Kaksinkertainen Suomen mestari siirtymässä HJK:n valmennusryhmästä Kolumbiaan

JalkapalloVeikkausliiga

Kaksinkertainen Suomen mestari siirtymässä HJK:n valmennusryhmästä Kolumbiaan

Anton Matinlaurin ura on jatkumassa Etelä-Amerikassa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 17.12.2020 | KUVAT All Over Press

HJK:n fysiikkavalmentajana neljä viimeistä kautta työskennellyt Anton Matinlauri on Elmo-lehden tietojen mukaan siirtymässä Kolumbiaan. Kolumbian kakkostasolla pelaava Fortaleza C.E.I.F FC on Elmon tietojen mukaan palkannut Matinlaurin edustusjoukkueen pääfysiikkavalmentajaksi ja seuran akatemian uuden metodologian fysiikkapuolen rakentajaksi.

Matinlaurin pesti Kolumbiassa ei ole hänelle ensimmäinen ulkomaan kokemus. Matinlauri on opiskellut ja kehittänyt osaamistaan Averett yliopistossa Yhdysvalloissa vuosina 2009-2013 ja jatkanut opiskeluja UCAM yliopistossa Espanjan Murciassa.

Työkokemusta Matinlaurilla löytyy Suomen ulkopuolelta MLS-joukkue San Jose Eartquakesista vuonna 2013 ja Sevilla FC-stä vuosina 2015-2016. Myös työkokemus tunnetusta Catapult Sportsista vuonna 2017 löytyy Matinlaurin ansioluettelosta.

HJK:n riveissä Matinlauri kruunattiin Suomen mestariksi kaksi kertaa, vuonna 2018 ja 2020.