Tapparasta on tullut ainutlaatuinen dynastia suomalaisen jääkiekon liigakentässä.

Tappara on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana joka kerta välierissä ja peräti kahdeksan kertaa niistä finaaleissa. Tuota ei voi pitää kuin hämmästyttävänä saavutuksena.

Tällä kaudella neljättä mestaruuttaan päävalmentajana tavoittelevan Jussi Tapolan luotsaama Tappara voi tänä keväänä tehdä erityisen hurjan tempun. Tappara on jo voittanut Liigan runkosarjan ja CHL-mestaruuden, mutta nyt sillä on Pelicansia vastaan finaalisarjassa mahdollisuus saavuttaa myös historiallinen ”tripla”. Ja maininnan arvoista on, että mikäli Tapola neljännen mestaruutensa voittaa – hän nousee eliittiluokkaan Kari Jalosen ja Rauno Korven rinnalle neljän mestaruuden mieheksi. Edellä olisi enää vain kuuden mestaruuden Hannu Jortikka.

Mutta saavutuksistaan huolimatta Tapola on voittanut vain yhden ainoan kerran vuoden valmentajan palkinnon Liigassa.

Vaikka Tapolan Tappara oli viime kaudella CHL:n kakkonen, voitti runkosarjan ja mestaruuden se ei riittänyt vuoden valmentajalle ojennettavaan Kalevi Numminen -palkintoon, vaan sen vei Jukureiden keltanokkavalmentaja Olli Jokinen. Jukurit toki oli komeasti runkosarjassa kakkonen, mutta pudotuspeleissä se ei onnistunut voittamaan edes ottelusarjaakaan piskuista KooKoota vastaan. Silti Jokinen vei palkinnon ja Jukurit palasi tällä kaudella nopeasti arkeen jäämällä ulos pudotuspeleistä tällä kaudella.

Nyt hyvä kandidaatti vuoden valmentajaksi on tietysti Pelicansin Tommi Niemelä. Jos Niemelä kuitenkin ylittää Pelicansin kanssa vielä kerran itsensä ja voittaa mestaruuden, on jo aihetta aivan erilaiselle keskustelulle.

Mutta mikäli Tapola voittaa liigamestaruudenkin – eli kaiken mahdollisen -, ei vuoden valmentajaksi pitäisi kaiken järjen mukaan voida olla kuin yksi vaihtoehto.

Tapolaa tuskin kiinnostaa ensisijaisesti henkilökohtaiset palkinnot, vaan voittaminen, mutta kenen tahansa muun – Niemelänkin – valinta olisi outo viesti siitä, että Tapola ei voisi tehdä mitään voittaakseen tittelin nimiinsä.

***

Jussi Tapola ei ehkä ole persoonaltaan yhtä vetovoimainen kuin Niemelä. Hän saattaa toisinaan lehdistötilaisuuksissa antaa kryptisiä kommentteja ja ei ehkä vaikuta maailman valovoimaisimmalta henkilöltä.

Julkisuudessa maalattujen kuvien kontrasti on iso verrattuna vaikka jääkiekkokansaa tänä keväänä hurmanneeseen Pelicans-luotsi Tommi Niemelään, joka on omat kehunsa tietysti ansainnut.

Mikään hymypoikapatsas vuoden valmentajan valinta pitäisi kuitenkaan olla. Voittamisen pitäisi ratkaista ja kukaan Tapolan nykykollegoista Liigassa ei ole voittanut yhtä paljon.

Tapolan vahvuudet tulevat kuitenkin ilmi sisältöasioissa. Tappara on saavuttanut hänen – ja Jukka Rautakorven ja muiden tapparalaisten ansiosta – alaisuudessaan mestaruuksien lisäksi sellaisia asioita, joista moni muu on voinut vain haaveilla tai josta ei ole pystytty pitämään johdonmukaisesti kiinni: Menestystä tuovan omaleimaisen identiteetin.

Asema ylivertaisena liigaseurana on saavutettu määrätietoisella työllä.

Ei tietenkään voi kiistää, etteikö Tapolalla olisi ollut käytössään myös hyvät pelaajat. Se olisi kuitenkin löysä argumentti vähättelemään Tapolan aikaansaannoksia Tapparassa.

Samaan aikaan kun on nähty muita liigaseuroja, joilla on ollut niin ikään pelaajamateriaalinsa puitteissa mestaruustason limusiineja tallissa, on muualla onnistuttu ajamaan ojaan. Niitä esimerkkejä riittää – tuoreeltaankin.

***

Kun valmentajasta tulee kokenut valmentaja, hänen kasvonsa julkisuudessa alkaa väistämättä kulua.

Suomalaiseen jääkiekkoon ja sen liepeille mediassa onkin hiipinyt hiljalleen jopa pakonomainen tarve nostaa uusia valmentajia ”raikkaina” uusina tulokkaina. Nostetta kestää aikansa, kunnes menestys alkaa hiipua ja nostetta jaetaan taas uusille tulokkaille. Jotkut pysyvät huipulla, jotkut eivät. Tapola on pysynyt kukkulan kuninkaana jo pitkän tovin.

Myös rekrytoinnissa sama raikkauden tavoittelu on ollut nähtävillä. Jälleen uusia nimiä on tulossa valmennustehtäviin, samalla kun kokeneita ja menestystä saavuttaneita valmentajia on jälleen ensi syksynä telakalla.

Se on tietysti myös luonnollista, sillä veden on terveellistäkin vaihtua, mutta joskus voi käydä myös niin, että tarpeeksi pitkään parrasvaloissa olleen menestysvalmentajan virheitä ja vikoja aletaan jopa ylianalysoida, kun framilla on oltu kauan. Houkutus tarttua nuoreen tasonsa vielä liigatasolla päävalmentajana todistamattomaan raaputusarpaan kasvaa.

Silti jotkut valmentajat vain voittavat enemmän kuin häviävät. Jos katsotaan kuitenkin kansainvälistä jalkapalloa, niin jostain syystä kuitenkin Pep Guardiolan ja Carlo Ancelottin kaltaiset hahmot harmaantuessaankin voittavat säännöllisesti.

Sattumasta ei voida puhua.

***

Tapolan tämän kauden menestys on mielenkiintoista myös tulevaisuuden vinkkelistä.

Pitkään syystäkin selvänä mestarisuosikkina pidetyssä Tapparassa alkaa puhaltaa muutosten tuulet. Se myös tarkoittaa sitä, että pelikenttäkin ensi kauden mestaruutta jaettaessa voi mennä hieman uusiksi, kun mittatikku nimeltä Tapola vaihtaa maisemaa eikä valmenna Liigassa ensi kaudella.

Ensi kaudeksi jo julkisena salaisuutena tiedetään, että Tapparan päävalmentajaksi nousee ruotsalainen Rikard Grönborg.

Kysymyksiä on useita: Miten Grönborg muuttaa ja uudistaa Tapparaa oman näköisekseen? Ja kun muuttaa, onnistuvatko ne muutokset? Niiden vastaukset ovat merkittäviä paitsi Tapparalle myös koko Liigan voimasuhteille.

Jos Tappara vielä kestää tänä keväänä finaaleissa ennakkosuosikin paineet ja hinaa itsensä mestariksi odotusarvojen mukaisesti, yksi asia on varmaa. Grönborgilla edessään äärimmäisen raju rima hypättäväksi.

Jos Tappara voittaa kaiken, se rima on siitä viheliäinen ja häijy, että sen yli ei voi hypätä. Parhaimmillaankin voi korkeintaan vain sivuta tämän kauden saavutuksia.

Sellaiseen kuntoon Tapola kuitenkin Tapparan jättää, että pienikin harha-askel Grönborgin Tapparassa voi johtaa aiempaan peilattuna romahdukseen.

Se on kuitenkin ennen finaalisarjaa puntaroidessa vasta huomisen murheita.

Vielä on yksi rasti selvitettävänä.