Kiteen Pallo kiskaisi Mansesta yllätyskortin kakkoseksi ja toiseksi lukijaksi
Mansessa loppukauden pelannut Aku Kettunen siirtyy Kiteen Palloon.
@JukkaRonka
Kiteen Pallo vahvisti perjantaina tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Mansessa loppukaudella pelanneen Aku Kettusen kanssa.
25-vuotias Kettunen on alkujaan Jyväskylän Kirin kasvatti. Sen lisäksi hän on pelannut Hyvinkään Tahkossa ja kaksi viimeistä kautta Koskenkorvan Urheilijoissa, kunnes siirtyi kesken kauden tänä kesänä Manseen. Kettunen pelasi myös tämän ja viime vuoden Itä-Länsissä.
ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman pitää Kettusen siirtoa hyvän vetona Kiteeltä.
”Kitee yritti saada riveihinsä Hyvinkään Jere Vikströmin, mutta Vikström päätti lopulta toisin eikä tullut Kiteelle. Kettunen on kuitenkin erinomainen vastapari Vikströmille. Hän on ollut kaksi edellistä kautta Koskenkorvan tärkein ja monipuolisin pelaaja, jonka vahvuutena on ollut vaikea ykkösvaihdon purku. Kettunen ei ole Vikströmin tasoinen etenijä, mutta hän on pomppuineen laatuluokan kakkonen”, Arffman arvioi.
”Mansessa hän oli sisällä työtön ja ulkona hänet pantiin pelaamaan täysin väärässä roolissa, joten Mansen peleistä hänen suhteensa ei kannata tehdä mitään johtopäätöksiä. Kettunen on laatupelaaja, kuten hänen valintansa tämän ja viime kesän Itä-Länsiin osoittaa.”
”Kettunen korvaa Kiteen sisäpelimiehityksessä Jesse Eskelisen. Se on sitten pelinjohdon ratkaisu, mihin saumaa vaihtajajokeri Juuso Lattu vedetään, mutta Kettunen on ilman muuta ykköskärjen pelaaja. Ulkona hän menee joko etu- tai takalukijaksi. Senkin aika näyttää, kummin päin Kettunen ja Samu Vainikainen jakavat lukijoiden tontit vaihtotilanteissa ja kumpi menee takatilanteissa syvimpään pussiin kakkospolttajaksi ja kumpi kolmospolttajaksi.”
Kitee on julkistanut Kettusen hankinnan lisäksi myös Otto Kauppisen siirron Koskenkorvalta. Lisäksi ElmoTV on uutisoinut jo aiemmin lukkari Joona Lehtisen tulosta JymyJusseista. Lisäksi Kitee on neuvotellut kesän aikana Joensuun Mailan Topi Hurskaisen paluusta Rantakentälle.
Kitee menettää tämän kauden joukkueesta Sotkamoon siirtyvät Elmeri Purmosen ja Hannes Pekkisen ja Hyvinkäälle siirtymässä olevan Jesse Eskelisen. Lisäksi legendaarinen Sami Partanen lopettaa uransa ja siirtyy Kiteen valmennusryhmään.
”Odotetaan nyt vielä viralliset vahvistukset näillä muille siirroille ja sille, tuleeko Hurskainen vai ei. Kitee on joka tapauksessa ensi kaudella kohtalaisen varma pudotuspelijoukkue, mutta ero ylöspäin on hieman kasvamassa. Jos Hyvinkää lasketaan tämän kauden näyttöjen perusteella yhdeksi kuudesta suuresta, niin tilanne on se, että Kempeleen ja Kiteen pitäisi lunastaa paikkansa suurissa. Kempele on lähempänä sen askeleen ottamista, Kitee hieman kauempana.”
”Kauppinen korvaa Purmosen kärkietenijänä, mutta Purmosen tasoinen eläin hän ei ole etenijänä. Siinä mielessä Purmosen lähtö on Kauppisen tuloon verrattuna sisäpelissä heikennys. Kettunen korvaa kakkosena Eskelisen, mutta Pekkisen lähtö tekee kuopan kotiutusosastolle. Sinne Kiteen pitää joku ratkaisu löytää.”
”Ulkona Kitee jopa aavistuksen vahvistuu. Kauppinen istutetaan todennäköisesti etukentälle, mutta Pekkisen lähtöä hän ei pysty millään korvaamaan. Kettunen on sen sijaan kokeneempi pelaaja linjassa kuin Purmonen ja Lehtinen on selvä parannus lukkariosastolla Eskeliseen verrattuna.”
”Avoimia kysymyksiä Kiteellä on vielä neljäs linjan pelaaja ja Pekkisen korvaaja kotiutusosastolla. Tässä mielessä Hurskaisella olisi käyttöä, mutta vaihtoehtoja on muitakin. Matias Litmanen pelasi jo nyt ulkona hyviä pelejä ja siellä janoaa peliaikaa kaksi Kaksosta, Kasperi ja Topias. Otso Mäkelä osoitti, että hänessä on potentiaalia myös kotiuttajana. Myös Lassi Vasaraisessa on käyttämätöntä potentiaalia mailassa”, Arffman sanoo.