Kiteen Pallo on alkukauden sensaatio, jonka peli kumpuaa kiteeläisen pesäpallon dna:sta

Samu-Kalle Varonen on Varosten kuuluisan pesäpallosuvun jälkeläisiä - ja tyypillisen kiteeläisen pesäpalloperimän tuote, vaikka kasvattajaseura hänellä onkin Joensuun Maila.

Pesäpallo

Kiteen Pallo on alkukauden sensaatio, jonka peli kumpuaa kiteeläisen pesäpallon dna:sta

Kiteen Pallon esityksissä on tuttua perimää vuosikymmenten takaa, vaikka kiitos alkukauden hurjista tuloksista kuuluukin Petri Tuuvalle ja nykyiselle jokkueelle.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 10.7.2020 | KUVAT All Over Press

Kiteen Pallo on ollut alkukauden suurin yllättäjä miesten Superpesiksessä. Kitee voitti ensin Imatran kotonaan ja vieraissa, mutta varsinaisen paukun Kitee jysäytti kolmannessa ottelussaan, kun se kaatoi torstaina Joensuun Mailan Mehtimäellä 2-1 (2-6, 9-3, 3-1). Voitto JoMasta oli jo itsessään yllättävä, mutta vielä yllättävämpää oli se, että Kitee iski Suomen parhaasta ulkokentästä 14 juoksua.

Kiteen nuorelle joukkueelle ja pelinjohtaja Petri Tuuvalle on annettava täysi tunnustus. Kitee on lähtenyt jokaiseen otteluun ennakolta altavastaajana ja pelannut ennakkoluulottomasti juuri sellaista pesäpalloa, jota altavastaajajoukkueiden on pelattava.

Kitee on pelannut ennakkoluulottomasti juuri sellaista pesäpalloa, jota altavastaajajoukkueiden on pelattava.

Kitee on lyönyt ja pelannut rohkeasti, mikä on palkittu otteluiden kannalta kriittisillä läpilyönneillä. Kasperi Kaksosen Imatra-ottelun läpilyönnissä oli toki onnea mukana, mutta Jesse Eskelisen läpilyönnit molemmissa Imatra-otteluissa ja Joensuu-ottelun toisen jakson ratkaissut Valentin Ikosen läpilyönti olivat kaikki harkittuja ja hyviä lyöntejä.

Kiteelle on ollut tyypillistä myös se, ettei se ole suostunut taipumaan, vaikka se on ollut tappioasemassa. Kitee oli molemmissa Imatra-ottelussa takaa-ajana ensimmäisellä jaksolla, mutta nousi kummassakin ottelussa viimeisellä sisävuorollaan tasapeliin ja ratkaisi voitot toisella jaksolla. Torstaina Joensuussa Kitee sai JoMalta kunnon löylyt ensimmäisellä jaksolla, mutta se ei siitä hätkähtänyt, vaain pamautti toisen jakson alussa viisi juoksua.

Toki viiden juoksun johto on jaksopelissä tuntuva johto, mutta Joensuun tasoisen joukkueen olisi pitänyt sellainen johto repiä kiinni tai ainakin pienemmäksi. Kiteellä ei kuitenkaan ollut mitään hätäpäivää toisella jaksolla. Kiteetä olisi toisen jakson perusteella voinut pitää Superin suurimpana ennakkosuosikkina ja Joensuuta haastajana, niin selvästi ja varmasti se jaksoa hallitsi.

Useita yllättäjiä

Kitee on ollut alkukauden vahva sekä sisällä että ulkona.

Joukkueen sisäpelissä tiedettiin olevan kolme isoa kulmakivipelaajaa, Samu-Kalle Varonen, Hannes Pekkinen ja Valentin Ikonen numeroilla 3,4 ja 5. Myös kärjeksi nostetun Jesse Eskelisen nopeus ja taidot etenijänä olivat etukäteen tiedossa. Todelliset yllättäjät sisällä ovat olleet kakkosena loistavasti onnistunut Tommi Päivinen, joka viime kaudella pelasi Ilomantsin maakuntasarjan joukkueessa, sekä tuulennopea etenijäjokeri Elmeri Purmonen. Myös lyöjäjokeri Ville Liukku on ollut hyvässä vireessä taitavine ja taiteellisine lyönteineen.

Ulkona Kiteen alkukauden suurin onnistuja on ollut lukkari Jesse Eskelinen, joka on ottanut lukkaripelissään ison loikan viime kaudesta. Eskelinen löi torstaina selvästi JoMan virkaveljensä Juha Puhtimäen ja on nousemassa kovaa vauhtia vanhan huippulukkarikaartin ykköshaastajaksi. Eskelinen on vasta 23-vuotias, joten hänellä on parhaat vuodet lukkarina vielä edessä päin, jos harjoittelemisen ja tekemisen asenne pysyvöt samanlaisena kuin talven ja alkukauden aikana.

Eskelinen ja Pekkinen ovat muodostaneet erinomaisen etukenttäkaksikon, ja Joni Lehikoinen on täyttänyt oman ruutunsa etukentällä. Polttolinja näytti ennen kauden alkua pelottavan heikolta Ville Hämäläisen ja Ville Kotron lähtöjen seurauksena. Päivinen on ollut kuitenkin ulkona heiluripelaajana kolmessa ensimmäisessä ottelussa todellinen yllättäjä. Toinen suuri onnistuja on ollut nuori Kasperi Kaksonen takalukijana. Samu-Kalle Varonen on ollut takakentällä odotetun luotettava, vaikka Joensuu-ottelussa Puhtimäen läpilyönti menikin ehkä aavistuksen helposti Varosen ohi. Kakkoskoppari Lassi Vasarainen on pelannut myös vahvan alkukauden.

Tunnistettavaa perimää

Kiteen alkukauden hyvistä ja pirteistä esityksistä kuuluu suurin kiitos luonnollisesti nykyiselle joukkueelle, mutta Kiteen esityksissä on ollut yksi piirre, joka on lämmittänyt ja hymyilyttänyt tällaista entistä kiteeläistä. Se on ollut eräänlaisen kiteeläisen pesäpallon dna:n tunnistettavuus Kiteen pelaamisessa.

Kiteen joukkueesta suurin osa on kiteeläisiä pelaajia tai pelaajia, joissa virtaa kiteeläinen pesäpalloveri. Se on näkynyt käytännön tasolla siinä, miten pelaajat pelaavat pesäpalloa ja miten he ratkovat pelin aikana syntyviä erilaisia tilanteita. Vaikka pesäpallo on joukkuepeli, se ei ole kuitenkaan siinä mielessä samanlainen peli kuin jalkapallo tai jääkiekko, joissa tilanteita ratkaistaan joukkuepelaamisen kautta. Pesäpallo korostaa enemmän yksilöitä ja sitä, miten he osaavat reagoida erilaisiin tilanteisiin pelin sisällä.

Tällainen osaaminen – yhdistettynä erinomaiseen tekniseen taitotasoon niin sisä- kuin ulkopelissä – on aina ollut Kiteellä korkealla tasolla ja on edelleen. Esimerkiksi Kasperi Kaksonen ja Elmeri Purmonen ovat vasta 17-18-vuotiaita junioreita, mutta heidän pelaamisestaan näkyy selvästi se, että he ymmärtävät jo nyt, miten pesäpalloa pelataan ja miten pelissä syntyviä tilanteita kannattaa ratkaista.

En sano, että Kiteen Pallon nykyisen joukkueen peliä on helppo johtaa, mutta sitä on huomattavasti helpompi johtaa kuin monen muun yhtä nuoren ja yhtä kokemattoman joukkueen peliä. Se on kiteeläisen pesäpalloymmärryksen voima ja vahvuus.

Kestääkö lento?

Kitee on pelannut vasta kolme ottelua, joten kausi on vasta alkutekijöissä, eikä Kiteenkään kohdalla kannata vielä tehdä kovin syvällisiä johtopäätöksiä. Se on joka tapauksessa fakta, että Kitee on aloittanut kautensa odotuksia paremmin ja sen peli on paljon valmiimpaa ja kypsempää kuin miltä ennen kauden alkua näytti. Joukkueessa on myös useita positiivisia yllättäjiä ja pelaajia, jotka ovat selvästi nostaneet tasoaan.

Kiteen kausi jatkuu sunnuntaina huippumielenkiintoisella kotiottelulla Joensuuta vastaan, minkä jälkeen Kitee kohtaa vieraissa Hyvinkään ja kotonaan Siilinjärven. Näiden otteluiden jälkeen tiedämme enemmän, miten vahvalla pohjalla Kiteen peli on tällä hetkellä.

Nyt tilanne näyttää joka tapauksessa huomattavasti paremmalta kuin ennen kauden alkua – ja jos Kiteen taso pysyy tällaisena, se taistelee tosissaan kahdeksan sakkiin pääsystä.

Se olisi kova temppu nuorelta Kiteeltä.

 

Tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan tästä,  ja varmista, että saat jatkossa kaiken Elmon  digisisällön  ja lähes 100-sivuisen lukupaketin kotiina kannettuna joka kuukausi yhdellä ja samalla tilaushinnalla.

 

Lue heinäkuun Elmo ostamalla digilehden irtonumero Lehtiluukusta tai painettu lehti irtonumerona Lehtipisteestä