta kuvakulmasta, mitä tilanteessa tapahtui ja piti silti rangaistuspotkutuomion voimassa.

Jos hän oli sitä mieltä, että kyseessä oli rangaistuspotku, silloin asiassa ei ole mitään sanomista. Rangaistuspotkutuomiot eivät ole huutoäänestyksiä, vaan niistä päättävät ne, joiden niistä kuuluu päättää. Toki tässä tapauksessa voisi pohtia, olisiko erotomarin pitänyt käydä tarkistamassa asia itse omin silmin tv-ruudulta, mutta se on kuitenkin tässä kohtaa toissijaista.

Paljon suurempi ja oleellisempi kysymys on se, jätettiinkö tuomio muuttamatta vain siksi, ettei kysymys ollut riittävän suuresta erotuomarin virheestä.

Jos näin oli, silloin on pakko sanoa, että on tämä VAR kyllä jumalainen järjestelmä.