Mitä ottelu kertoi Sotkamosta?

Sotkamo on takonut alkukauden aikana tuloksia junamaisella varmuudella, sillä nyt kärsitty tappio oli sen ensimmäinen tällä kaudella.

Yhteen otteluun ei kannata juuttua liikaa, mutta tämä ottelu osoitti, missä Jymyn pelin haavoittuvimmat kohdat ovat.

Viime kaudella Jymy kaatui lopulta kotiutusosaston kapeuteen. Myös Kempelettä vastaan vanha vaiva nosti päätään. Ratkaisupaikat pelattiin aina Roope Korhoselle. Se on Roopen hurja lyöntivire ja kylmäpäisyys huomioon ottaen ymmärrettävää, mutta missä ovat muut ratkaisijat?

Kuvaavaa sunnuntaina oli, että Sotkamon kahdeksasta juoksusta neljä lähti Roopen mailasta, kolme harhaheitoilla ja Hannes Pekkinen oli ainoa muu kotiutuksissa onnistunut Jymyn pelaaja.

Pekkinen oli sunnuntaina Sotkamon paras pelaaja ja hän on myös joukkueen tärkein numerolla lyövä kotiuttaja – mutta mistä Jymy löytäisi Pekkisen rinnalle toisen numerolla lyövän kotiuttajan?

Tilanteen haavoittuvuutta lisää Jere Vikströmin hankinta etenijä- ja vaihtajajokeriksi, mikä tarkoittaa, että yhden vakiojokerin on väistyttyä. Kun se ei ole Roope Korhonen, silloin vaihtoehdoksi jäävät lyöjäjokeri Lauri Rönkkö ja etenijä- ja vaihtajajokeri Niilo Piiponniemi.

Kun pelinjohtaja Mikko Kuosmanen painottaa syksyä kohtia mentäessä etenemis- ja vaihtopelivoiman merkitystä, Rönkön asema pelaavassa koosteessa on ensimmäisenä vaakalaudalla. Tilanne ei ole johtamismielessä helppo, mutta Kuosmanen on itse tilannut omat haasteensa hankkimalla Vikströmin.

Vikström selvä ja tärkeä vahvistus Sotkamolle ja on selvää, että vaikka häntäkin varmasti kierrätetään, Vikström ankkuroi itselleen paikan tällä kaudella jokeriosastolla ja ensi kaudella myös ulkopelikoosteessa.

Toinen selkeä ongelmakohta Sotkamolla on kärkimiespeli. Kiteeltä hankittu Elmeri Purmonen ei ole päässyt vielä samanlaiseen vireeseen kuin kasvattajaseurassaan. Hän on kyllä huippunopeassa juoksussa, mutta kentällemenon kanssa Purmosella on ongelmia. Sunnuntainakin hän pääsi yhdeksällä yrittämisellä kentällä vain kolmesti.

Purmosen taidot eivät ole kadonneet vuodessa minnekään, mutta hänen itseluottamuksensa on selvästi koetuksella. Kiteellä Purmonen uskalsi mennä rohkeammin kentälle huonommillakin lyönneillä ja yritti kentällemenoa pelotta myös kolmannella lyönnillä. Nyt Purmonen palon pelossa lähtee kentälle varovaisemmin ja lyö helpommin antautumislyöntejä.

Ongelma on osin myös Jymyn ongelma. Jos kärkimiehet tietävät, että heidän on mentävä kentälle palojenkin uhalla, monet reagoivat siihen pelaamalla selvästi rohkeampaa peliä. Jos taas joukkueessa on – kuten Jymyllä – paljon etenijöitä, silloin vastuuta siirretään helposti muille etenemisvoimaisille pelaajille.

Jymyn kannalta molemmat ongelmat – kotiutusten kasaantuminen liiaksi Roope Korhoselle ja kärkimiespeli – ovat sellaisia, että ne ovat korjattavissa. Siksi Jymyn kannattajien ei tarvitse olla yhdestä tappiosta huolissaan sen enempää kuin mistään muustakaan asiasta.

Ulkopeli on Pekkisen hankinnan myötä entistäkin vahvempaa. Pekkinen on tärkeässä roolissa myös sisällä ja Vikströmin rooli ja merkitys sisällä tulevat vain kasvamaan. Kun vielä Purmonen saadaan Kiteen aikaiseen iskuunsa, Jymy on valmis taistelemaan mistä tahansa tällä kaudella.

Mitä ottelu kertoi Kempeleestä?

Kempele oli hävinnyt ennen Kainuuseen matkustamista kolmesta edellisestä ottelustaan kaksi – Kouvolalle ja Sotkamolle – ja ottanut aneemisin voiton Imatrasta. Nyt se otti erittäin arvokkaan ja ansaitun voiton Sotkamosta.

Voiton arvoa nostaa se, että Kempeleeltä puuttui ottelusta edelleen Aatu Saastamoinen ja Sami Haapakoski ja Jani Lassila eivät ole vielä täydessä pelikunnossa. Myös elintärkeän Tuomas Jussilan peliesitykset ovat olleet alkukauden aikana yllättävän ailahtelevia. Sunnuntainakin hän pelasi sisällä heikon ottelun ja oli vähällä maksaa Supervuoron voiton.

Kempele näytti ensimmäisellä jaksolla olevan vaikeuksissa. Jymy hyödynsi surutta Lassilan lukkaripeliä ja hapuilun kruunasi se, että Kempele antoi Jymylle avausjaksolla peräti kolme juoksua harhaheitoilla.

Toisella jaksolla hallinta siirtyi kuitenkin Kempeleelle. Toisen jakson avausjuoksu tuli Sotkamon ulkokentästä halvasti, mutta muuten Kempele repi juoksunsa ja tilanteensa vahvalla sisäpelillä. Kempeleen vahvuutta kuvasi se, että se teki ottelussa saman verran kolmostilanteita kuin Jymy – 16.

Kempele on osoittanut olevansa Vimpelin ja Sotkamon vahvin haastaja yhdessä Joensuun ja Kouvolan kanssa. Sen pelissä on kuitenkin ongelmia, joiden ratkaisemisessa sillä on enemmän tekemistä kuin Jymyllä omien ongelmiensa kanssa.

Ensimmäinen ongelma on kärkimiespeli. Vaihtajana erinomaisia kausia pelannut Markus Keski-Petäjä siirrettiin täksi kaudeksi ykköseksi, mutta siirto ei ole toiminut odotetulla tavalla. Kempeleessä joudutaankin miettimään vakavissaan, onko ongelmaan olemassa muuta ratkaisua?

Perttu Ollia on kokeiltu jo ykkösenä, eikä hänen siirtämisensä pysyvämmin ykköseksi ole mahdoton vaihtoehto. Toinen ilmiselvä ratkaisu, joka Kempeleen pitäisi tehdä, olisi etenijäjokeri Teemu Hollannin saaminen Kannuksesta pysyvämmin Kempeleeseen – sikäli kun se on Kannuksen puolesta mahdollista.

Hollannilla on kaikki huippuetenijän emmeet, mutta hänet pitäisi ajaa sisälle jo runkosarjan aikana, jos hänestä halutaan repiä maksimitehot irti syksyn ratkaisupeleissä.

Toinen kysymysmerkki on Lassila. Lassila nosti toisella jaksollaan tasoaan ja hänen matala syöttönsä ja pelin rytmittäminen ovat kehittyneet viime kaudesta suurin harppauksin, mutta kysymys kuuluu, miten pitkälle Kempele menee Lassilalla – vai pitäisikö ottelukohtaisella sopimuksella pelaavaa Janne Kivipeltoa alkaa systemaattisemmin ajaa sisään syksyä varten?

Kivipelto osoitti paluuottelussaan Imatraa vastaan, että vanhan mestarit taidot eivät ole kadonneet mihinkään. Hän on edelleen Superin aatelia lautasen äärellä.

Kolmas ongelma on edelleen takakenttä. Ongelma ei ole kuitenkaan niin paha kuin vielä ennen kautta näytti. Ollista on kehittymässä mitat täyttävä koppari. Sunnuntainakin yksi syy ottelun kääntymiselle Kempeleen eduksi oli se, että Kempele muutti takatilanteen puolustuskuviotaan siten, että suurin tyhjä tila jäi Ollin eteen. Sieltä ei enää juoksuja otettukaan.

Juhani Ojalan pallovarmuus on parantunut, mutta hänen ongelmansa on heittokäsi. Jymy löi avausjaksolla vapailla kumuroila kolme juoksua Ojalan edestä. Hän sai kyllä pallot kiinni, mutta käsi ei riittänyt niistä tappamaan.

Kempeleessä on paljon hyvää, mutta hyvä ei riitä ainakaan vielä kuin Vimpelin ja Sotkamon haastajaksi. Askeleen ylöspäin ottaminen vaatisi ongelmakohtien korjaamista ennen syksyn ratkaisupelejä. Osa ratkaisuista löytyy harjoituskentältä ja pukukopin suunnittelupöydältä – mutta osaan tarvittaneen jälleen manageri Sami Salorannan rohkeaa ja pelotonta pelimiehen silmää.