Jukka Jalonen sai Suomi-kiekon ymmärtämään ”kiinaa”, mikä selittää myös Leijonien huimaa menestystä

Jukka Jalonen poistui viime keväänä suurelta näyttämöltä MM-kultamitali kaulassaan.

JääkiekkoLeijonat

Jukka Jalonen sai Suomi-kiekon ymmärtämään ”kiinaa”, mikä selittää myös Leijonien huimaa menestystä

Jukka Jalosen merkitys suomalaiselle jääkiekolle on Samuel Savolaisen mukaan suurempi kuin vain Leijonien huima menestys Jalosen alaisuudessa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 31.8.2022 | KUVAT All Over Press

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on solminut Jääkiekkoliiton kanssa jatkosopimuksen, joka ulottuu kauden 2023-24 loppuun. Samuel, oliko päätös oikea?

Kun mietitään Jukka Jalosen likipitäen satumaista rekordia Leijonien päävalmentajana, Jalosen kanssa jatkaminen oli ehdottomasti prioriteetti numero yksi. Hyvästä syystä. Tärkeää on myös ajankohta, että tilanne ja spekulaatiot saatiin rauhoitettua. Täytyy myös muistaa, ettei Jalonen ole vain päävalmentaja. Hän on myös Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja.

Nostan vielä yhden asian esiin. Ensi kaudella Jalonen toimii myös C Moren asiantuntijana, mikä on mielenkiintoista, että hän asemassaan niin toimii, mutta se on jo toinen asia. Asetelma voi sellainen, että se ei välttämättä ole ainoastaan eduksi. Moni valmentaja ja pelaaja kuuntelee varmasti herkällä korvalla sitä mitä Jalonen sanoo. Kenties jopa yliherkällä korvalla.

Voiko se aiheuttaa kitkaa? Joutuuko Jalonen varomaan mitä hän asiantuntijana sanoo? Antaako se jopa kriitikoille syyn kysyä, oliko tämä jostain Leijonissa pois?

Se on ehkä pieni asia, mutta voi hänen asemassaan nousta myös asiaksi, joka ei ole pelkästään hyväksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että hän on eräänlaisessa Suomi-kiekon sillanrakentajan asemassa. Asiantuntijana hänen pitäisi kuitenkin pystyä olemaan myös kriittinen, se on asiantuntijan perusedellytys. Mutta samalla studiossa häntä ei nähdä vain asiantuntija Jalosena vaan myös huippu-urheilujohtaja ja Leijona-luotsi Jalosena. Ne kaksi asiaa saattavat olla keskenään ristiriidassa. Ja tietysti mielenkiintoinen kysymys on myös ajankäytössä. Onko lautasella liikaa, vaikka maajoukkueen päävalmentajan aikataulu seurajoukkueen päävalmentajan aikataulua joustavampi onkin?

Miten summaisit Jalosen aikaa Leijonien päävalmentajana?

Jos mennään pitkällä kaavalla, on muistettava, että ennen Jalosen aikaa yksikään suomalainen päävalmentaja ei ollut voittanut jääkiekon maailmanmestaruutta Leijonissa. Olihan MM95 puikoissa oli ruotsalainen Curre Lindström.

Jalosen aikana suomalainen jääkiekko on noussut tasolta, jossa Suomi on noussut haastajan asemasta ja monien finaalitappioiden pettymysten jälkeen sellaiselle tasolle, jossa vain voitto kelpaa. Se on hurja temppu. On tullut kolme aikuisten maailmanmestaruutta ja olympiakulta. Lisäksi Jalonen on voittanut kotikisoissa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Näytöt ovat sellaiset, että ehdokkaita kaikkien aikojen leijonavalmentajaksi on vain yksi kiistattoman selvällä erolla: Jukka Jalonen.

Mutta tässä nousi esille vasta meriitit. Jalonen on myös tehnyt valtavan työn koko suomalaisen jääkiekon eteen siinä, että hänen substanssistaankin on tullut sellainen vahvuus, että siinä koetaan jo kansainvälisesti Suomella olevan etua.

Tie tähän pisteeseen ei kuitenkaan ole ollut helppo. Välillä hän on joutunut sisäisesti kamppailemaan asioidensa läpisaamiseksi NHL-tähtien kanssa, kuten Vancouverin olympiaturnaus osoitti. Siinä mielessä vuoden 2011 MM-kulta oli äärimmäisen tärkeä läpimurto, koska ennen sitä Jalosen päätä jo liki vaadittiin vadille, kun jotkut pitivät hänen pelitapaansa ”eurotourin taktiikoina” tai joillekin se oli ”kiinaa”. Sitä on myöhemmin jäänyt miettimään, että jos niitä keinoja olisi ymmärtänyt jo aiempi NHL-sukupolvi eikä suhtautunut niihin alentuen, olisiko menestys voinut olla parempaa jo aiemmin Jalosen johdolla.

Mutta Jalonen on tehnyt asiat omalla tavallaan riittävän jääräpäisesti, eikä ole lähtenyt riisumaan hänelle tärkeitä asioita ja se on tuottanut osittain sukupolvenvaihdoksenkin myötä tulosta. Siitä hattua voi nostaa korkealle. Jalonen on saanut menestyksellään myös monia ymmärtämään niitä asioita, mistä maajoukkueen menestys koostuu. Ja sekin on valtava palvelus suomalaiselle jääkiekolle ja sitä ympäröivälle lajiymmärrykselle.

Jalonen kertoi itse, että hänellä on halu valmentaa myös jääkiekon World Cupissa 2024. Mitä ajattelet siitä?

Jalosen kannalta se on varmasti iso turnaus ja kyllähän maajoukkuejääkiekossa on iso kaipuu sille, että käytössä ovat maailman parhaat pelaajat. Ja tietysti kun Jalosesta ja hänen mahdollisuuksistaan nousta NHL-valmentajaksi on puhuttu, tuohan olisi paras mahdollinen näyttöpaikka osoittaa, että Jalonen kykenee voittamaan myös esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset NHL-valmentajista koostuvat valmennustiimit myös parhailla pelaajilla.

Jos sielläkin Jalonen pystyisi mestaruuden voittamaan – ja vaikka Jalonen ei enää nuori mies olekaan – aika vähissä argumentit myös sen suhteen alkaisivat jämään, miksi Jalonen ei voisi NHL:ssä valmentaa. Kyllä NHL:ssäkin on nähty penkin takana niin monta Jalosta paljon heikompaa tekijää.

Onko Leijonien menestyksen jatkumiselle mitään uhkakuvia?

Ja kun Jalonen nyt jatkaa, hänen mukanaan tulee tietty laatutakuu, jossa odotukset ovat edelleen jatkossa korkealla. Jalosen menestys onkin tietyllä tavalla nostanut riman niin korkealle, että se on myös hänelle kova haaste. Huipulle pääseminen on jo vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on siellä pysyminen. Toistaiseksi siellä on pysytty.

Ja mielenkiintoista tietysti on myös millainen valmennustiimi Jalosen ympärille kootaan. Halutaanko pitää samaa valmennusryhmä vai olisiko mahdollisuus hakea uusia tai uusvanhoja tuulia ympärille vielä lisää, joka voisi tarkoittaa sitä, ettei vain ylläpidetä vanhaa toimivaa kaavaa vaan koetetaan vielä kehittää ja jatkojalostaa sitä.

Lue myös: Jukka Jalosen toimiminen C Moren asiantuntijana on journalistisesti ongelmallinen kysymys

Lue myös Timo Lehkosen upea henkilökuva Jukka Jalosesta: Jukka Jalonen oli keväällä 2006 yhden ottelun päässä lopettaa uransa – ja minä myös