Tämän kauden kopparipelin merkittävämmäksi asiaksi nousi yksi pelaaja. Valtteri Hämäläisen potentiaali tiedettiin toki jo aiemmin, mutta 23-vuotiaan Hämäläisen nousu valtakunnan parhaiden koppareiden kapeaan eturiviin oli silti vakuuttava.

Hämäläinen on Kouvolan oma kasvatti, mutta kun peliaikaa ei Kouvolasta irronnut, hän lähti hakemaan sitä Imatralta, Haminasta, Tampereelta ja Kankaanpäästä, josta hän siirtyi vuosi sitten takaisin Kouvolaan.

Ulkopelissä on kysymys kokonaisuudesta. Siksi yhden pelin osa-alueen esille nostamisessa on aina vaaransa, mutta Kouvolan tämän kauden menestyksessä ei voi väheksyä sen ulkopeliä ja ulkopelissä kopparien, Tommi Mäentaustan ja varsinkin Hämäläisen, merkitystä. Pelkistettynä voisi sanoa, että sen minkä Kouvola viime kauteen verrattuna heikkeni sisäpelissä, sen se kuroi kiinni ulkopelissä – ja ulkopelin kiinnikuromisessa Hämäläinen oli tärkein yksittäinen lenkki.

Hämäläinen edustaa myös tervetullutta nuorten koppareiden esiinmarssista. Toki koppareista on edelleen pula, mutta Hämäläisen, Elmeri Anttilan, Konsta Piirosen ja Samu-Kalle Varosen esimerkit osoittavat, että Superissa on kasvamassa myös uusien laatukoppareiden sukupolvi.

Parhaat kertoimet kaikkeen urheiluun Expektiltä!

Kopparipelissä ei sinällään ole tapahtunut viime vuosina mitään radikaaleja muutoksia. Kumura on jo pitkään ollut kotiuttajilla yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein ase, mikä on korostanut koppareiden roolia, sillä he kantavat suurimman vastuun kumuroiden torjumisessa.

Viimeisten vuosien kenties näkyvin muutos kopparipelissä on ollut se, millaisilla kuvioilla eri joukkueet pelaavat vaihtotilanteissa. Monet joukkueet sijoittavat kopparit ykkös- ja varsinkin kakkosvaihdossa molempiin kulmiin blokkaamaan jatkeille suunnattuja läpilyöntejä.

Ratkaisu on toisaalta ymmärrettävä, mutta tässä on menty jopa jossain mielessä jo yli. On ymmärrettävää, että kaikista vaarallisimmille ja monipuolisimmille läpilyöjille pelataan leveällä kuviolla, mutta nyt kopparit sijoitetaan sokeasti kulmiin myös silloin, kun siihen ei välttämättä olisi tarvetta. Tällaisia ylisuojeltuja tilanteita ovat esimerkiksi sellaiset tilanteet, että lyöjän ainoa todellinen läpilyöntiyrityksen suunta on kakkosjatkeelle, mutta koppari vahtii silti myös kolmoskulmaa.

On väistämätöntä, että sisäpelijoukkueet tulevat hyödyntämään entistä vahvemmin koppareiden kulmissa pelaamista. Esimerkiksi Mansen ja Kouvolan finaali olisi hyvinkin voinut ratketa jo neljännessä finaalissa, ellei Valtteri Hämäläinen olisi ottanut haamukoppia vaihtotilanteessa keskelle lyödyssä läpilyöntiyrityksessä.

Ykköskori

Ykköskoriin kuuluu ahtaasti tulkiten vain kaksi koppariparia, Mansen ja Kouvolan koppariparit. Jos tulkintaa hieman väljentää, silloin koriin voi nostaa myös Vimpelin kopparit.

Manse ja Kouvola eivät olleet vain tämän kauden kaksi parasta joukkuetta. Ne olivat ennen muuta kaksi parasta ulkopelijoukkuetta, sillä molempien menestyksen kulmakivenä oli erinomainen ulkopeli – ja molemmilla yhtenä ulkopelin kulmakivenä erinomaiset koppariparit.

Manse saattoi hyvinkin ostaa Henri Puputin lyöjäjokeriksi, mutta oli selvää – jopa ilman Lauri Kivisen loukkaantumista –, että kun panokset kasvavat, Puputti pelaa omalla paikallaan kolmoskopparina. Puputti on edelleen Superin kenties paras koppari ja hänen peluuttamisensa jossain muualla tai pelkästään jokerina olisi ollut silkkaa hulluutta. Kakkoskoppari Topias Lilja kasvoi tehtäviensä mukana ja oli positiivinen yllättäjä.

Kouvolan takakenttää pidettiin pitkään joukkueen heikkoutena, mutta Juho Hacklin ja Tommi Mäentausta kehittyivät vuosi vuodelta ja muodostivat lopulta hyvän kopparikaksikon. Valtteri Hämäläisen läpimurtokausi nosti Kouvolan takakentän luokitusta edelleen ja nyt takakenttä on jo Kouvolan ulkokentän ehdoton vahvuustekijä.

Vimpelin takakenttä sai välieräsarjassa kritiikkiä osakseen, mutta kokonaisuudessaan Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Elmeri Anttila pelaisivat hyvän kauden. Anttila pelasi vaihtotilanteissa kakkoskopparina ja takatilanteissa kolmoskopparina, mutta hänellä on potentiaalia kehittyä takakentän valtiaaksi ja yhdeksi valtakunnan parhaista koppareista. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, että jos Mikko Kanala siirtyy ensi kaudeksi taakse, miten päin Vimpeli peluuttaa Anttilaa ja Kanalaa.

Kakkoskori

Tällä kaudella oli tyypillistä, että jopa kärkiseuroilla oli ongelmia takakenttien kanssa. Siksi kakkoskorin ykköspari oli Pattijoen takakenttä. Miikka Matikka on hyvä koppari ja myös Teemu Jutunen pelasi odotuksiin nähden erinomaisen kauden kakkoskopparina. Pattijoen kopparipari oli ilman muuta kauden positiivisin yllätys koppariosastolla.

Toinen yllättäjä oli Kempele. Jussi Korhonen on ollut jo useamman kauden eliittikoppari, mutta Tommi Koivisto säesti yksittäisistä virheistä huolimatta hyvin Korhosta.

Joensuulla ja Sotkamolla oli molemmilla ongelmia takakenttänsä kanssa. Konsta Piironen ja varsinkin kakkoskoppariksi siirretty Topi Hurskainen olivat etenkin alkukaudella tuuliajolla, mutta kauden edetessä kaksikko paransi otteitaan.

Sotkamossa kehutaan mielellään kaikkea, mutta paremman kuvan Sotkamon todellisesta kopparitilanteesta antaa se, että Jymy sopi jo kesällä Jussi Korhosen paluusta Sotkamoon, eikä sekään ole poissuljettu vaihtoehto, että Riku Niemen lisäksi myös kakkoskopparin tontilla pelaa ensi kaudella uusi koppari – esimerkiksi Ilmari Vihanto – ja Niilo Piiponniemi siirtyy jokeriksi.

Hyvinkään kopparitilanne näytti ennen kautta selkeältä. Teemu Nikkanen on ollut jo pitkään Superin parhaita koppareita. Nikkanen ei kuitenkaan pystynyt pelaamaan kauden aikana juurikaan kopparina, minkä seurauksena kolmoskopparin paikalle siirtyi Teemu Nurmio ja kakkoskopparina pelasi useimmiten Luka Raesmaa. Kaksikko selvisi kaudesta kohtalaisin arvosanoin.

Myös Kiteen kopparitilanne näytti ennen kautta lupaavalta. Samu-Kalle Varoselle ja Lassi Vasaraiselle kävi kuitenkin kuten koko Kiteelle – odotettua tason nostoa ei tullut, pikemmin tason lasku. Varsinkin alkukaudella Kiteen ulkopeli oli kaaosta, eikä takakenttä selvinnyt siinä kaaoksessa muuta ulkokenttää paremmin.

Kolmoskori

Kolmenteen koriin kuuluvat loput Superin joukkueet: Imatra, Seinäjoki, Koskenkorva, Kankaanpää, Siilinjärvi ja Hamina.

Kolmoskorin parhaat arvosanat saa Imatra. Arvosanaa nostaa se, että Imatran suunnitelmia ja takakentän pelaamista sotkivat erilaiset loukkaantumiset. Kauden alussa koppariparina pelasivat Aleksanteri Haukka ja Ville Pietinen, minkä jälkeen toiseksi koppariksi nostettiin kärkimieheksi lainattu Oskari Lukkari. Hän kuitenkin loukkaantui, minkä lisäksi Pietinen särki runkosarjan lopussa kätensä – ja kriittisissä pudotuspeleissä kakkoskopparina jouduttiin peluuttamaan lyöjäjokeri Juho Toivola. Näihin haasteisiin ja vaikeuksiin nähden Imatran takakenttä selvitti kauden kunnialla aina Toivolaa myöten.

Muiden kolmannen korin joukkueiden koppareista voi nostaa esille vain yksittäisiä onnistujia. Kankaanpäähän ensi kaudeksi siirtyvä Koskenkorvan Juuso Vuorenmäki pelasi hyvän kauden kopparina ja JymyJusseista kannattaa nostaa esille Mikko Kytömäki. Hän oli JymyJussien paras koppari, vaikka pelasikin suurimman osan kaudesta polttolinjassa.

Haminasta Kankaanpäähän ensi kaudeksi siirtyvät Teemu Rouhiainen on ollut yksi siirtomarkkinoiden puheenaiheesta, mutta KaMan hurja sopimustarjous Rouhiaiselle perustui 90-prosenttisesti siihen, että Rouhiainen on potentiaaliltaan Superin parhaita kärkimiehiä. Kopparipelistä tuli loput 10 prosenttia.