José Mourinhosta on tulossa turkkilaisen Fenerbahçen päävalmentaja. Jukka, pakko kysyä, eivätkö enää isompien seurojen ovet avaudu Mourinholle?

Kysymys särähtää kunnioituksesta Mourinhoa kohtaan hieman korvaan, mutta kyllähän raaka todellisuus on, että eivät avaudu. Media yritti potkia keväällä otsikoita Mourinhon paluusta Chelseaan tai siirtymisestä Bayern Münchenin valmentajaksi, mutta potkuissa ei ollut minkäänlaista voimaa.

Tähän on tultu ja siitä Mourinho ei voi syyttää kuin itseään.

Mikä hänet on kaatanut?

Yksinkertaisesti se, että ne opit, joilla hän aikoinaan niitti kultaa ja kunniaa eurooppalaisen jalkapallon suurimmilla kultaniityillä, eivät toimi enää samalla tavalla kuin aikoinaan Portossa, Chelseassa, Interissä ja Real Madridissa.

Hän ei ole muuttunut 20 vuodessa huonoksi valmentajaksi, mutta Mourinho ei ole pysynyt pelin evoluution kehityksessä mukana. Hän on tänä aikana vuorenvarmasti kehittynyt valmentajana, mutta peli on kehittynyt enemmän ja lukuisat nuoremmat valmentajat Pep Guardiolan ja Jürgen Kloppin johdolla ovat ajaneet hänestä ohi.

On totta, että Mourinho on 20 vuodessa vanhentunut ja harmaantunut, mutta kysymys ei ole silti iästä. Mourinho on 61-vuotias, kun esimerkiksi Real Madridin kanssa lauantaina Mestarien liigan finaalissa pelaava Carlo Ancelotti täyttää kesäkuussa jo 65 vuotta.

Ancelotti on pysynyt pelin evoluution kehityksessä Mourinhoa paremmin mukana, vaikka toki monet pitävät häntäkin enemmän vanhanliiton valmentajana.

Missä Mourinhon jalkapallo on jäänyt eniten kehityksen jalkoihin?

Jalkapallo on erittäin kompleksinen ja monivivahteinen peli, joten liian suorien viivojen vetämisessä syy- ja seurasuhteiden välillä pitää olla tarkkana.

Ensimmäinen iso tekijä Mourinhon maallistumisessa on kuitenkin ollut pelifilosofinen.

Kun Mourinho nousi Portossa ja Chelseassa maailmanmaineeseen, hänen menestyksensä perustui pitkälti ydinoppiin, jonka mukaan jalkapallossa voittaa se joukkue, joka tekee pelissä vähemmän virheitä. Tähän oppiin liittyi oleellisella tavalla Mourinhon päätelmä, että joukkue, jolla pallo on enemmän hallussa, tekee enemmän virheitä.

Jalkapallossa voidaan toki edelleenkin menestyä ilman, että pelaaminen perustuu pallonhallintaan, mutta se on kiistaton tosiasia, että pallonhallintajalkapallo on tällä hetkellä hallitseva ideologia lähes kaikilla menestyvillä joukkueille. Esimerkiksi tämän kauden liigamestarijoukkueista Manchester City, Bayer Leverkusen ja PSG olivat omissa sarjoissaan myös pallonhallintatilaston ykkösseuroja.

Toki Mourinhokin on kehittänyt omaa filosofiaansa, muttei niin paljoa, että hänen jalkapallollaan menestyttäisiin enää samalla tavalla kuin 15-20 vuotta sitten.

Toinen tekijä on ollut se, että Mourinho oli Porton ja Chelsean vuosina yksi maailman johtavista, ellei jopa johtavin yksityiskohtien arvon ymmärtäjä jalkapallossa. Vastustajia analysoitiin ultratarkasti ja Mourinhon joukkueet hyödynsivät sellaisia mikroskooppisia yksityiskohtia vastustajan heikkouksiin iskiessään, ettei niistä oltu esimerkiksi Englannissa edes kuultu.

Tämä toi Mourinhon joukkueille silloin kilpailuetua, mutta ajan myötä muut seurat ajoivat edun kiinni. Nyt mourinholainen detaljifilosofia alkaa olla arkea jo Veikkausliigassakin.

Kolmas iso tekijä oli Mourinhon ymmärrys ja lahjakkuus fyysisesissä ja psykologisissa valmennusmenetelmistä. Hän oli opiskellut Lissabonin yliopistossa ja hankkinut itselleen pätevyyden molemmilla tieteenaloilla.

Mourinho osasi myös soveltaa oppeja käytäntöön – ja osaa vieläkin. Ongelmana on ollut vain se, että Mourinhon on käyttänyt esimerkiksi psykologisessa valmennuksessa äärimmäisyyksiin meneviä metodeja.

Useimmat pelaajat ovat jumaloineet Mourinhoa, sillä hän on pitänyt pelaajista lähtökohtaisesti erittäin hyvää huolta. Samalla kun hän pitänyt pelaajista ja joukkueesta huolta, hän on helposti ajanut asiat siinä mielessä vastakkain, että seurat ovat jakautuneet joukkueeseen ja muuhun organisaatioon. Yleensä tästä muusta organisaatiosta on tullut Mourinholle jonkinlainen vihollinen.

Kaava on yleensä mennyt siten, että seuraorganisaatio on kestänyt Mourinhon kauden tai kaksi, mutta ei enää kolmatta kautta.

Siksi Mourinhon molemmat pestit Chelseassa päättyivät potkuihin, vaikka hän johti Chelsean kolmesti liigamestariksi. Hän sai potkut myös Real Madridista, vaikka oli luotsannut myös Realin liigamestariksi. Manchester Unitedista ja Tottenhamista hän sai myös potkut, koska seuraorganisaatio ja Tottenhamissa myös pelaajat väsyvät hänen johtamistapaansa.

Samoin kävi AS Romassa. Toki Mourinhon voittoprosentti Roman valmentajana oli kaikkien aikojen heikon kolmen pisteen järjestelmän aikana, mutta seurajohto oli kyllästynyt Mourinhon jatkuvaan riitelyyn niin omien kuin vieraiden kanssa.

Näetkö, että Mourinho voisi palata vielä takaisin huipulle tai saisi huippuseuran valmennettavakseen?

Riippuu siitä, mitä huipulla ymmärretään. Oliko esimerkiksi Roman luotsaaminen Konferenssiliigan voittoon huippusaavutus? Minusta ei.

Fenerbahçen vieminen ensi syksynä Mestareiden liigan karsinnoista lohkopeleihin ja sieltä jatkoon olisi sen sijaan jo kova saavutus, samoin Fenerbahçen luotsaaminen kymmenen kauden tauon jälkeen Turkin mestariksi. Tällaiset saavutukset voisivat heittää hänen uransa uuteen nousuun.

En kuitenkaan usko, että Mourinhosta tulisi enää samanlaista voittavaa konetta, jollainen hän oli suuruutensa vuosina. Suurseuran hän voi sen sijaan sada vielä johdettavakseen, koska suurseurojenkin valmentajavalinnat ovat usein amatöörimäistä sähläämistä.

Ehkä Mourinhon viimeinen suuri joukkue on kuitenkin Portugalin maajoukkue – sikäli, kun hän ei ole polttanut siltojaan sinnekin.